6.4.2017

SM Kontiolahti

Viime viikonloppuna kävin tarkastamassa, kuinka suuri kontrastiero onkaan ns. perinteisten hiihtomatkojen ja Visma Ski Classics- kisojen välillä. Ja tietysti onhan niissä eroa, mutta tietysti maailmalta on mukaan tarttunut myös oppia, jota voi hyödyntää lyhyemmillä kisamatkoilla. Itse en henkilökohtaisesti ole yhteislähtökisojen ylin kannattaja, mutta en koe niitä tosin liian stressaavanakaan. Tänä vuonnahan sitä on päässyt lähes joka viikko harjoittelemaan. Ryhmässä hiihtäminenkin on yksi taito ja jos sen taitaa, on mahdollista myös säästää energiaa.





Mutta lyhyesti itse viikonloppujen kisoihin. Viikonlopun aikana osallistuin ainoastaan viestiin ja sunnuntain 15 kilometrin yhteislähtöön, vapaan 5 kilometrin kisaan en ilmoittautunut. Oulun Hiihtoseuralta viesti sujui alavireisesti, oma hiihtoni mukaan lukien. Toki suurta tasoitusta jo ennen viestipäivää annoimme sillä, että joukkueemme vahvin ja varmin viestinviejä, maajoukkuehiihtäjä Riitta-Liisa Roponen, oli ja on kuntouttamassa selkäänsä leikkauksen jäljiltä. Mutta tuloksellisesti koen, että itse viestissä kukaan joukkueemme jäsen ei yltänyt omalle tasolleen. Päivän tulos oli kuitenkin 6. sija, joka ei tyydytä. Mitaleille joukkueellamme tuskin tänä vuonna olisi ollut asiaa, vaikka jokainen tuloksellisesti olisikin onnistunut, koska vastassa oli monta tasokasta ja kovaa joukkuetta.






Sunnuntain yhteislähdössä oma hiihtämiseni oli huomattavasti parempaa kuin se viestin aloitusosuudella oli ollut edellisenä päivänä. Aloitin kisan rennosti, varoen. Vaikka Kontiolahden maasto ei ole kovinkaan rankka, on pitkissä nousuissa jaksettava työskennellä jokaisella kierroksella. Valmentajani mielestä olisin voinut paremmin käyttää vahvuuttani, hyvää alkuvauhtia, jolloin olisin päässyt jo heti alussa parempiin hiihtoväleihin. Sykkeellisesti minulla ei ollut vaikeuksia pitää vauhtia, joten tämänkin vuoksi valmentaja peräänkuulutti uskallusta, rohkeutta. Itse kisan aikana tein mielestäni hyvin töitä enkä tyytynyt ryhmähiihdossa peesaamaan muita hiihtäjiä. Toki yksin en veturina toiminut vaan apuna oli mm. Anni Kainulainen.


Viikonloppuna elimistön toiminnan suhteen ei ollut ongelmia. Keho ei tuntunut väsyneeltä. Pientä tukkoisuutta oli havaittavissa käsissä, mikä on ymmärrettävää edellisviikon rankasta Årefjällsloppetin maastosta. Hengityksen suhteen puolestaan minulla oli erityisen vaikeaa lauantain viestissä ja vaiva jatkui myös sunnuntaina. Birkebeinerrennetin jälkeen rintarankani alkoi tehdä lukkoa, joka vaikutti viikonloppuna siihen, että hengitys teki rintarangassa todella kipeää. Vaiva on harmiton, mutta todella kivulias. Tämän en usko kuitenkaan tuloksiin vaikuttavan, kisoissa kun usein keskittyy itse suoritukseen niin intensiivisesti ettei jokaiselle kehon signaalille anna huomiota.




Kontiolahden SM-hiihtojen jälkeen kävin nopeasti kotona pyykkäämässä ja tiistaina suuntasinkin jo Levin ja Ylläksen lumille. Tulevana viikonloppuna ratkeaa Visma Ski Classics-maailmamestaruussarjan sijoitukset ja viikonloppuna lähden puolustamaan tämänhetkistä 6. sijaa. Tiedossa on huikea kilpailu mahtavissa maastoissa. Toivottavasti mahdollisimman moni pääsee paikalle, suksilla tai ilman.