14.2.2017

SM Keuruu ja Doblach-Cortina

SM KEURUU

Kuten edellisessä kirjoituksessani mainitsin, Marcialongan ja Italiassa vietetyn kuukauden jälkeen suuntasin Suomeen. Kovinkaan montaa päivää en kotona Posiolla ehtinyt olemaan, vaan pyykkivuoren selvitettyäni lähdin kohti Keuruun SM-hiihtoja. SM-hiihdoissa tarkoituksenani oli osallistua lauantain 10 kilometrin perinteisen hiihtotavan kisaan ja sunnuntain sprinttiviestiin, joka myös käytiin perinteisellä hiihtotavalla.




Lauantain kisaan lähdin levollisin mielin. Tiesin palautuneeni edellisen viikon rasituksesta kohtuullisen hyvin. Lähiaikoina tarkoituksenani on kirjoittaa blogiini myös siitä, kuinka tänä vuonna olen varmistanut palautumiseni ja mitä kaikkea huomioin edesauttaakseni palautumista. Mutta takaisin Keuruun kisoihin... edellisenä päivänä testasin mahdolliset kisasukseni ja kisa-aamuna tein lopullisen valinnan kahden eri suksen välillä. Sami Pietilä arvioi televisiolähetyksessä hiihtäjien lähtevän liikkeelle mahdollisimman korkealla suksella, johtuen pehmeästä pitovoiteluista. Muiden hiihtäjien suksivalinnoista en osaa sanoa mitään, mutta itse lähdin kisaamaan suksipakkani matalimmalla suksella. Mielestäni en epäonnistunut valinnassani vaan päinvastoin, sukseni olivat huippuhyvät. Kiitokset toimivista suksista koko viikonlopun ajalta kuuluu Rossignolin tiimille.

Itse suoritus sujui hyvin. Isona miinuksena, jolla taisin myös 6.sijan menettää, oli auraaminen radan vauhdikkaimmassa laskussa. Visma Ski Classicissa laskemme useita vauhdikkaammpia ja vaikeampia laskuja, joten turha varovaisuus söi loppuajastani sekunteja. Kaaduin kyseisessä laskussa loppuverryttelyssä suksen otettua johonkin kiinni, joten kisassa pelkäsin heittäväni laskussa uudet voltit. Mutta turha selitellä, kuuluu lajin luonteeseen. Lopputuloksena kuitenkin 7.sija, mihin olen suhteellisen tyytyväinen.

Sunnuntain sprinttiviestin ykkösjoukkueeseen näyttöni ei kuitenkaan riittänyt, josta tietysti olin ja olen harmissani. Sprinttiviestin hiihdin Oulun Hiihtoseuran kakkosjoukkueen aloittajana. Parina viestissä minulla oli seuramme nuori hiihtäjä, Aija Söyrinki. Aamun karsinnassa Aijan kanssa keskityimme finaalipaikan metsästykseen ja sen myös saimme. Karsinnassa tunsin, kuinka elimistö aukesi ja tiesin odottaa hyvää finaalisuoritusta.

Jos lauantain kisassa arastelin laittaa kaikkea peliin, niin finaalissa annoin mennä. Alun kiihdytyksessä olen yleensä aina vahva ja jouduinkin alun jarruttelemaan ohituskiellon vuoksi. Suhteellisen helposti pääsin kuitenkin tasatyönnöllä tyttöporukan takaa nousemaan ja ensimmäisessä mäessä olin jo kolmantena. Koko sprinttiviestin ajan tunsin itseni vahvaksi eikä lihaksiani juurikaan hapottanut, ja ne hapot jotka tulivat, poistuivat nopeasti. Aijan kanssa sijoitumme viidenneksi, eikä pronssikaan jäänyt kauaksi. Läpi viikonlopun lihakseni ja elimistöni toimi todella hyvin. Pitkien kisojen, sopivien palauttavien ja hermottavien harjoitusten jälkeen lihaksistoni on lähes poikkeuksetta huippukunnossa. Tähän lopputulokseen olemme jo usean vuoden ajan tulleet hierojani kanssa.


DOBLACH-CORTINA

Keuruun jälkeen heti seuraavana keskiviikkona matkustin takaisin Italiaan Toblachiin. Tarkoituksenani oli kisata Doblach-Cortina 50km lauantaina. Lyhyen Suomessa vietetyn ajan jälkeen sopeuduin nopeasti korkeaan ilmanalaan. Ensimmäisenä yönä Toblachissa sykekäyräni jopa laski alemmaksi kuin se oli Suomesta lähtiessäni. 

Ennen kisaa vietetyn ajan käytin suksien testaamiseen ja reittiin tutustumiseen. Alla kisan kartta ja latuprofiili. 

 



Kisaan lähdin tasatyönnöllä, kuten Ski Classicin luonteeseen kuuluu. Jälleen kerran suksekseni valitsin Rossignolin vapaan 02/03-profiilin suksen. Sauvoikseni otin Onewayn sauvaparin, jossa oli hieman suurempi sompakoko. Tiedossa oli paikoin upottavaakin latupohjaa.

Kisa kisalta tasatyöntöni tuntuu vahvistuvan ja tekniikkani toimivan. Pieniä yksityiskohtia tietysti minulla on vielä opeteltavana ja opittavana, mutta pidän sitä enemmän haasteena ja mahdollisuutena. Sukset kisassa toimivat erinomaisesti ja erityisesti radan alkuosasta sain kommentteja liukkaista suksista.




Huolto toimi läpi kisan moitteetta. Juottoja minulla oli 5-7kilometrin välein. Jossiteltavaa kisasta ei jäänyt. Joitakin riskejä kisan aikana otin, mutta taktikoita muuntelemalla oppii ja joskus riskit kannattavat. Itse kisaa vedin jonkin aikaa, koska tiesin ettei loivan alamäen tasatyöntö vielä ole vahvinta aluettani. En halunnut takana tulevien saavuttavan meitä kärkiporukkaa. Takaa lähestyi Barbara Jezersek, joka on hyvä roikkumaan. Itse halusin lisätä eroa ennen alkavaa alamäkiosuutta. Oli taktiikka oikea tai ei lopputuloksena kisasta tuli 6.sija, joka on Visma Ski Classics-sarjassa paras sijoitukseni. Samalla säilytin sijoitukseni kuudentena Visma Ski Classics-sarjassa.

Oman suoritukseni lisäksi myös joukkueemme tulos on mainitsemisen arvoinen. Mauro Brigadoi 11., Loris Frasnelli 30., Nicolas Bormolini 31. ja Thomas Bormolini 33. Tällä hetkellä Team Robinson Pet Shop on kovassa joukkuekisassa sijalla 9. Hyvä me!


TOBLACH-CORTINA 30km, vapaa

Lauantain jälkeen kisasin Toblachissa vielä vapaan 30km. Tämä siksi, koska matkasuunnitelmani muuttui lauantain kisan jälkeen. Alun perin minun piti matkustaa Val di Fiemmeen, mutta Toblachiin jääminen lyhensi seuraavaa kisamatkaani Tsekkiin reilusti. Itse kisaaminen mahdollisti jäämisen Toblachiin.

Kisaan lähdin ajatuksella, etten aikonut tehdä yhtään ylimääräistä työtä kuin oli tarpeellista. Kisa kaikkinensa oli kevyt ja helppo. Eron kakkoseen tein Toblachin maailmancup-radan pitkässä nousussa. Pieni vauhdin lisäys ja eroa tuli hetkessä. Tuloksena siis voitto.

 






Alkuviikon olen keskittynyt nukkumiseen ja laiskotteluun sekä aurinkoenergian lataamiseen. Torstaina matka jatkuu kohti Tsekkiä.


Hyvää ystävänpäivää Toblachista toivottaa


Heli



3.2.2017

Marcialonga 2017


Viime viikolla kisattiin Visma Ski Classicin 6. osalkilpailu Marcialonga Italian Trentinossa, Val di Fiemmessä. Alkuperäinen Marcialongan reitti on 70 kilometrin mittainen, mutta luonnonlumen puuttumisen ja paikallisten vesivarantojen vähyyden vuoksi latua ei voitu tehdä täysimittaiseksi, joten reitti jouduttiin lyhentämään 57 kilometriin. Reitin lyhentäminen tarkoitti kisan kannalta sitä, että tiedossa olisi nopeavauhtinen kisa. Poissuljettu rataosuus olisi sisältänyt pitkän, tosin loivahkon alkunousun, joten kisan luonne rataprofiilin muuttuessa olisi toisenlainen kuin alkuperäistä latua hiihdettäessä.




Viimeisen kuukauden aikana Italiassa viettämäni aika on kulunut pääosin juuri Val di Fiemmessä, joten Marcialongan latu, ainakin osin, oli minulle tutuhko. Linnuntietä hotellistani ladulle oli matkaa noin 500metriä. Suksen testauksen jätin sään lämpenemisen vuoksi viimeiseen päivään, vaikka osa tiimeistä teki suksitestiä läpi edellisen viikon. Rossignolin pakastani kisaan valitsin 02/03-profiilin suksen, joka itseasiassa oli sama suksi millä hiihdin La Diagonelan.


Usein ennen Visma Ski Classics-kisoja yhtenä kysymyksenä naisilla lienee aina: "Pidoilla vai ilman?" Tällä kertaa valinta oli ehkä helpompi kuin aiemmin, olin päättänyt kisata ilman pitoja, tasatyöntäen. Tiimini esitti minulle mahdollisuutta lisätä suksiini pitoa Marcialongan kuuluisaan viimeiseen nousuun, mutta kieltäydyin kohteliaasti. Tämä kieltäytyminen tosin sai aikaan sen, että joukkuetoverini pyörittelivät silmiä päässään, mutta halusin pysyä päätökseni takana. 

Alla kuva rataprofiilista ja kisan latukartta.






Naisten eliittiryhmä starttasi kisaan viisi minuuttia ennen miesten ryhmää. Heti alusta saakka huomasi Marcialongan yhden erikoisuuden - todella kapeat kisaladut. Osin tästä syystä Marcialongan osanottajamäärää ei nykyisellään voida lisätä. Starttialueen loputtua ladut alkoivat ja loppuivat ilman järkevää logiikkaa. Itse sain huonon startin, koska eteeni sattui todella hidas lähtijä eikä ihan alussa saa latua vaihtaa. Alla kuva startista. Itselläni yllä on musta-valko-vihreä-asu ja päässä vihreä pipo.





Paremman hiihtoasetelman sain vasta ensimmäisessä pidemmässä nousussa, jolloin pystyin ohittelemaan muita naisia ja löysin sopivan etenemisryhmän.


Miehet saavuttivat meidät kisassa jossain 20-25 kilometrin välillä. Kisan järjestäjät olivat laskeneet, että ohitus tapahtuisi aikaisemmin, mutta kuten sanoin, kyseessä oli nopeatempoinen kisa. Miehet saavuttivat naiset kisan vaativammalla alamäkiosuudella. Kyseisessä kohdassa riitti mutkaa, vauhtia ja kurvia. Välillä miehet ottivat kontaktia, mutta yhtään kaatumista en nähnyt. Miehet ovat tunnetusti parempia laskijoita kuin naiset ja se näkyy laskemisen varmuutena. Miesten kanssa laskiessa ei tarvitse pelätä mitä epämääräisempiä laskulinjoja eikä edessä olevia suksia ja sauvoja.




Marcialongan loppunousulla pelotellaan usean eri hiihtäjän toimesta. Minulla ei ollut mahdollisuutta tutustua nousuun ennen kisaa, mutta voin sanoa ettei nousu mitenkään kummallinen ollut. En kokenut nousua ylitsepääsemättömän rankalta. Kirintövaaran rullanousu, jota kesäisin nousen, sisältää jyrkempää pätkää kuin tuo peloteltu loppunousu. 




Kisan aikainen energiatasapaino toimi hyvin. Kisojen väliviikot olen satsannut erityisesti palautumisen maksimointiin ja se on näyttänyt toimivan, mutta tarkkana saa olla. Varaa ei ole virheisiin.

Marcialongan kisojen päätyttyä suuntasin Esan kanssa kohti Milanoa. Edessä on reilu viikko Suomessa ja tuo aika sisältää mm. Keuruun SM-hiihdot. Katsotaan, miten käy. Visma Ski Classics-sarjassa olen tällä hetkellä 6., toivottavasti kykenen säilyttämään sijoitukseni tai jopa parantamaan sitä kauden edetessä.


Keuruun Veturipuistosta kirjoittelee

Heli