16.1.2018

Raporttia Kaiser Maximilliam Laufista ja hieman tulevaa

Tammikuun ensimmäinen Visma Ski Classicin osakilpailu kisattiin viime viiikonloppuna kauniissa Itävallan Seefeldin maisemissa. Tänä vuonna kisaajat saivat nauttia hyvästä hiihtosäästä ilman ollessa hivenen pakkasen puolella. Pakkasta taisi naisten lähdön aikaan, klo 8:45, olla -5 astetta. Lumi oli tyypillistä, hieman nihkeää pakkaslunta. Kisan aikana latu pysyi hyvänä ja suurimman osan matkasta sanonta ”ladut kuin rautatiet” kuvasi hyvin olosuhteita. Oma olotila ennen kisaa oli hyvä, ei lainkaan väsynyt, ja odotin innolla kisaa. Kuten alkuperäisraportissani kirjoitin, lähdin kisaan Rossignolin luistelusuksella, jossa oli pakkaskelin hionta ja jonka profili oli pakkaskelin profiili. Kisan alkuverryttely jäi mielestäni hieman liian lyhyeksi, mutta ehdin kuitenkin verrytellä. Tällä kertaa verryttelin hiihtämällä perinteistä, josta suurimman osan tein kuitenkin tasatyöntäen.


                                                                           


Mutta ennen varsinaista kisaraporttiani, kerron hieman taustoja suksivalintani takana. Edellisenä päivänä ennen kisaa arvoin hieman perinteisen profiilin tasatyöntösuksen kanssa, kumman ottaisin. Ennakolta olin jo todennut reitin sisältävän paljon vauhdikkaita laskuja, josta luistelusuksesta olisi paljon hyötyä. Toisaalta perinteisen profiilin tasatyöntösuksi on hieman helpompi ylämäissä. Ero ei kuitenkaan laskuissa suksen käsittelyn kannalta ole kovinkaan suuri, lisäksi maraton hiihdot kisaan yleensä pursuit-monolla niiden antaman tuen vuoksi. Pieni tuen tunne antaa kuitenkin varmuutta suksen käsittelyyn eikä vauhdikkaissa kisoissa aina voi välttää kontakteja. Tällä kertaa kuitenkin siis valitsin kisasuksekseni vapaan suksen.


                                                                 


Kisastartti oli siis kello 8.45 ja aamiaiseksi nautin kuuden aikaan normaalin suomalaisen aamiaisen puuroineen, leipineen ja kahvineen (tosin italialaisella kahvilla). Toisinaan kuulen italialaisilta joukkuetovereiltani kuittauksia siitä, kuinka aamiaiseni poikkeaa reilusti italialaisten tottumasta keksi-sokerimysli-nutella-kroissantti-linjasta. Mutta pienestä ”painostuksesta” huolimatta pitäydyn linjassani. Ihan sama kuinka paljon nyrpistävät kasvojaan valinnalleni - tiedän ainakin syöväni itselleni sopivaa ja ennenkaikkea terveellistä ruokaa. Nutellat ja kroissantit syön sitten, kun minusta siltä tuntuu.

Sitten itse kisaan. Kisaan lähdin noudattaen omaa suunnitelmaani. Tiesin ennakolta reitin raskaaksi, vaikka suurin osa ladusta menikin helppoja Seefeldin peltomaisemia mukaillen. Tarkoituksenani oli ottaa sopivan kova (ei liian) aloitus ja pitää hiihtoni koko kisan ajan hyvällä tasolla, hyvänä tekemisenä. Mielestäni alku lähti hyvin. Tankkauksen ansiosta kehossa tuntui olevan sopivasti energiaa ja aineenvaihdunta toimi. Tällä kertaa en uskaltanut lähteä kärkinaisten mukaan, sillä tiesin kärjen menevän kovaa. Luotin siihen, että omalla suunnitelmallani homma toimii.

Aina ei kuitenkaan pelkästään oma, tarkalla ajatuksella tehty suunnitelma riitä. Edellisenä iltana joukkueeni kanssa teimme suunnitelman kisan aikana tapahtuvista juotoista sekä siitä, mitä missäkin kohdassa annetaan ja kenellekin. Luotin siihen, että juomat tehdään sovittujen ohjeiden mukaan, mutta jo ensimmäisessä juotossa huomasin saavani jotain minulle outoa. Urheilijuoman sijasta sain suolaista vettä, jossa oli pieni liisterimäinen maku. Join suola-malto-seosta. Sama linja jatkui muissakin juotoissa ja aloin huolestua. Edellisiltana antamiani geelejä en juotoissani saanut, yhtä lukuunottamatta. Pelkällä ns. hitaalla sokerilla ei ole mahdollista tehokkaasti kisata 60 kilometriä. Lisäksi koskaan aiemmin en ollut juonut kisan aikana puhdasta maltoa. Mukanani oli kyllä juomavyö, mutta en ollut varautunut siihen, että muista juotoista en saisikaan sitä, mitä luulin saavani. Juottopaikkoja tiimillämme oli kuitenkin kymmenen eli sen olisi pitänyt riittää.

Jo ensimmäisen juottopaikan kohdalla huomasin, ettei neste imeytynyt. Juoma nousi kurkkuuni eikä tilannetta helpottanut lainkaan se, että samaa juomaa sain jokaikiseltä huollolta. Lopulta kävi se, mitä en ikinä ole kisassa muistaakseni kokenut - vatsani laittoi juomaa vastaan. Oksensin kisan aikana yhteensä kolme kertaa ja kärsin pahoista vatsaväänteistä. Tuosta voi helposti todeta, että kisan aikana en siis saanut lähimainkaan riittävästi nesteitä tai edes energiaa. 35 kilometriin pärjäsin tankkaamallani energialla kohtuullisesti, mutta sen jälkeen aloin huomata oireita energian vähyydestä. Jokaiselta juotolta toivoin saavani lisää energiaa (geeliä), mutta turhaan. Lopulta menoni hyytyi lähes säälittävälle tasolle. Kun veressä ei ole riittävästi sokeria, näin voi käydä - valitettavasti. Erityisesti kisan viimeiset 10 kilometriä olivat minulle erityisen vaikeita. Ainoan geelini sain 12km ennen maalia, mutta en voi sanoa hyötyneeni enää siitä juuri lainkaan. Ei se ainakaan vauhdissa näkynyt. Onnekseni en kisan aikana kärsinyt juurikaan krampeista. Vasen ojentaja taisi kerran krampata ja vatsalihakset hieman useammin, mutta kouristukset eivät olleet kivuliaita. Nesteen imeytymättämyydestä kertoo myös sekin, että hikoiluni kisan aikana oli lähes minimaalista. Puseroni oli lähes kokonaan kuiva.

Kuten aiemmin kerroin, kisa sisälsi paljon vauhdikkaita laskuja. Harvoin kisoissa tulee kaaduttua, mutta Seefeldissä sekin tuli koettua. Kovavauhtisessa laskussa, reitin kaartaessa oikealle ja minun ”sladittaessa” lumen alla olikin jäätä ja se tiesi ilmalentoa. Lähellä oli, etten lentänyt puuhun, mutta onnekseni selviydyin pelkällä isolla polven ja takapuolen mustelmalla. Kyseessä taisi olla sama lasku, jossa Santanderin Kari Vikhagen Gjeitnes laski puuhun ja mursi vasemman nilkkansa. Epäonnisessa kisassa oli mukana siis onneakin etten loukannut itseäni pahemmin.  Kisan sijoitukseksi tuli lopulta kymmenes sija, johon en voi olla tyytyväinen. Sukset toimivat kisassa hyvin eikä sen suhteen jäänyt jossiteltavaa. Kisassa tällä kertaa alamäet olivat vahvoja, vaikka kerran kaaduinkin. Teknisillä osuuksilla tuskin niissä jäin.

Kisan jälkeen palasin takaisin Italian Padolaan. Teemana treeneissä on palautuminen ja muutamien teknisten asioiden kertaaminen. Isoja asioita viikon aikana ei voi tehdä. Torstaina, varhain aamulla, tiimini siirtyy Sveitsin Zuoziin valmistautumaan La Diagonelaan. Luvassa on pakkaskeliä ja 1800m korkeutta.


Heli