9.3.2017

Vasaloppet ja Jizerska

Toblach-Cortinan jälkeen olen ehtinyt kisata kaksi Visma Ski Classics- kisaa. Yhden kisan Tsekin Jizerska Padesatkassa ja yhden Ruotsin legendaarisessa Vasaloppetissa. Jizerskan kisa oli osaltani lähellä peruuntua kahdestakin syystä; tiimini olisi halunnut minun jäävän kisaamaan Italiaan, jotta paikallinen näkyvyys olisi taattua ja toinen syy taas oli se, että hieman ennen Jizerskaa olin yhden yön kuumeessa johtuen allergisesta reaktiosta.

Kuume onneksi laski yhtä nopeasti kuin oli tullutkin eikä olooni jäänyt juuri muuta tuntemusta kuin pieni väsymyksen tunne. Mistä allerginen reaktio sitten tuli, jäi minulle arvoitukseksi. Hankalampi paini oli saada tiimini managerilta lupa kisata Jizerskassa, mutta sain kuin sainkin luvan pitkän neuvottelun tuloksena. Mielestäni neuvottelu oli turha, sillä minut oli nimenomaan hankittu tiimiin kisaamaan Visma Ski Classics-kisoja eikä kiertelemään Italian paikallisia pikkukisoja.


Kyllä vielä ennen Vasaloppettia hymyilytti. Kuva: Andrea Buttaboni



JIZERSKA-PADESATKA

Jizerskan kisoihin meitä lopulta lähti pieni ryhmä. Lisäkseni kisareissulle osallistui Bormolinin kaksoisveljekset Nicolas ja Thomas sekä huoltajana matkalla oli Roberto De Zolt. Tsekissä varauduin kisaamaan kisan pidoilla, mutta melko pian reittiin ja latuun tutustumisen jälkeen huomasin korkeuden muutoksen tekevän merkittävän muutoksen lumiolosuhteisiin. Hyvän ja läpi koko kisan toimivan pidon saaminen olisi liian haastavaa. Vaikka radalla oli paljon nousuja niin se sisälsi myös pitkiä ja vauhdikkaita laskuja. Luistolla olisi siis suuri merkitys. Tästä syystä uskaltauduin kisaamaan tasatyönnöllä.

Suksen valinta kisaan ei Jizerskassa ollut helpoin mahdollinen. Valinnan suksesta tein vasta kisa-aamuna. Vertailuun olin valinnut kaksi erityyppistä suksea, joista valinnan tein yksinomaan vallitsevien olosuhteiden mukaan. Lisäksi pohdin myös, millaisia ominaisuuksia sukseltani tarvitsen lopun kostuvaan latuun. Mielestäni onnistuin valinnassani, luisto suksissani oli hyvä. Hiihdin kisan Rossignolin 05/03-tyyppisellä luistelusuksella ja voin valehtelematta sanoa etten alamäissä ainakaan luistolla hävinnyt.

Jizerkassa lopullinen sijoitus oli 6., mihin olen suhteellisen tyytyväinen. Samalla vahvistin sijoitustani kuudentena tämän kauden 2016-2017 yhteistuloksissa.



VASALOPPET

Jizerskan jälkeen matkustin reiluksi viikoksi kotiin valmistautumaan Vasaloppetiin. Tarkoituksenani oli tehdä hyvä peruskuntojakso, mutta olosuhteiden ollessa kylmät ja todella hitaat, muutimme valmentajani kanssa suunnitelmia. Vallitsevissa olosuhteissa määrän jauhaminen olisi ollut itsemurha. No, suunnitelmista laskimme määriä alemmas ja keskityimme laatuun. Tuntui muuten kummalliselta olla pitkästä aikaa kotona. Tammikuun alun jälkeen olen ehtinyt käydä kotona lähinnä vain kääntymässä ja pyykkäämässä.

Vasaloppet-reissuni oli tänä vuonna hieman normaalia pidempi (kolme päivää pidempi), mutta niin myös matkasuunnitelmani poikkesi edellisvuosista. Yleensä olen lentänyt suoraan Vaasasta Moraan, mutta tänä vuonna matkustin oman tiimini mukana. Tämä tarkoitti sitä, että minun piti matkustaa Vasaloppetiin Tukholman kautta. Mutta kaikki toimi hienosti ja ajallaan. 

Sääennusteet Vasaloppetiin näyttivät monta päivää kylmää keliä ja siihen keliin tiimini kanssa aluksi testasimme suksia. Ja tähän testaamiseen käytimme aikaa todella paljon (varma tapa muuten sekoittaa itsensä suksien suhteen). Jossain vaiheessa nostin kuitenkin testauksen suhteen käteni pystyyn ja jäin odottamaan säätilan muuttumista. Ennustukset muuttuivat pikkuhiljaa lämpimämpää ja lauhempaa keliä kohden, joten jätin testauksen todella viime tippaan. Jos olisin valinnut sen suksen joka ensimmäisissä testeissä oli liukkain, valinta mitä suuremmalla todennäköisyydellä olisi mennyt pieleen. Ja taisi se joillakin tiimimme pojilla mennäkin...

Tänä vuonna edessäni oli kolmas kertani Vasaloppetissa. Kaksi edellistä kertaa olen kisannut pidoilla ihan kohtuullisella menestyksellä (2015: 13. ja  2016: 9.). Tänä vuonna pitoja en edes harkinnut, mutta ilmeisesti niitä ei minulle olisi myöskään laitettu ;) . Näin ainakin ymmärsin. Pahin vaiheha Vasaloppetin radalla on ensimmäinen nousu, joka päättyy radan korkeimpaan kohtaan. Tämän korkeimman kohdan jälkeen on enemmän ja vähemmän loivaa alamäkeä. Mieluummin pukkaisin loivaan vastamäkeen, mutta kaikki radat on selvittävä. Loivan alamäen tasatyöntäminen on minulle vielä haastavaa.

Kisaa varten tankkasin tiistaista perjantaihin hiilihydraattipitoisella Squeezyn tankkausjuomalla sekä laadukkaalla ruoalla. Energiat kisassa riittivät hyvin ja suksi pelasi mainiosti. Juotot toimivat hienosti, siitä kiitos Göran Holmin porukoille sekä oman tiimini jäsenille. Hiihdin kisan Rossignolin 02/03-tyyppisellä vapaan suksella, jonka pohjahiontana oli Jarkko Hokkasen hioma M7. Käsikuviota suksissani ei ollut, vaikka sunnuntain olosuhteissa se olisi ollut jopa suotavaa ladun liippautuessa. No, tehtävänäni on hiihtää ja muut hoitavat voitelupuolen. Roolinjako on selvä.

Kisassa minulla ei ollut jaksamisen tai voimien kanssa ongelmia. Mutta vuosien kokemuksella voin sanoa Vasaloppetin olevan omaa luokkaansa kisassa käyttäytymisen suhteen, eikä niin hyvässä mielessä. Nainen miesjoukossa ei jokaiselle miehelle ole se toivottu osapuoli, sen sain tänä vuonna todeta pariinkin otteeseen. Nuo kaatumiset eivät lopulliseen sijoitukseeni varmasti merkinneet tai vaikuttaneet mitään, mutta silti toivoisin toisen hiihtäjän kunnioittamista. Vahinkoja tietysti sattuu, mutta turha kontaktien ottaminen on kyllä sellainen jonka kyllä erottaa. Kerran minut kaadettiin sivusta lujasti tönäisemällä ja toisella kerralla suksieni päälle hiihdettiin niin, että kaaduin suoraan selälleen. Ehkä tämä kuuluu urheiluun, mutta itse henkilökohtaisesti vältän turhia kontakteja ja tahallisesti toisen hiihdon häiritsemistä. Selvää on kuitenkin se, että Vasaloppetin ihmismassaan mahtuu mitä erilaisempia hiihtäjiä ja se on hyväksyttävä.

Lopullinen sijoitukseni Vasaloppetissa oli tänä vuonna 7. sija. Ja voin todeta reissun olleen kevein tähän astisista Vasaloppeteista. Koskaan en maalissa ole ollut rättiväsynyt enkä ollut tänäkään vuonna. Tänä vuonna viimeisillä 30 kilometrillä taisin ohitella enemmän muita hiihtäjiä kuin koskaan aikaisemmin. Kädet toimivat hyvin loppuun saakka, eivätkä voimat loppuneet vaikka sitä ennen kisaa pelkäsin. Sen verran kuitenkin kunnioitin 90 kilometrin matkaa.

Tällä hetkellä nautin olostani kotona Suomessa. Seuraava kisa on Norjan Birkebeinerrennetissä maaliskuun 18. päivänä. Sitä ennen on kuitenkin opeteltava hiihtämään kisan vaatima 3,5 kilogramman painoisen repun kanssa. Tähän kun vielä lisää kisassa tarvittava nestehuolto, voi olla että repun paino lähentelee jopa 5,5 kilogrammaa. Ei ihan helppo nakki, kun harvoin vastaavia kilomääriä kisoissa tulee kannettua.