23.3.2017

Parilla sanalla Birkebeinerrennetistä

Niin sitä tuli legendaarinen Birkebeinerrennet koluttua läpi, tosin vaatimattomin tuloksin. Kaikesta huolimatta matkaan tarttui rutkasti kokemusta ja myös nautintoa, sillä juuri sitä reitti Norjan Renasta Lillehammeriin tarjosi hiihtäjille.


Kuva: Roberto De Zolt




Renaan eli Birkebeinerrennetin lähtöpaikalle saavuin yhdessä tiimini Team Robinson Petshop Trainerin kanssa keskiviikkona 15.3. Tarkoituksenamme oli ehtiä tutustua latuun ja reittiin huvissä ajoin, sekä tietysti saada mahdollisimman hyvin aikaa suksien testaamiselle. Miehillä suksien testaus on usein näissä karkeloissa helpompaa, koska juuri kukaan eliittiryhmän mies ei enää nykyisin kisaa Visma Ski Classics- kisoja pidoilla. Omassa suksipakassani riitti tällä kertaa testattavaa, sillä mukana oli niin tasatyönnön kuin perinteisen hiihtotavan suksipakka.

Birkebeinerrennetin kisareittiä ei nainen ole koskaan voittanut pidoitta, joten sekin puolusti pitosuksen valintaa. Itse arkailin pitosuksien ja tasatyöntösuksien välillä, koska minun annettiin ymmärtää ettei toimivaa pitoa olisi koko kisareitille mahdollista saada. Rata ei olisi mahdoton tasatyöntää, vaikka se sisältääkin pitkiä ylämäkipätkiä.

Tällä kertaa kisaan lähdin kuitenkin pidoilla. En tiedä teinkö valinnassani väärin, koska uskon voineeni suoriutua kisasta paremmin pidoitta... näin jälkiviisaana. Pito oli kisassa katastrofi. Suksi piti alun nousussa ehkä reilun kilometrin, jonka jälkeen pito heikkeni entisestään. Tilannetta ei kuitenkaan helpottanut se, että suksien pohjassa ollut pito (vaikka se ei toiminut) hidasti menoani tasatyöntöosuuksilla. Ohimennen kerrottakoon, että jos kotioloissa treenisukseni toimisi niin huonosti kuin se kisassa teki, vaihtaisin sukset toisiin. Kisassa se ei kuitenkaan ole mahdollista. Keskeyttäminen kävi mielessäni ensimmäisen kerran kuuden kilometrin kohdalla, mutta päätin taistella ajatusta vastaan. Jälkikäteen keskeyttäminen harmittaisi liikaa. 

Käytännössä kisani oli kisattu ensimmäiseen 14 kilometriin eli ensimmäisen nousun päätyttyä. Suksi ei pitänyt edes haarajuoksussa joten ns. "evääni" oli jo syöty varsin aikaisessa vaiheessa. Selässä kuljetettava 3,5 kilon reppu, joka lähdössä käytännössä oli juomineen 5 kiloa ei todellakaan helpottanut etenemistäni. Tämä on kuitenkin osa urheilua ja myös sen suola, halusi sitä tai ei.

Kisan hyviin puoliin kauniiden maisemien (joita nyt en kuitenkaan ehtinyt katselemaan) lisäksi, kuului ehdottomasti se, että loppupuolella kisaa ohittelin tyttöjä ja sain lopun tasaiselle "apinanraivolla" hyvän menobuustin. Paha on kuitenkin sanoa, että positiivisin puoli kisassa oli se, että en keskeyttänyt ja loputtomalta tuntunut kisa loppui joskus. Ensi vuonna uskon kisaavani saman reitin pidoitta. Tällä hetkellä mielikuvani siitä vahvistuu entisestään.

Miksi suksi sitten ei toiminut? Tätä selvitettyämme tulimme siihen lopputulokseen, että ensinnäkin pidon määrä oli liian vähäinen ja pohjatyö oli tehty ei niin ammattilaisen ottein. Pohjavoiteen ja pohjaliisterin olisi voinut kuumentaa suksen pohjaan, eikä paljaalla kämmenellä tasoittaa. Kyseiset virheet harmittavat suuresti, varsinkin kun itse ei niihin voi vaikuttaa. Tilanne on nyt kuitenkin nollattu. Lihaksiston palautuminen tällä kertaa otti ymmärrettävästi enemmän aikaa, mutta pikkuhiljaa olo alkaa normalisoitumaan. Kyllä Nutellacrepseillä energiatasot ainakin saadaan kohdalleen.




Norjan Renasta olemme siirtyneet jo Ruotsin Vålådaleniin Årefjällsloppetin maisemiin. Seuraava kisa on jo ylihuomenna eli lauantaina ja  valmistautuminen on jo hyvässä vauhdissa.