22.1.2018

Raporttia Sveitsin La Diagonelasta

La Diagonelasta palasin takaisin Italian Padolaan lähes heti kisan jälkeen lauantaina. Tällä hetkellä on menossa palauttelu 65 kilometrin koitoksesta kevyen liikkumisen merkeissä. Lepääminen ja palauttelu on aina tuntunut minulle vaikealta, mutta maltan tehdä sen etenkin kun tiedän elimistön tarvitsevan sitä palautumiseen. Tärkein työ on kuitenkin jo tehty kesän, syksyn ja alkutalven aikana.

Kisa käytiin viileässä pakkasilmassa ja nahkeassa kelissä. Kisaladut oli kisaa varten kunnostettu kisaa edeltävänä yönä, mutta yöllä satanut parin sentin pakkaslumikerros varmisti sen, ettei tiedossa ollut nopeaa keliä. Oman haasteensa kisaan tietysti toi myös 1800 metrin korkeus, mutta onneksi kuluneen treenikauden aikana olen sen verran paljon treenannut ja oleskellut korkealla, että sopeutumiseni ohueen ilmaan käy suhteellisen helposti. Tällä kertaa muutin energiatankkaustani viimeviikkoisesta. En tankannut samoilla juomilla enkä lähellekään yhtä paljon. Join hieman laimeaa hiilihydraattipitoista juomaa, mutta pääasiassa hiilihydraattitankkaus tapahtui pastatankkauksena, mikä tietysti italialaisseurassa käy helposti.

Suksitestauksen teimme perjantaina, kisaa edeltävänä päivänä useassa eri kohdassa reittiä. Tiimini kanssa suksitestaus on aina oma operaationsa ja jo viime vuonna opin valmistautumaan testaukseen huolella - pakkaamalla eväät mukaan. Testaaminen ei itsessään ole rankkaa, mutta usein poikien kanssa se saattaa kestää. Tällä kertaa testaamiseen meni hieman alle neljä tuntia. Pojat olivat suksilla lähes koko tuon ajan, mutta itse pyrin aina yhden paikan testin päädyttyä vetäytymään auton lämpöön. Ei ole järkeä kuluttaa kaikkea energiaansa ennen kisaa. Totaalista hiihtoaikaa sisältäen latuun tutustumista tuli vain 1,5 tuntia. Lisähuomautuksena totean vielä, että minun lopettaessa testini pojat jatkoivat omia testejään vielä puolen tunnin ajan. Tuolloin lämpötila oli jo lähellä nollaa, eikä se enää vastannut kisapäivälle luvattua keliä.

Omassa suksitestissäni pyrin huomioimaan myös kisan aikana tulevat olosuhteet. Kuten edellä sanoin, kisan aikana pakkasmittari näytti melko viileää ilmaa. Startissa pakkanen vaihteli -15 ja -17 asteen välillä. Mukanani on täällä myös omat testikennot, joita tarvittaessa voin hyödyntää. Perjantain testissä kolme suksiparia erottui muista testattavista. Noista kolmesta parista suljin yhden pois isomman pohjakuvion ja erilaisen profiilin ansiosta. Jäljelle jäi perinteisen 02/03-profiilin tasatyöntösuksi ja 02/05-profiilin luistelusuksi. Alamäkitestissä luistelusuksi oli hieman herkempi ja hitusen ehkä liukkaampi. La Diagonelan reitti sisältää kuitenkin paljon tasaisen reitin tasatyöntöä sekä muutamia teräviä nousuja ja pari haarajuoksunousua. Ylämäkeen työntäminen ja haarajuoksu käy helpommin matalammalla suksella eikä matala suksi haarajuoksussa ole yhtä herkkä liukumaan (jolloin diskaamisen vaara pienenee). Lisäksi matalampi profiili on pitkässä matkassa jaloille ystävällisempi, se ei rasita etureisiä läheskään niin paljon kuin luistelusuksella pukkaaminen. Näin ollen kisaan valitsin Rossignolin perinteisen 02/03-profiilin tasatyöntösuksen eli perinteisen suksen jonka pohja on luistoaluetta, ilman karhennuksia. Pohjakuviona suksessani oli RZ0.

Kisan aikaisen juomahuollo juomat valmistin tällä kertaa itse, aiemmin totutulla tavalla. Tällä kertaa vatsa ei oireillut ja juomat imeytyivät. Melko pitkän keskustelun ja hyvät perustelut sai tehdä saadakseen haluamansa läpi, mutta kaikki oli myös sen arvoista. Ensi kerralla voin luottaa siihen, että kaikki toimii kuten pitääkin - ilman kompromisseja. Tällä on myös iso merkitys tulevien kisojen kulkuun. Jatkossa voin huoletta uskaltaa tehdä rohkeampia kisanaikaisia ratkaisuja ja luottaa siihen, että saan sen energian mitä tarvitsen ja olen suunnitellut.

Kisa naisporukalla lähti alun paikkojen hakemisen jälkeen liikkeelle verkkaisesti. Porukka pysyi tiiviisti kasassa, mikä tietysti tiesi pientä välineiden kolistelua. Santanderin Marthe Bjørnsgaard kaatoi alkukilometreillä paikkaa hakiessaan Team Synfjellin Berthe Annette Svenkerudin, mutta näiltä ei massalähdöissä voi aina valitettavasti välttyä. Itse pyrin pysymään hyvissä asetelmissa nimenomaan välttääkseni turhia kontakteja. 

Suuri naisporukka alkoi harvenemaan vasta ensimmäisen sprinttimaalin lähestyessä, noin 12 kilometrin kohdalla, vain tiivistyäkseen osin jälleen ennen St. Moritzin kovaa nousua. Ennen nousuosuutta Laila Kveli puikkasi nopeasti varikolle suksenvaihtoon, mikä on sallittua vain jos sukset rikkoutuvat, mutta en osaa sanoa mitä oli taustalla. Joka tapauksessa kärki karkasi ja porukka alkoi harvenemaan reilummin juuri tuossa St. Morizin nousussa. Kärjen kiskaisuun en kyennyt tai uskaltanut vastata vaan jäin hiihtämään Santanderin Bjørnsgaardin kanssa. Bjørnsgaard oli liikkeellä pidoilla ja yhdessä hiihtäminen oli tämän vuoksi hieman vaikeaa. Ylämäkiä hän ei tuossa hiihtänyt minua lujempaakaan, välillä tuntui jopa olevan tiellä kantojen nostelujen vuoksi. Tätä kissa-hiiri-leikkiä jatkuikin sitten lähes koko kisan loppuun saakka. Kyseisellä ylämäkiosuudella Bjørnsgaardista ja minusta tippui Russian Marathon Teamin Viktoria Melina. Viktoria tavoitti meidän kuitenkin myöhemmin liukkailla suksillaan alamäkivoittoisen osuuden loputtua, jolloin naisletkassamme oli kolme hiihtäjää jotka olivat tuolloin sijoilla 7.-9.

Pontresinan tietämiltä alkoi ilmeisesti energioiden säästämistaistelu. Yritin tytöille ehdottaa yhteistyötä, mutta he olisivat halunneet lähinnä peesailla. Olin jo aiemmin vetänyt pitkän pätkän, joten päätin ns. ”laittaa liinat kiinni”, koska pitkällä tasaisella osuudella ja pakkaskelillä peesaamisen merkitys suurenee. Tämä osin johti siihen, että tehot tippuivat hiihdossa todella paljon. Melkein hävettää katsoa kisan sykekäyrää, sykkeen ollessa tästä syystä pitkään pk-tasolla. Myös tästä syystä ero kärkeen eli Britta Johansson Nordgreeniin kasvoi niin suuresti. Energiaa ja voimaa minulla olisi ollut, mutta noissa olosuhteissa yksin karkaaminen olisi ollut vaikeaa. Jälkiviisaana minun olisi kannattanut sitä kyllä yrittää, vaikka riskillä. Olin kuitenkin jo kisan aikana huomannut, ihan kisan alkumetreistä alkaen, etten saanut suksistani juurikaan apuja. Jäin jokaisessa pienimmässäkin laskussa. Syynä tähän oli joukkueemme voitelun epäonnistuminen. Sama vika oli myös tiimimme pojilla. Viktorialla puolestaan oli minua huomattavasti liukkaampi suksi. Niinpä karkaaminen yksin olisi ollut hankalaa.

Kuten aiemmin kerroin, Bjørnsgaard oli liikkeellä pidoilla. La Diagonelan loppu on nousuvoittoista, joten hän pääsi nousuissa karkaamaan. Lisäksi kun en pidottomalla suksellani saanut alamäestä hyötyä, minun oli tyydyttävä tilanteeseen. Periksi en tosin antanut, vaan jatkoin taistelua. Lopussa voi sattua mitä tahansa. Taistelu Viktoria Melinan kanssa kääntyi minun hyväkseni. Karkasin Viktorialta ylämäessä, 5 kilometriä ennen maalia. Eroa maaliin tullessa oli tullut jo 2.24 min.

Kisan yhteenvetoa: 

  • positiivisena asiana on juottojen toiminen ja alun kisan käsien kramppien loppuminen
  • ehjä kisasuoritus, ilman suurempia ongelmia
  • jatkossa toiveena onnistunut voitelu
  • enemmän uskallusta ja luottoa omaan tekemiseen
  • parempaa teknistä suoritusta kuin Kaiserissa
  • sijoitus ja suoritus ei tyydytä
  • kovien treenien perusteella mahdollisuuksia kovempaankin vauhtiin
  • tasaisilla osuuksilla Onewayn lyhempi sauva toimi hyvin
  • 1800m korkeus ei aiheuttanut ongelmia
  • Maanantaina 22.1. palautumisarvot hyvät eli palautuminen alkanut normaalisti

Näillä mietteillä. Seuraava kisa käydään Italian Val di Fiemmen ja Val di Fassan laaksossa sunnuntaina 28.1.2018.

Mukavaa viikkoa.


16.1.2018

Raporttia Kaiser Maximilliam Laufista ja hieman tulevaa

Tammikuun ensimmäinen Visma Ski Classicin osakilpailu kisattiin viime viiikonloppuna kauniissa Itävallan Seefeldin maisemissa. Tänä vuonna kisaajat saivat nauttia hyvästä hiihtosäästä ilman ollessa hivenen pakkasen puolella. Pakkasta taisi naisten lähdön aikaan, klo 8:45, olla -5 astetta. Lumi oli tyypillistä, hieman nihkeää pakkaslunta. Kisan aikana latu pysyi hyvänä ja suurimman osan matkasta sanonta ”ladut kuin rautatiet” kuvasi hyvin olosuhteita. Oma olotila ennen kisaa oli hyvä, ei lainkaan väsynyt, ja odotin innolla kisaa. Kuten alkuperäisraportissani kirjoitin, lähdin kisaan Rossignolin luistelusuksella, jossa oli pakkaskelin hionta ja jonka profili oli pakkaskelin profiili. Kisan alkuverryttely jäi mielestäni hieman liian lyhyeksi, mutta ehdin kuitenkin verrytellä. Tällä kertaa verryttelin hiihtämällä perinteistä, josta suurimman osan tein kuitenkin tasatyöntäen.


                                                                           


Mutta ennen varsinaista kisaraporttiani, kerron hieman taustoja suksivalintani takana. Edellisenä päivänä ennen kisaa arvoin hieman perinteisen profiilin tasatyöntösuksen kanssa, kumman ottaisin. Ennakolta olin jo todennut reitin sisältävän paljon vauhdikkaita laskuja, josta luistelusuksesta olisi paljon hyötyä. Toisaalta perinteisen profiilin tasatyöntösuksi on hieman helpompi ylämäissä. Ero ei kuitenkaan laskuissa suksen käsittelyn kannalta ole kovinkaan suuri, lisäksi maraton hiihdot kisaan yleensä pursuit-monolla niiden antaman tuen vuoksi. Pieni tuen tunne antaa kuitenkin varmuutta suksen käsittelyyn eikä vauhdikkaissa kisoissa aina voi välttää kontakteja. Tällä kertaa kuitenkin siis valitsin kisasuksekseni vapaan suksen.


                                                                 


Kisastartti oli siis kello 8.45 ja aamiaiseksi nautin kuuden aikaan normaalin suomalaisen aamiaisen puuroineen, leipineen ja kahvineen (tosin italialaisella kahvilla). Toisinaan kuulen italialaisilta joukkuetovereiltani kuittauksia siitä, kuinka aamiaiseni poikkeaa reilusti italialaisten tottumasta keksi-sokerimysli-nutella-kroissantti-linjasta. Mutta pienestä ”painostuksesta” huolimatta pitäydyn linjassani. Ihan sama kuinka paljon nyrpistävät kasvojaan valinnalleni - tiedän ainakin syöväni itselleni sopivaa ja ennenkaikkea terveellistä ruokaa. Nutellat ja kroissantit syön sitten, kun minusta siltä tuntuu.

Sitten itse kisaan. Kisaan lähdin noudattaen omaa suunnitelmaani. Tiesin ennakolta reitin raskaaksi, vaikka suurin osa ladusta menikin helppoja Seefeldin peltomaisemia mukaillen. Tarkoituksenani oli ottaa sopivan kova (ei liian) aloitus ja pitää hiihtoni koko kisan ajan hyvällä tasolla, hyvänä tekemisenä. Mielestäni alku lähti hyvin. Tankkauksen ansiosta kehossa tuntui olevan sopivasti energiaa ja aineenvaihdunta toimi. Tällä kertaa en uskaltanut lähteä kärkinaisten mukaan, sillä tiesin kärjen menevän kovaa. Luotin siihen, että omalla suunnitelmallani homma toimii.

Aina ei kuitenkaan pelkästään oma, tarkalla ajatuksella tehty suunnitelma riitä. Edellisenä iltana joukkueeni kanssa teimme suunnitelman kisan aikana tapahtuvista juotoista sekä siitä, mitä missäkin kohdassa annetaan ja kenellekin. Luotin siihen, että juomat tehdään sovittujen ohjeiden mukaan, mutta jo ensimmäisessä juotossa huomasin saavani jotain minulle outoa. Urheilijuoman sijasta sain suolaista vettä, jossa oli pieni liisterimäinen maku. Join suola-malto-seosta. Sama linja jatkui muissakin juotoissa ja aloin huolestua. Edellisiltana antamiani geelejä en juotoissani saanut, yhtä lukuunottamatta. Pelkällä ns. hitaalla sokerilla ei ole mahdollista tehokkaasti kisata 60 kilometriä. Lisäksi koskaan aiemmin en ollut juonut kisan aikana puhdasta maltoa. Mukanani oli kyllä juomavyö, mutta en ollut varautunut siihen, että muista juotoista en saisikaan sitä, mitä luulin saavani. Juottopaikkoja tiimillämme oli kuitenkin kymmenen eli sen olisi pitänyt riittää.

Jo ensimmäisen juottopaikan kohdalla huomasin, ettei neste imeytynyt. Juoma nousi kurkkuuni eikä tilannetta helpottanut lainkaan se, että samaa juomaa sain jokaikiseltä huollolta. Lopulta kävi se, mitä en ikinä ole kisassa muistaakseni kokenut - vatsani laittoi juomaa vastaan. Oksensin kisan aikana yhteensä kolme kertaa ja kärsin pahoista vatsaväänteistä. Tuosta voi helposti todeta, että kisan aikana en siis saanut lähimainkaan riittävästi nesteitä tai edes energiaa. 35 kilometriin pärjäsin tankkaamallani energialla kohtuullisesti, mutta sen jälkeen aloin huomata oireita energian vähyydestä. Jokaiselta juotolta toivoin saavani lisää energiaa (geeliä), mutta turhaan. Lopulta menoni hyytyi lähes säälittävälle tasolle. Kun veressä ei ole riittävästi sokeria, näin voi käydä - valitettavasti. Erityisesti kisan viimeiset 10 kilometriä olivat minulle erityisen vaikeita. Ainoan geelini sain 12km ennen maalia, mutta en voi sanoa hyötyneeni enää siitä juuri lainkaan. Ei se ainakaan vauhdissa näkynyt. Onnekseni en kisan aikana kärsinyt juurikaan krampeista. Vasen ojentaja taisi kerran krampata ja vatsalihakset hieman useammin, mutta kouristukset eivät olleet kivuliaita. Nesteen imeytymättämyydestä kertoo myös sekin, että hikoiluni kisan aikana oli lähes minimaalista. Puseroni oli lähes kokonaan kuiva.

Kuten aiemmin kerroin, kisa sisälsi paljon vauhdikkaita laskuja. Harvoin kisoissa tulee kaaduttua, mutta Seefeldissä sekin tuli koettua. Kovavauhtisessa laskussa, reitin kaartaessa oikealle ja minun ”sladittaessa” lumen alla olikin jäätä ja se tiesi ilmalentoa. Lähellä oli, etten lentänyt puuhun, mutta onnekseni selviydyin pelkällä isolla polven ja takapuolen mustelmalla. Kyseessä taisi olla sama lasku, jossa Santanderin Kari Vikhagen Gjeitnes laski puuhun ja mursi vasemman nilkkansa. Epäonnisessa kisassa oli mukana siis onneakin etten loukannut itseäni pahemmin.  Kisan sijoitukseksi tuli lopulta kymmenes sija, johon en voi olla tyytyväinen. Sukset toimivat kisassa hyvin eikä sen suhteen jäänyt jossiteltavaa. Kisassa tällä kertaa alamäet olivat vahvoja, vaikka kerran kaaduinkin. Teknisillä osuuksilla tuskin niissä jäin.

Kisan jälkeen palasin takaisin Italian Padolaan. Teemana treeneissä on palautuminen ja muutamien teknisten asioiden kertaaminen. Isoja asioita viikon aikana ei voi tehdä. Torstaina, varhain aamulla, tiimini siirtyy Sveitsin Zuoziin valmistautumaan La Diagonelaan. Luvassa on pakkaskeliä ja 1800m korkeutta.


Heli





12.1.2018

Kuuden viikon pastakuuri

Joululoma Suomessa on jo eräät päivät sitten lusittu. Loppiaisen maissa suuntasin lyhyelle kisareissulle Ruotsin Skandinavia cupiin kisaamaan hyvää valmistavaa harjoitusta Keski-Euroopan ja Visma Ski Classics-kisan kovaa turneeta ajatellen. Ruotsista käteen jäi 20km:n kisasta kohtuulliset 10 kilometriä, jonka jälkeen energiatasot laskivat yllättäen. Mutta maaliin kuitenkin kairasin itseni, vaikkakaan en kaikkea antaneena. Näin jälkiviisaana hieman kipeällä ja löysällä vatsalla kisaaminen ei ehkä ollut se paras ratkaisu. Joululomalta kuitenkin päällimmäisenä mieleen jäi hyvät, onnistuneet tasuritehot ja ennenkaikkea tasurin sykemaksimiennätys. Lisäksi Posion Kaamoshiihdoissa sain tehtyä hyvän kisa, joten Ruotsin kisassa tapahtunut epäonnistuminen ei mieltä paljon paina. Joskus onnistuu ja joskus ei, tärkeintä on hakea hyvää mieltä ja varmuutta onnistuneista harjoituksista ja kisoista.

Skandinavia cupin jälkeen tein nopean siirtymisen Rovaniemen lentokentälle suuren tavaramääräni kanssa. Saavuin Keski-Eurooppaan varhain maanantaiaamuna (8.1.), lyhen Vantaalla vietetyn yön jälkeen. Neljän tunnin yöunista lentokenttähotellissa ei paljon apua ollut, mutta sainpahan silmiäni hieman ummistettua. (Lentokentän unimunat olen kesällä jo kokeillut, enkä niihin rahojani enää tuhlaa. Vastaavanlaiset unet voin nukkua vaikka lentokentän sohvalla. ) Tällä kertaa edessä on hieman pidempi kisaturnee, joka kestänee kuusi viikkoa. Pidän itselläni mahdollisuuden piipahtaa Suomessa helmikuun alussa, mutta teemana on nyt nimenomaan matkustuksen minimoiminen eikä lyhyt kotivisiitti tätä suunnitelmaa tukisi. Toivottavasti Esa pääsee jonkun kisan kisaamaan samoissa maisemissa, niin näkeminen ei jäisi pelkästään kuviin ja Facetime-puheluihin.

Vaikka tämänkertainen kisareissu on pitkä, se ei sisällä pelkästään siirtymistä kisapaikasta toiseen. Niin sanottu majoituskeskittymäni, josta Visman eri kisoihin matkustan, sijaitsee Italian Padolassa, 25-28km:n päässä Toblachista. Padolassa, samoin kuin viime kesänä, majoitun jälleen kerran De Zoltien perheessä. Ratkaisu on varmasti paras mahdollinen jos ajattelee suksien huoltoa, ruokaa, hyvää seuraa ja ennenkaikkea henkistä hyvinvointia. Yksin oleminen on toisinaan mukavaa, mutta kuusi viikkoa on sen verran pitkä aika etten halua kokea hotellikuolemaa ja tämän tiimini oli halunnut ratkaisussaan huomioida. Padola sijaitsee 1200 metrin korkeudessa ja mikä parasta, ladut lähtevät suoraan De Zoltien pihasta ja punttisali löytyy perheellä ihan omasta takaa. Lisäksi perhe on minulle ennestään tuttu - minua pidetään heillä lähes perheen jäsenenä. Tosin suomalaista ruokaa on turha uneksia, tähän varauduin ennen reissua pakkaamalla reppuuni reilusti suomalaista puuroa ja siemennäkkileipää.

Huomenna on edessä kisaturneeni ensimmäinen kisa, Itävallan Seefeldin Kaiser Maximilliam Lauf. Matkaa kisalla on 60km rankahkossa maastossa. Reitin suurimmat ylämäet ja vauhdikkaimmat alamäet ovat löytyvät reitin alusta ja lopusta, muutoin kisareitti on loivaa ylä- ja alamäkeä paikallisilla pelloilla. Lumen koostumus reitillä vaihtelee reitin eri kohdissa. Maalin ja lähdön tietämillä, yhteensä noin 10km matkalla, tykkilumeen on sekoittunut luonnonlunta - muutoin reitti on kokonaisuudessaan hienorakenteisempaa luonnonlunta. Tänään testasin kisaa ajatellen niin pidollisia suksia kuin tasatyöntö- ja luistelusuksia. Valinta ei ollut ihan helppo, mutta päädyin valinnassani Rossignolin 05/02-profiilin luistelusukseen. Huomiseksi keliksi on luvattu pientä pakkasta, joka vaihtelee aamun -8 asteesta keskipäivän -2 asteeseen. Huomattavaa on kuitenkin, että aurinko hieman lämmittää ladun pintaa, minkä se teki tänäkin päivänä. Sukseni 05/02-profiili on kylmän kelin profiili, mutta korkealla kisattaessa ei voi yksin tuijottaa pakkasmittaria ja profiilia. On myös huomioitava korkeuden vaikutus lumen rakenteeseen sekä lumen kosteusprosentti.

Kisaraporttia tulossa sitten kisan jälkeen.

Heli




1.1.2018

Uuteen vuoteen 2018

Livignon tapahtuman eli La Sgambedan jälkeen olen joutunut vastailemaan niin kisoissa kuin kisojen ulkopuolellakin kyselyihin siitä, mitä minulle oikein tapahtui.... Lapin Kansa kirjoitti hieman tapahtumasta lehteensä pari päivää sitten Posion Kaamoshiihtojen yhteydessä. Voit lukea jutun tästä. Tapahtuman, eli pyörtymiseni, syy kesken kisan on jäänyt arvoitukseksi. Useista tutkimuksista huolimatta mitään selittävää syytä ei löytynyt, mikä toisaalta on myös helpottava tieto. Ei siis myöskään ole löytynyt mitään, minkä vuoksi minun tai läheisteni pitäisi olla tapahtumasta huolestuneita. Voin siis huoletta jättää asian taakseni ja keskittyä tulevaan.




Joulukuu on osaltani mennyt muutamaa kisaa huolimatta treenaamisen ja suksien testaamisen merkeissä. Visma Ski Classics - sarjan kovin kisarutistus alkaa tammikuun puolessa välissä ja sen jälkeen kisoja riittää. On siis ollut myös tärkeää levätä ja nauttia kotona olemisesta. Edessä on useamman viikon reissu poissa kotoa Posiolta.

Ennen matkani alkua tarkoituksenani on käydä kisaamassa Ruotsin Piteåssa  yksi Skandinavia cupin osakilpailu. Skandinavia cupin kisan jälkeen aloitan matkani kohti Italiaa. Viime vuonna vietin tammikuun suurimmaksi osaksi Val di Fiemmen Panchiassa, mutta tällä kertaa majoituskeskittymäni tulee olemaan 200 metriä korkeammalla, Padolassa lähellä Toblachia. Padola sijaitsee 1200 metrin korkeudessa. Paikka on minulle entuudestaan tuttu, koska kesän 2017 alussa  leireilin siellä kahden viikon ajan de Zoltien perheen luona. Paikan muutoksen otan innolla vastaan, koska viime vuonna en Panchiassa viihtynyt kovinkaan hyvin sen syrjäisän sijainnin vuoksi. 


Kuva viime kesän Padolan leiriltä. Minä ja Zeus.

Pakkaaminen pitkälle reissulle tuntuu hankalalta. Tiedän tarvitsevani suksia matkaan todella paljon. Mennessä suksien määrä ei ole kovinkaan suuri ongelma, mutta takaisin tullessa se voi olla. Usean matkalaukun ja suksipussin kanssa seikkailu isoilla lentokentillä on oma, hikinen seikkailunsa. Varsinkin jos takaisin tulessa joutuu majoittumaan lentokenttähotellissa, jonka lentokenttäkuljetus tapahtuu bussilla. Viime vuoden seikkailut ovat vielä hyvässä muistissa ja odotan niitä kauhunsekaisin tuntein.

Mutta tietysti on luvassa myös hyvääkin. Tiimin ihmisistä on tullut myös hyviä ystäviä. Jokainen päivä on myös mahdollisuus oppia uutta niin kielen kuin kulttuurinkin osalta. Jatkuvaa kielikylpyä. 


Menestyksekästä uutta vuotta 2018

t. Heli


Team Trentino Robinson Trainer, osa tiimini jäsenistä puuttuu kuvasta.


Terttu Lappi oli viimeksi seuranani Livignossa.