27.11.2017

Ajatelmia ja hajatelmia Livignosta ja Pontresinasta, Visma Ski Classics - kauden avauksesta

Joka syys- ja alkutalven aikana se yllättää, vaikka kyllähän siihen parhaansa mukaan valmistautuu - kisakausi nimittäin. Toisaalta kisakauden alkua odottaa innolla, toisaalta taas jännityksensekaisin tunnelmin, perhosia vatsanpohjassa lennellen. Tämäkään syksy ei muuttanut jännitystä vatsanpohjassa helpommaksi. Kun halu kehittyä on kova, on myös into kisaamaan kova - halu mitata oma kuntonsa ja kehityksensä. Ja mikä parasta - nautin jokaisesta hetkestä.

Suomessa kisakausi käynnistyi osaltani jo viikkoja sitten. Syksyn menimme harjoituksellisesti treenimoodilla, joten kisat toimivat minulla hyvinä ja aukaisevina harjoituksina. Ensimmäisten kisojen aikana tiesin ettei suorituskykyni vielä ollut siinä vaiheessa kuin aikaisempina vuosina, mutta miksi olisikaan - Visma Ski Classics -sarja käynnistyisi todenteolla vasta tammikuussa. Mutta hieman kotimaan kisoihin: kisakauden aukaisin perinteisesti Oloksen ensilumen kisoilla osallistumalla 5km perinteisellä ja 10km vapaalla käytäviin matkoihin. Oloksella lunta oli viime vuosiin verrattuna harvinaisen paljon, jopa siinä määrin että tunturin ympäryslatu oli hyvässä hiihtokunnossa. Tämä mahdollisti urheilijoille hyvät verryttelymahdollisuudet, mihin ensilumen kisoissa ei aina olla totuttu. Omissa kisasuorituksissani oli havaittavissa muillekin hiihtäjille tuttuja alkukauden ongelmia, joskus vain sopivan alkuvauhdin löytäminen on haastavaa ja hankalaa. Oloksella aloitin vuoropäivin liian hitaasti ja liian nopeasti. Lauantaina starttasin kisaan hieman liian reippaasti vain tajutakseni Tuulimyllyn nousussa etten suksieni pohjaan ollut pyytänyt riittävästi pitoja. Sunnuntaina puolestaan taisin ottaa alun liiankin hitaasti, koska taisin hävitä suurimman osan kärkeen jo heti ensimmäisen kahden kilometrin aikana. Harmittavaa, mutta minkäs teet. Vapaan kisan jälkeen vitsailinkin sopivan alkuvauhdin löytyvän seuraavassa kisassa joka olisi Rovaniemen Suomen cup.



Oloksen kisojen jälkeen jäin Levin lumille treenaamaan muutamaksi päiväksi ja nauttimaan hyvistä keli- ja lumiolosuhteista. Ennen Rovaniemeä kotona lähinnä vain lepäsin ja purin kertynyttä pyykkivuorta. Tosin kävin torstaina ennen kisoja testaamassa Rukan maailmancup-ladut kovan tehoharjoituksen merkeissä. Rovaniemellä alkuvauhtikin sitten löytyi kelvollisella lopputuloksella eli 10. sijalla. Hiihtoon jäi parantamisen varaa, mutta tekemisessä oli paljon positiivisia merkkejä siitä, että harjoituskauden aikana olemme tehneet oikeita asioita.

Rovaniemen kisat jäivät osaltani vain yksipäiväiseksi. Kisan jälkeen minun oli melko kiireisellä aikataululla siirryttävä lentokentälle ja aloitettava matka kohti Italian Livignoa ja Visma Ski Classics- kauden aloitusosakilpailua. Ennen ensimmäistä osakilpailua minun olisi vain totutelta korkeaan ilmanalaan (1800m). Tällä kertaa se tosin kävi helposti. Kesän ja syksyn aikana korkealla käydyt leirit helpottivat sopeutumistani todella paljon. 

Reissuun en suinkaan lähtenyt yksin, vaikka osa ehkä Kiilopäähiihdon tuloksia katsellessaan voi niin luulla nähdessään Esan Kiilopäähiihdon tuloksissa. Tepa Lappi matkusti kanssani Livignoon. Tepalla oli myös tarkoitus osallistua kahteen ensimmäiseen osakilpailuun, mutta treenaamisen ohessa hän toimii täällä myös hierojanani ja fysioterapeuttinani. Näitä palveluita on kyllä treeni- ja kisareissuilla oppinut arvostamaan suuresti ja mikä parasta, kerrankin italialaistiimissä olessani lihashuoltajani puhuu muutakin kuin italiaa.

Visma Ski Classics- sarjan ensimmäinen osakilpailu Pro Team Tempo käytiin eilen Sveitsin Pontresinassa. Kisan sääntöjä voit lukea Kestävyysurheilu.fi :n sivuilta, joihin linkki löytyy TÄSTÄ. Oman joukkueeni jäsenet Mauro Brigadoi, Bruno De Bertolis ja Francesco Ferrari kisasivat hienon ja kautta ajatellen lupaavan kisan saavuttamalla takaa-ajoon minulle neljännen lähtöpaikan. Tuota neljättä sijaa lähdin sitten puolustamaan kovia naisia vastaan. Verryttelyiden suhteen Pontresinassa oli viime vuoden kaltaiset olosuhteet. Tämä tarkoitti lähinnä sitä, etteivät naiset päässeet juuri lainkaan miesten kisojen aikana ladulle tekemään hiihtoverryttelyä.



Oma kisani ei ehkä teknisesti sujunut parhaimmalla mahdollisella tavalla. Kuten videokuvista ja televisiolähetyksistä voi helposti nähdä, ylämäen tekniikka ei pelannut lainkaan. Ja mikä hassuinta, eilisen kisan kaltainen se ei ole koko harjoituskauden aikana ollut kertaakaan. Paluu perusteisiin siis. Ennen 3.12. käytävää La Sgambedaa tehtävillä harjoituksillä pyrin palauttaman tekniikan siihen, missä se koko harjoituskauden on ollut. Mutta muutoin kisasta, kisa antoi positiivisia signaaleja. Elimistö toimi ohuehkossa ilmassa hyvin ja viime kauden alkuun verrattuna kärkinaisten haastaminen oli helpompaa. Paljon on siitä huolimatta kiinni kirittävää, mutta tiedän kuntoni olevan nousussa. Tiimimme lopulliseksi tulokseksi tuli 6. sija, mihin joukkueena olemme tyytyväisiä. Se on reilusti paremmin kuin vuosi sitten.

Joitakin blogini lukijoita varmasti kiinnostaa eilinen suksivalintani. Jäisten latujen ja kurvien vuoksi valitsin alleni tämän kauden Rossareista 02/03-profiilin luistelusuksen, jossa peruskuviona on hieno hionta. Suksi toimi hienosti, eikä jossitteluun luiston suhteen jäänyt varaa.

Ensi viikolla blogissa lisää kuulumisia La Sgambedasta

Heli









5.10.2017

Lumien odottelua



Heipsan ja aurinkoista lumen odotusta

Viime blogissa lupailin kirjoittaa tulevan talven tiimikuvioista, mutta treenikiireiltäni kävikin niin, että lehtimiehet ehtivät ensin. Mutta raotan kuitenkin asiaa tähän lyhyesti. Tulevan hiihtokauden edustan samaa italialaista tiimiä kuin viime kaudellakin. Tälle kaudelle tiimin nimeä hieman päivitettiin ja näissä ympyröissä tiimin nimi muotoutuu samoin (epävirallisin säännöin) kuin muissakin tiimeissä, pääsponsorien nimien ympärille. Klikkaamalla tiimimme logoa pääset tutustumaan tiimimme henkilöihin, kuten hiihtäjiin ja huoltojoukkoihin.



Mitä sitten nimi Team Trentino Robinson Trainer nimensä mukaan mukaan sisältää?  

  1. Trentino: Trentino on yksi autonomisista alueista Pohjois-Italiassa, jonka pääkaupunki on monelle suomalaisellekin tuttu Trento. Käytännössä tiimimme tehtävänä on tuoda Trentinon aluetta tunnetuksi ympäri Euroopan. Italiassa englannin kielen taitoisia on vielä tänäkin päivänä yllättävän vähän ja hyvä onkin tietää, jos itsellä ei italia vielä taivu ja alue kiinnostaa, niin Trentinon alueella pärjää melko hyvin saksan kielelläkin. Etenkin vanhempi väestö puhuu sujuvaa saksaa.
  2. Robinson: Robinson nimi puolestaan tulee Robinson Pet Shop-liikkeestä. Kyseessä on nimensä mukaan lemmikkien ympärille kohdistettu liike eli lemmikkiliike, jossa myydään niin eläimiä kuin niille tarkoitettuja leluja, ruokia ja lähes mitä tahansa mielikuvitus keksii eläinten hyvinvoinnin parantamiseksi. Liikkeen omistaja, Gianni Casadei, on tiimimme johtaja (italialaisittain presidentti), jolle nimenomaan marathon hiihto on suuri rakkaus ja intohimo. Gianni itsekin harrastaa hiihtoa ja hän pyrkii kisamaan ja treenaamaan aina, kun vain työkiireiltään ehtii.
  3. Trainer: Trainer puolestaan on eläimille tarkoitettua kuntoutusta tarjoava ja eläinten liikkumista edistävä firma. Trainer oli mukana tukemassa tiimiämme myös viime vuonna.


Mitä sitten on muuttunut tiimissämme viime vuodesta? Käytännössä tiimimme on kasvanut niin kooltaan kuin budjetiltaankin suuremmaksi. Viime vuonna Visma Ski Classics:ssa kisasi Team Robinsonin lisäksi Team Xcalibur. Viime kauden päätteeksi Xcalibur lopetti toimintansa ja tiimistä siirtyi nykyiseen tiimiimme Bruno Debertolis joka toimii nykyisen tiimimme managerina ja Stefano D`Ambros joka vastaa suksihuollosta. Samalla Team Rob:in viime vuotinen suksihuoltaja siirrettiin juomahuoltoon. Mukana on toki suurempikin joukko ihmisiä, niin huollossa kuin edustamassa. Ketä sitten on mukana, voit käydä katsomassa seuraavasta linkistä TÄSTÄ. Muistutan kuitenkin, että kaikki sivulla esiintyvät urheilijat eivät suinkaan ole niin sanotussa edustusjoukkueessamme, vaan osa hiihtäjistä hiihtää vain pienempiä kilpailuja.

Tiimimme Visma Ski Classics-kokoonpano löytyy Visma nettisivuilta TÄSTÄ. Linkin takaa voi käydä ihmettelemässä, ketä mihinkin tiimiin kuuluu. Tiimin tarkemmat tiedot löytyvät PRO TEAM ATHLETES- täpän alta.


Kuva tiimimme julkistamistilaisuudesta, Teserosta


Tiimimme julkistustilaisuuden aikana olin kahden viikon leirillä Val di Fiemmen ja Val di Fassan laaksoissa, tarkemmin Predazzossa ja Soragassa. Korkeutta kyseisillä paikoilla ei niin paljon ole, vain 1000-1200 metriä, mutta sekin oli huomioitava treeneissä. Eroa on  kuitenkin Posion kotimme noin 345 metriin melkoisesti.


Leirimaisemissa ei ollut valittamista.


Leirin aikana treenasin pääasiassa yksin, tosin joissakin treeneissä Bruno Debertolis ja Loris Frasnelli olivat joko seurana tai kuskin roolissa (minun hiihtäessä serpentiininousua Passo Rolleen). Voimaharjoitukset leirillä sain onnistuneesti tehtyä sotilasalueen punttisalilla, joka oli tosin minulle jo viime vuodesta tuttu paikka.

Parin viikon aikana kisasin myös kaksi kisaa; 50 kilometrin kisan Val di Fiemessä World Ski Tourin päästöskisassa, josta nappasin seitsemännen sijan. Ja Tri Race Dolomiten, jonka oma joukkueeni voitti. Ensimmäisessä kisassa oli havaittavissa pientä treenikankeutta, mutta onneksi leirin viimeisessä kisassa sain onnistuneen suorituksen jopa siinä määrin, että kisan loppumetreillä pystyin haastamaan ja jättämään kanssani hiihtäneet miehet.



Leiriltä saapumisestani on kulunut nyt reilu viikko ja edessä on lauantaina alkava lähes kolmen viikon leiri Italian Livignossa ja Val Senaleksessa. Sukset on pakattu mukaan, joten lumen etsintä voi alkaa.

Ihanaa syksyä

Heli










30.8.2017

Kesän kuulumisia

Olihan se kesä, ihana sellainen. Vaikka Posiolla mennyt kesä on kääntynyt jo syksyyn, niin mieli on edelleen kesäinen. Innolla odotan uutta kautta. Kuten edellisessä blogissani keväällä mainitsin, muutoksia on tulossa ja niitä muutoksia olen kesän aikana käynyt läpi, pala kerrallaan. Tällä kertaa muutos ei pelottanut, päinvastoin, kun vanhasta päästin irti oli helppoa luottaa ja antaa asioiden mennä omalla painollaan.


Italia ja Padola


Keväällä havahduin tilanteeseen, että mikäli halusin edelleen kehittyä hiihtäjänä ja eritoten tasatyönnössä, oli minun muutettava harjoitteluani. Asia oli kypsynyt mielessäni jo useamman vuoden ajan, mutta jotenkin asia todella konkretisoitui viime kauden edetessä. Keväästä lähtien valmennuksestani on vastannut Jarmo Riski. 


Tekniikkatreeniä Ylläksellä Jarmon kanssa.


Valmentajan vaihdos tuli monelle yllätyksenä, vaikka itselleni kyseessä oli melko luonnollinen siirtymä. Vaihdoksesta aiemmin kirjoitettiin Lapin Kansassa ja halutessasi pääset lukemaan artikkelin tästä. Vaihdos tapahtui lopulta kivuttomasti ja yhteistyössä. Mitä treeneissä on sitten muuttunut? Sanoisin että paljonkin, niin sisällöiltään että painotuksiltaan. Mutta mikä on ehkä mahtavinta, vaikka en motivaatio-ongelmista ikinä ole kärsinytkään, olen todella innoissani. Tiedän treenanneeni hyvin ja laadullisesti, mutta yhtäaikaa tunnen itseni myös levänneemmäksi kuin aiemmin. 


Toblach ja Tre Cime

Kesä on sujunut leiripainotteisesti. Alkukesästä olin Italiassa omalla treenileirillä ja keskikesästä pyrin hyödyntämään niin Syötteen, Ylläksen kuin Vuokatin harjoitusmaastoja. Nyt muutamat viikot olen tarkoituksellisesti ollut kotona ennen syksyn kovaa leirirumbaa. Kotona olemisen ajan olen yrittänyt pyhittää läheisilleni, joita en talvella ehdi näkemään niin paljon kuin haluaisin. Syyskuun alkaessa vuorokauden kotona ovat vähissä, mutta toisaalta kelien viiletessä ja pimetessä on ehkä hyväkin suunnata hetkeksi harjoittelemaan lämpimään.


Syyskuun puolen välin tietämillä on tulossa hieman tietoa ensi vuoden tiimistäni. Julkistustilaisuudessa selviää, ketä kanssani on kisaamassa Visma Ski Classics:ssa. Tiedossa on nimekkäitä hiihtäjiä, enkä suinkaan tulevana kautena ole tiimini ainoa nainen. 


t. Heli







28.5.2017

Mitäs sitä tulikaan tehtyä???

Hiihtokausi 2016-2017 on pyörähtänyt vaivihkaa harjoituskaudeksi 2017-2018. Pohjoisessa hiihtokelit jatkunevat vielä viikon verran, mikä kuulostaa etelässä asuvista varmasti uskomattomalta. Kesä tuntuu vielä kaukaiselta ajatukselta ja uintikeleistä saa vain uneksia. Pelkkä ulos katsominen riittää palauttamaan kesäiset ajatuksen takaisin pitkittyneeseen kevääseen. Tälläkin hetkellä säiden haltija on päättänyt kirkastaa Koillismaan maisemia hentoisella lumisateella. Vallitsevista hiihtokeleistä olen nauttinut ja myös kärsinyt. Nautintoa on hiihdellä rapsakan kevätauringon alla kilometrien kertyessä kuin itsessään, mutta kevään pitkittyessä tämän kolikon toinen puoli ei ihan niin nautittava olekaan: märkää kevätloskaa, juoksualustana vain asfalttia... Toisaalta kevään treenit olen mennyt vain sen mukaan, mitä keho ja mieli on tahtonut tehdä. Ja pehmeämpi juoksualustakin löytyi kuntosalin juoksumatolla, joka ei muuten kovin helposti ollutkaan kesytettävissä. 






Viime kauteen mennessä asetin itselleni tavoitteeksi olla kahdeksan joukossa Visma Ski Classics- maratonmatkojen sarjassa, vaikka kauden alkaessa minulla ei täysin ollutkaan varmuutta siitä, mitä odottaa. Tavoitteeni asetin edellisten vuosien tuloksia tutkimalla ja omia vahvuuksia (ja toki heikkouksiakin) puntaroimalla. Jo tammikuun tulosten perusteella uskalsin odottaa parempaa loppusijoitusta. Parhaimmillani sarjassa olin 5., mutta saavuttamaani lopulliseen 6.sijaan olen tyytyväinen. Lisäksi 24 kuukauden rankingissa kauden päättyessä olin 11., mikä on hyvä suoritus verrattaen siihen, että suurimmalla osalla kisakuukausia sarjassa oli jopa kaksi kertaa enemmän kuin minulla. 


Kuva: Visma Ski Classics/ Ylläs-Levi / Magnus Östh


Visma Ski Classics-kausi (VSC) sisälsi paljon onnistumisia ja valitettavasti myös epäonnea ja epäonnistumisia. Kaikesta olen pyrkinyt oppimaan. Joskus pienet asiat ratkaisevat. VSC-sarjan viimeinen kisa käytiin Ylläksen ja Levin mahtavissa olosuhteissa. Tarkoitukseni oli jatkaa kisakautta vielä viimeisen osakilpailun jälkeen Lapin kevätkisoissa, mutta kaatuminen ja lievä loukkaantuminen sen seurauksena päätti kisakauteni hieman ennakkoon. Näin ollen ylimenokauteni harjoituskausien välillä muodostui normaalia pidemmäksi. Mutta tulevaisuutta ajatellen tärkeää on, että käsi ja kylki ovat nyt siinä kunnossa kuin niiden pitääkin olla kestääkseen treenit. 


Ylimenokaudella ehdin myös lomailla. Kuvassa tunnelmia ihanasta Italian Venetsiasta.


Suomen mestaruuskisoista parhaimmaksi sijoituksekseni jäi 7. sija Keuruun perinteisen 10 kilometrilta. Lisäksi onnistuin saamaan muitakin hyviä suorituksia, kuten Kontiolahden SM-kisojen 11.sija 15km perinteisellä ja Keuruun pariviesti. VSC- kisat vaikuttivat osaltaan siihen, että oma kisakalenterini ei antanut mahdollisuutta olla kaikissa SM-starteissa paikalla. Ensi vuoden kotimainen kisakalenteri on ainakin toistaisesti avoin, mutta alustavasti näyttäisi siltä, että kisakalenterissa on sijaa myös joillekin kotimaan kisoihin. Mutta missä määrin, se selvinnee kotimaisen kisakalenterin valmistuttua.


Kuva: Visma Ski Classics / Magnus Östh


Rivien välistä voi siis lukea, että seuraava kauteni muodostuu Visma Ski Classics:in ympärille. Ja tarkoitus on satsata siihen aiempaa enemmän. Mahdollisuuksien mukaan minut nähdään myös kotimaan kisoissa, mutta pyrin jättämään matkustamiset minimiin eli läheskään kaikista VSC- kisoista en tulevanakaan kautena matkusta takaisin Suomeen. 

Tiimistä olen paljon saanut kyselyitä eli siitä, olenko ensi vuonna samassa vai eri joukkueessa. Valitettavasti tämän kortin joudun toistaisesti pitämään vielä piilossa. Tiimi minulla on, se on varmaa, mutta toistaisesti en vielä julkista sitä. Kannattaa käydä aika ajoin kurkistamassa tänne blogiini, josko tänne jotain lähiaikoina kirjoittelisin asian tiimoilta. Samoin lähiaikoina tulen blogiini kirjoittamaan hieman muuttuneista valmennuskuvioista. Kannattaa siis näin kevään ja kesän aikana lukea kuulumisiani.



Posion kevät"hangilta" 

Heli

Kuva Posion Karitunturilta. Kuva on noin kaksi viikkoa vanha.

6.4.2017

SM Kontiolahti

Viime viikonloppuna kävin tarkastamassa, kuinka suuri kontrastiero onkaan ns. perinteisten hiihtomatkojen ja Visma Ski Classics- kisojen välillä. Ja tietysti onhan niissä eroa, mutta tietysti maailmalta on mukaan tarttunut myös oppia, jota voi hyödyntää lyhyemmillä kisamatkoilla. Itse en henkilökohtaisesti ole yhteislähtökisojen ylin kannattaja, mutta en koe niitä tosin liian stressaavanakaan. Tänä vuonnahan sitä on päässyt lähes joka viikko harjoittelemaan. Ryhmässä hiihtäminenkin on yksi taito ja jos sen taitaa, on mahdollista myös säästää energiaa.





Mutta lyhyesti itse viikonloppujen kisoihin. Viikonlopun aikana osallistuin ainoastaan viestiin ja sunnuntain 15 kilometrin yhteislähtöön, vapaan 5 kilometrin kisaan en ilmoittautunut. Oulun Hiihtoseuralta viesti sujui alavireisesti, oma hiihtoni mukaan lukien. Toki suurta tasoitusta jo ennen viestipäivää annoimme sillä, että joukkueemme vahvin ja varmin viestinviejä, maajoukkuehiihtäjä Riitta-Liisa Roponen, oli ja on kuntouttamassa selkäänsä leikkauksen jäljiltä. Mutta tuloksellisesti koen, että itse viestissä kukaan joukkueemme jäsen ei yltänyt omalle tasolleen. Päivän tulos oli kuitenkin 6. sija, joka ei tyydytä. Mitaleille joukkueellamme tuskin tänä vuonna olisi ollut asiaa, vaikka jokainen tuloksellisesti olisikin onnistunut, koska vastassa oli monta tasokasta ja kovaa joukkuetta.






Sunnuntain yhteislähdössä oma hiihtämiseni oli huomattavasti parempaa kuin se viestin aloitusosuudella oli ollut edellisenä päivänä. Aloitin kisan rennosti, varoen. Vaikka Kontiolahden maasto ei ole kovinkaan rankka, on pitkissä nousuissa jaksettava työskennellä jokaisella kierroksella. Valmentajani mielestä olisin voinut paremmin käyttää vahvuuttani, hyvää alkuvauhtia, jolloin olisin päässyt jo heti alussa parempiin hiihtoväleihin. Sykkeellisesti minulla ei ollut vaikeuksia pitää vauhtia, joten tämänkin vuoksi valmentaja peräänkuulutti uskallusta, rohkeutta. Itse kisan aikana tein mielestäni hyvin töitä enkä tyytynyt ryhmähiihdossa peesaamaan muita hiihtäjiä. Toki yksin en veturina toiminut vaan apuna oli mm. Anni Kainulainen.


Viikonloppuna elimistön toiminnan suhteen ei ollut ongelmia. Keho ei tuntunut väsyneeltä. Pientä tukkoisuutta oli havaittavissa käsissä, mikä on ymmärrettävää edellisviikon rankasta Årefjällsloppetin maastosta. Hengityksen suhteen puolestaan minulla oli erityisen vaikeaa lauantain viestissä ja vaiva jatkui myös sunnuntaina. Birkebeinerrennetin jälkeen rintarankani alkoi tehdä lukkoa, joka vaikutti viikonloppuna siihen, että hengitys teki rintarangassa todella kipeää. Vaiva on harmiton, mutta todella kivulias. Tämän en usko kuitenkaan tuloksiin vaikuttavan, kisoissa kun usein keskittyy itse suoritukseen niin intensiivisesti ettei jokaiselle kehon signaalille anna huomiota.




Kontiolahden SM-hiihtojen jälkeen kävin nopeasti kotona pyykkäämässä ja tiistaina suuntasinkin jo Levin ja Ylläksen lumille. Tulevana viikonloppuna ratkeaa Visma Ski Classics-maailmamestaruussarjan sijoitukset ja viikonloppuna lähden puolustamaan tämänhetkistä 6. sijaa. Tiedossa on huikea kilpailu mahtavissa maastoissa. Toivottavasti mahdollisimman moni pääsee paikalle, suksilla tai ilman.




30.3.2017

Årefjällsloppet

Norjan Birkebeinerrennetistä, tai tarkemmin sanottuna Renasta, matka jatkui kohti Ruotsia ja Vålådalenia. Vålådalen on paikka, josta Årefjällsloppet kulkisi myöhemmin viikolla. Pienen tunturikylän miljöö oli viihtyisän oloinen ja lisäksi ladut ja kuntosalit olivat lyhyen kävelymatkan sisällä. Vålådalenissa majoituin vaellushotellin huoneessa eli en majoittunut joukkueeni kanssa samassa mökissä kuin alunperin oli tarkoitus. Syynä tähän oli mökin sisäilma, joka sai ääneni katoamaan vajaan puolen tunnin oleskelun jälkeen. Majoituksen tarjoaja oli todella ystävällinen ja tarjosi minulle oman huoneen ilman erillistä veloitusta, mihin olin todella tyytyväinen. Mökin sisäilma oli aiemmin tutkittu eikä sieltä mitään ole tutkimuksissa löytynyt, mutta minulle kerrottiin herkimpien reagoivan. Mihin sitten reagoin, jäi mysteeriksi, mutta homeeseen reagoin yleensä herkästi.






Etukäteistiedon mukaan tiesin Årefjällsloppetin olevan raskas. Tiedossa olisi reilusti nousua sekä tuiskua ja tuiverrusta. Alla hieman reittiprofiilia ja latukarttaa.







Mutta sitten kisaan. Årefjällsloppetissa oli säidenhaltija päättänyt luoda haastavat olosuhteet tuulen ja lumisateen suhteen. Edellisen päivän joukkueenjohtajien kokouksessa puhuttiin jopa kisareitin muutoksesta, jolloin kisa olisi käyty Vålådalenissa, lähtöpaikan tuntumassa.  Olosuhteet loppujen lopuksi vaikuttivat vain siihen, että kisa lyhennettiin alkuperäisestä 55 kilometristä 50 kilometriin.

Sääennustusten lupaillessa hankalaa säätä pakkasin perinteisen sukset takaisin suksipussiin ja tein päätöksen edetä tasatyönnöllä, vaikka itse rata perinteistä olisi suosinutkin. Rata oli rankka jyrkkine nousuineen ja aika ajoin latu-ura oli todella epätasainen. Oman hankaluutensa kisaan hiihtäjille toi myös latu-uran pehmeys jolloin sauvat upposivat todella syvälle lumeen huolimatta isoista sommista.

Hieman jännitystä omaan kisaani sään lisäksi teki myös se, että juuri kisassa olevan kelin sukset katkesivat kuljetuksessa Norjasta Ruotsiin. Tapauksen johdosta kisasin kisan nollakelin suksen sijasta kuivemman kelin suksella. Ihan optimaalisinta suksea ei siis ollut kisaan valita, mutta kisassa suksi toimi kuitenkin olosuhteisiin nähden hyvin. Kisassa allani oli Rossignolin 02/03-profiilin luistelusuksi.

Startissa en uskaltanut lähteä ylivauhtiseen alkuvauhtiin ja totesin Emilia Lindstedin ja Sara Lindborin vauhdin minulle sopivaksi. Alun jälkeen saavutettuani johtoryhmän noin 10 kilometrin kohdalla pysyin kärjen mukana helposti. Meno oli aika ajoin ryhmässä vauhdin suhteen nykivää; vuoroin todella hiljaista menoa ja vuoroin vauhdikkaampaa hiihtoa, jolla ryhmää pyrittiin rikkomaan. Pysyin pääjoukossa 30 kilometriin saakka, jonka jälkeen Team Serneken Sara Lindborgin kanssa kävimme taistelua 9. sijasta. Taistelu päättyi kuitenkin Saran hyväksi. Pahimmillaan olin Sarasta jäljessä ehkä 40 sekuntia, mutta viimeisillä kilometreillä supistin eron 8 sekuntiin. Lopulliseksi sijoituksekseni tuli siis 10.sija ja kärkeen eroa jäi noin 5 minuuttia. 

Kisan jälkeen jatkoin pohdiskelua, jota olin jo tehnyt Birkebeinerretin jälkeen; kisaisinko Visma Ski Classicsin seuraavassa kisassa Reistadsløppetissa vai Suomenmestaruuskisoissa Kontiolahdella. Seuralleni Oulun Hiihtoseuralle ja valmentajalleni Veikko Anttoselle olin aiemmin viikolla ilmoittanut tulostani Kontiolahdelle, mutta Visma Ski Classics 24kk- rankingin 10.sija olisi vain 19 pisteen päässä. Puntaroin ja mietin, eikä ratkaisu ollut helppo. Tämän vuoden tuloslistassa pysyisin 6.sijalla vaikka jättäisin kisan välistä eli siihen ratkaisuni ei vaikuttaisi. 

Tällä hetkellä istun autossa ja tasatyöntösukset on jätetty kotiin. Päätös on tehty. 
Nähdään Kontiolahdella.


Vitostieltä kirjoittelee

Heli

23.3.2017

Parilla sanalla Birkebeinerrennetistä

Niin sitä tuli legendaarinen Birkebeinerrennet koluttua läpi, tosin vaatimattomin tuloksin. Kaikesta huolimatta matkaan tarttui rutkasti kokemusta ja myös nautintoa, sillä juuri sitä reitti Norjan Renasta Lillehammeriin tarjosi hiihtäjille.


Kuva: Roberto De Zolt




Renaan eli Birkebeinerrennetin lähtöpaikalle saavuin yhdessä tiimini Team Robinson Petshop Trainerin kanssa keskiviikkona 15.3. Tarkoituksenamme oli ehtiä tutustua latuun ja reittiin huvissä ajoin, sekä tietysti saada mahdollisimman hyvin aikaa suksien testaamiselle. Miehillä suksien testaus on usein näissä karkeloissa helpompaa, koska juuri kukaan eliittiryhmän mies ei enää nykyisin kisaa Visma Ski Classics- kisoja pidoilla. Omassa suksipakassani riitti tällä kertaa testattavaa, sillä mukana oli niin tasatyönnön kuin perinteisen hiihtotavan suksipakka.

Birkebeinerrennetin kisareittiä ei nainen ole koskaan voittanut pidoitta, joten sekin puolusti pitosuksen valintaa. Itse arkailin pitosuksien ja tasatyöntösuksien välillä, koska minun annettiin ymmärtää ettei toimivaa pitoa olisi koko kisareitille mahdollista saada. Rata ei olisi mahdoton tasatyöntää, vaikka se sisältääkin pitkiä ylämäkipätkiä.

Tällä kertaa kisaan lähdin kuitenkin pidoilla. En tiedä teinkö valinnassani väärin, koska uskon voineeni suoriutua kisasta paremmin pidoitta... näin jälkiviisaana. Pito oli kisassa katastrofi. Suksi piti alun nousussa ehkä reilun kilometrin, jonka jälkeen pito heikkeni entisestään. Tilannetta ei kuitenkaan helpottanut se, että suksien pohjassa ollut pito (vaikka se ei toiminut) hidasti menoani tasatyöntöosuuksilla. Ohimennen kerrottakoon, että jos kotioloissa treenisukseni toimisi niin huonosti kuin se kisassa teki, vaihtaisin sukset toisiin. Kisassa se ei kuitenkaan ole mahdollista. Keskeyttäminen kävi mielessäni ensimmäisen kerran kuuden kilometrin kohdalla, mutta päätin taistella ajatusta vastaan. Jälkikäteen keskeyttäminen harmittaisi liikaa. 

Käytännössä kisani oli kisattu ensimmäiseen 14 kilometriin eli ensimmäisen nousun päätyttyä. Suksi ei pitänyt edes haarajuoksussa joten ns. "evääni" oli jo syöty varsin aikaisessa vaiheessa. Selässä kuljetettava 3,5 kilon reppu, joka lähdössä käytännössä oli juomineen 5 kiloa ei todellakaan helpottanut etenemistäni. Tämä on kuitenkin osa urheilua ja myös sen suola, halusi sitä tai ei.

Kisan hyviin puoliin kauniiden maisemien (joita nyt en kuitenkaan ehtinyt katselemaan) lisäksi, kuului ehdottomasti se, että loppupuolella kisaa ohittelin tyttöjä ja sain lopun tasaiselle "apinanraivolla" hyvän menobuustin. Paha on kuitenkin sanoa, että positiivisin puoli kisassa oli se, että en keskeyttänyt ja loputtomalta tuntunut kisa loppui joskus. Ensi vuonna uskon kisaavani saman reitin pidoitta. Tällä hetkellä mielikuvani siitä vahvistuu entisestään.

Miksi suksi sitten ei toiminut? Tätä selvitettyämme tulimme siihen lopputulokseen, että ensinnäkin pidon määrä oli liian vähäinen ja pohjatyö oli tehty ei niin ammattilaisen ottein. Pohjavoiteen ja pohjaliisterin olisi voinut kuumentaa suksen pohjaan, eikä paljaalla kämmenellä tasoittaa. Kyseiset virheet harmittavat suuresti, varsinkin kun itse ei niihin voi vaikuttaa. Tilanne on nyt kuitenkin nollattu. Lihaksiston palautuminen tällä kertaa otti ymmärrettävästi enemmän aikaa, mutta pikkuhiljaa olo alkaa normalisoitumaan. Kyllä Nutellacrepseillä energiatasot ainakin saadaan kohdalleen.




Norjan Renasta olemme siirtyneet jo Ruotsin Vålådaleniin Årefjällsloppetin maisemiin. Seuraava kisa on jo ylihuomenna eli lauantaina ja  valmistautuminen on jo hyvässä vauhdissa.





9.3.2017

Vasaloppet ja Jizerska

Toblach-Cortinan jälkeen olen ehtinyt kisata kaksi Visma Ski Classics- kisaa. Yhden kisan Tsekin Jizerska Padesatkassa ja yhden Ruotsin legendaarisessa Vasaloppetissa. Jizerskan kisa oli osaltani lähellä peruuntua kahdestakin syystä; tiimini olisi halunnut minun jäävän kisaamaan Italiaan, jotta paikallinen näkyvyys olisi taattua ja toinen syy taas oli se, että hieman ennen Jizerskaa olin yhden yön kuumeessa johtuen allergisesta reaktiosta.

Kuume onneksi laski yhtä nopeasti kuin oli tullutkin eikä olooni jäänyt juuri muuta tuntemusta kuin pieni väsymyksen tunne. Mistä allerginen reaktio sitten tuli, jäi minulle arvoitukseksi. Hankalampi paini oli saada tiimini managerilta lupa kisata Jizerskassa, mutta sain kuin sainkin luvan pitkän neuvottelun tuloksena. Mielestäni neuvottelu oli turha, sillä minut oli nimenomaan hankittu tiimiin kisaamaan Visma Ski Classics-kisoja eikä kiertelemään Italian paikallisia pikkukisoja.


Kyllä vielä ennen Vasaloppettia hymyilytti. Kuva: Andrea Buttaboni



JIZERSKA-PADESATKA

Jizerskan kisoihin meitä lopulta lähti pieni ryhmä. Lisäkseni kisareissulle osallistui Bormolinin kaksoisveljekset Nicolas ja Thomas sekä huoltajana matkalla oli Roberto De Zolt. Tsekissä varauduin kisaamaan kisan pidoilla, mutta melko pian reittiin ja latuun tutustumisen jälkeen huomasin korkeuden muutoksen tekevän merkittävän muutoksen lumiolosuhteisiin. Hyvän ja läpi koko kisan toimivan pidon saaminen olisi liian haastavaa. Vaikka radalla oli paljon nousuja niin se sisälsi myös pitkiä ja vauhdikkaita laskuja. Luistolla olisi siis suuri merkitys. Tästä syystä uskaltauduin kisaamaan tasatyönnöllä.

Suksen valinta kisaan ei Jizerskassa ollut helpoin mahdollinen. Valinnan suksesta tein vasta kisa-aamuna. Vertailuun olin valinnut kaksi erityyppistä suksea, joista valinnan tein yksinomaan vallitsevien olosuhteiden mukaan. Lisäksi pohdin myös, millaisia ominaisuuksia sukseltani tarvitsen lopun kostuvaan latuun. Mielestäni onnistuin valinnassani, luisto suksissani oli hyvä. Hiihdin kisan Rossignolin 05/03-tyyppisellä luistelusuksella ja voin valehtelematta sanoa etten alamäissä ainakaan luistolla hävinnyt.

Jizerkassa lopullinen sijoitus oli 6., mihin olen suhteellisen tyytyväinen. Samalla vahvistin sijoitustani kuudentena tämän kauden 2016-2017 yhteistuloksissa.



VASALOPPET

Jizerskan jälkeen matkustin reiluksi viikoksi kotiin valmistautumaan Vasaloppetiin. Tarkoituksenani oli tehdä hyvä peruskuntojakso, mutta olosuhteiden ollessa kylmät ja todella hitaat, muutimme valmentajani kanssa suunnitelmia. Vallitsevissa olosuhteissa määrän jauhaminen olisi ollut itsemurha. No, suunnitelmista laskimme määriä alemmas ja keskityimme laatuun. Tuntui muuten kummalliselta olla pitkästä aikaa kotona. Tammikuun alun jälkeen olen ehtinyt käydä kotona lähinnä vain kääntymässä ja pyykkäämässä.

Vasaloppet-reissuni oli tänä vuonna hieman normaalia pidempi (kolme päivää pidempi), mutta niin myös matkasuunnitelmani poikkesi edellisvuosista. Yleensä olen lentänyt suoraan Vaasasta Moraan, mutta tänä vuonna matkustin oman tiimini mukana. Tämä tarkoitti sitä, että minun piti matkustaa Vasaloppetiin Tukholman kautta. Mutta kaikki toimi hienosti ja ajallaan. 

Sääennusteet Vasaloppetiin näyttivät monta päivää kylmää keliä ja siihen keliin tiimini kanssa aluksi testasimme suksia. Ja tähän testaamiseen käytimme aikaa todella paljon (varma tapa muuten sekoittaa itsensä suksien suhteen). Jossain vaiheessa nostin kuitenkin testauksen suhteen käteni pystyyn ja jäin odottamaan säätilan muuttumista. Ennustukset muuttuivat pikkuhiljaa lämpimämpää ja lauhempaa keliä kohden, joten jätin testauksen todella viime tippaan. Jos olisin valinnut sen suksen joka ensimmäisissä testeissä oli liukkain, valinta mitä suuremmalla todennäköisyydellä olisi mennyt pieleen. Ja taisi se joillakin tiimimme pojilla mennäkin...

Tänä vuonna edessäni oli kolmas kertani Vasaloppetissa. Kaksi edellistä kertaa olen kisannut pidoilla ihan kohtuullisella menestyksellä (2015: 13. ja  2016: 9.). Tänä vuonna pitoja en edes harkinnut, mutta ilmeisesti niitä ei minulle olisi myöskään laitettu ;) . Näin ainakin ymmärsin. Pahin vaiheha Vasaloppetin radalla on ensimmäinen nousu, joka päättyy radan korkeimpaan kohtaan. Tämän korkeimman kohdan jälkeen on enemmän ja vähemmän loivaa alamäkeä. Mieluummin pukkaisin loivaan vastamäkeen, mutta kaikki radat on selvittävä. Loivan alamäen tasatyöntäminen on minulle vielä haastavaa.

Kisaa varten tankkasin tiistaista perjantaihin hiilihydraattipitoisella Squeezyn tankkausjuomalla sekä laadukkaalla ruoalla. Energiat kisassa riittivät hyvin ja suksi pelasi mainiosti. Juotot toimivat hienosti, siitä kiitos Göran Holmin porukoille sekä oman tiimini jäsenille. Hiihdin kisan Rossignolin 02/03-tyyppisellä vapaan suksella, jonka pohjahiontana oli Jarkko Hokkasen hioma M7. Käsikuviota suksissani ei ollut, vaikka sunnuntain olosuhteissa se olisi ollut jopa suotavaa ladun liippautuessa. No, tehtävänäni on hiihtää ja muut hoitavat voitelupuolen. Roolinjako on selvä.

Kisassa minulla ei ollut jaksamisen tai voimien kanssa ongelmia. Mutta vuosien kokemuksella voin sanoa Vasaloppetin olevan omaa luokkaansa kisassa käyttäytymisen suhteen, eikä niin hyvässä mielessä. Nainen miesjoukossa ei jokaiselle miehelle ole se toivottu osapuoli, sen sain tänä vuonna todeta pariinkin otteeseen. Nuo kaatumiset eivät lopulliseen sijoitukseeni varmasti merkinneet tai vaikuttaneet mitään, mutta silti toivoisin toisen hiihtäjän kunnioittamista. Vahinkoja tietysti sattuu, mutta turha kontaktien ottaminen on kyllä sellainen jonka kyllä erottaa. Kerran minut kaadettiin sivusta lujasti tönäisemällä ja toisella kerralla suksieni päälle hiihdettiin niin, että kaaduin suoraan selälleen. Ehkä tämä kuuluu urheiluun, mutta itse henkilökohtaisesti vältän turhia kontakteja ja tahallisesti toisen hiihdon häiritsemistä. Selvää on kuitenkin se, että Vasaloppetin ihmismassaan mahtuu mitä erilaisempia hiihtäjiä ja se on hyväksyttävä.

Lopullinen sijoitukseni Vasaloppetissa oli tänä vuonna 7. sija. Ja voin todeta reissun olleen kevein tähän astisista Vasaloppeteista. Koskaan en maalissa ole ollut rättiväsynyt enkä ollut tänäkään vuonna. Tänä vuonna viimeisillä 30 kilometrillä taisin ohitella enemmän muita hiihtäjiä kuin koskaan aikaisemmin. Kädet toimivat hyvin loppuun saakka, eivätkä voimat loppuneet vaikka sitä ennen kisaa pelkäsin. Sen verran kuitenkin kunnioitin 90 kilometrin matkaa.

Tällä hetkellä nautin olostani kotona Suomessa. Seuraava kisa on Norjan Birkebeinerrennetissä maaliskuun 18. päivänä. Sitä ennen on kuitenkin opeteltava hiihtämään kisan vaatima 3,5 kilogramman painoisen repun kanssa. Tähän kun vielä lisää kisassa tarvittava nestehuolto, voi olla että repun paino lähentelee jopa 5,5 kilogrammaa. Ei ihan helppo nakki, kun harvoin vastaavia kilomääriä kisoissa tulee kannettua. 






14.2.2017

SM Keuruu ja Doblach-Cortina

SM KEURUU

Kuten edellisessä kirjoituksessani mainitsin, Marcialongan ja Italiassa vietetyn kuukauden jälkeen suuntasin Suomeen. Kovinkaan montaa päivää en kotona Posiolla ehtinyt olemaan, vaan pyykkivuoren selvitettyäni lähdin kohti Keuruun SM-hiihtoja. SM-hiihdoissa tarkoituksenani oli osallistua lauantain 10 kilometrin perinteisen hiihtotavan kisaan ja sunnuntain sprinttiviestiin, joka myös käytiin perinteisellä hiihtotavalla.




Lauantain kisaan lähdin levollisin mielin. Tiesin palautuneeni edellisen viikon rasituksesta kohtuullisen hyvin. Lähiaikoina tarkoituksenani on kirjoittaa blogiini myös siitä, kuinka tänä vuonna olen varmistanut palautumiseni ja mitä kaikkea huomioin edesauttaakseni palautumista. Mutta takaisin Keuruun kisoihin... edellisenä päivänä testasin mahdolliset kisasukseni ja kisa-aamuna tein lopullisen valinnan kahden eri suksen välillä. Sami Pietilä arvioi televisiolähetyksessä hiihtäjien lähtevän liikkeelle mahdollisimman korkealla suksella, johtuen pehmeästä pitovoiteluista. Muiden hiihtäjien suksivalinnoista en osaa sanoa mitään, mutta itse lähdin kisaamaan suksipakkani matalimmalla suksella. Mielestäni en epäonnistunut valinnassani vaan päinvastoin, sukseni olivat huippuhyvät. Kiitokset toimivista suksista koko viikonlopun ajalta kuuluu Rossignolin tiimille.

Itse suoritus sujui hyvin. Isona miinuksena, jolla taisin myös 6.sijan menettää, oli auraaminen radan vauhdikkaimmassa laskussa. Visma Ski Classicissa laskemme useita vauhdikkaammpia ja vaikeampia laskuja, joten turha varovaisuus söi loppuajastani sekunteja. Kaaduin kyseisessä laskussa loppuverryttelyssä suksen otettua johonkin kiinni, joten kisassa pelkäsin heittäväni laskussa uudet voltit. Mutta turha selitellä, kuuluu lajin luonteeseen. Lopputuloksena kuitenkin 7.sija, mihin olen suhteellisen tyytyväinen.

Sunnuntain sprinttiviestin ykkösjoukkueeseen näyttöni ei kuitenkaan riittänyt, josta tietysti olin ja olen harmissani. Sprinttiviestin hiihdin Oulun Hiihtoseuran kakkosjoukkueen aloittajana. Parina viestissä minulla oli seuramme nuori hiihtäjä, Aija Söyrinki. Aamun karsinnassa Aijan kanssa keskityimme finaalipaikan metsästykseen ja sen myös saimme. Karsinnassa tunsin, kuinka elimistö aukesi ja tiesin odottaa hyvää finaalisuoritusta.

Jos lauantain kisassa arastelin laittaa kaikkea peliin, niin finaalissa annoin mennä. Alun kiihdytyksessä olen yleensä aina vahva ja jouduinkin alun jarruttelemaan ohituskiellon vuoksi. Suhteellisen helposti pääsin kuitenkin tasatyönnöllä tyttöporukan takaa nousemaan ja ensimmäisessä mäessä olin jo kolmantena. Koko sprinttiviestin ajan tunsin itseni vahvaksi eikä lihaksiani juurikaan hapottanut, ja ne hapot jotka tulivat, poistuivat nopeasti. Aijan kanssa sijoitumme viidenneksi, eikä pronssikaan jäänyt kauaksi. Läpi viikonlopun lihakseni ja elimistöni toimi todella hyvin. Pitkien kisojen, sopivien palauttavien ja hermottavien harjoitusten jälkeen lihaksistoni on lähes poikkeuksetta huippukunnossa. Tähän lopputulokseen olemme jo usean vuoden ajan tulleet hierojani kanssa.


DOBLACH-CORTINA

Keuruun jälkeen heti seuraavana keskiviikkona matkustin takaisin Italiaan Toblachiin. Tarkoituksenani oli kisata Doblach-Cortina 50km lauantaina. Lyhyen Suomessa vietetyn ajan jälkeen sopeuduin nopeasti korkeaan ilmanalaan. Ensimmäisenä yönä Toblachissa sykekäyräni jopa laski alemmaksi kuin se oli Suomesta lähtiessäni. 

Ennen kisaa vietetyn ajan käytin suksien testaamiseen ja reittiin tutustumiseen. Alla kisan kartta ja latuprofiili. 

 



Kisaan lähdin tasatyönnöllä, kuten Ski Classicin luonteeseen kuuluu. Jälleen kerran suksekseni valitsin Rossignolin vapaan 02/03-profiilin suksen. Sauvoikseni otin Onewayn sauvaparin, jossa oli hieman suurempi sompakoko. Tiedossa oli paikoin upottavaakin latupohjaa.

Kisa kisalta tasatyöntöni tuntuu vahvistuvan ja tekniikkani toimivan. Pieniä yksityiskohtia tietysti minulla on vielä opeteltavana ja opittavana, mutta pidän sitä enemmän haasteena ja mahdollisuutena. Sukset kisassa toimivat erinomaisesti ja erityisesti radan alkuosasta sain kommentteja liukkaista suksista.




Huolto toimi läpi kisan moitteetta. Juottoja minulla oli 5-7kilometrin välein. Jossiteltavaa kisasta ei jäänyt. Joitakin riskejä kisan aikana otin, mutta taktikoita muuntelemalla oppii ja joskus riskit kannattavat. Itse kisaa vedin jonkin aikaa, koska tiesin ettei loivan alamäen tasatyöntö vielä ole vahvinta aluettani. En halunnut takana tulevien saavuttavan meitä kärkiporukkaa. Takaa lähestyi Barbara Jezersek, joka on hyvä roikkumaan. Itse halusin lisätä eroa ennen alkavaa alamäkiosuutta. Oli taktiikka oikea tai ei lopputuloksena kisasta tuli 6.sija, joka on Visma Ski Classics-sarjassa paras sijoitukseni. Samalla säilytin sijoitukseni kuudentena Visma Ski Classics-sarjassa.

Oman suoritukseni lisäksi myös joukkueemme tulos on mainitsemisen arvoinen. Mauro Brigadoi 11., Loris Frasnelli 30., Nicolas Bormolini 31. ja Thomas Bormolini 33. Tällä hetkellä Team Robinson Pet Shop on kovassa joukkuekisassa sijalla 9. Hyvä me!


TOBLACH-CORTINA 30km, vapaa

Lauantain jälkeen kisasin Toblachissa vielä vapaan 30km. Tämä siksi, koska matkasuunnitelmani muuttui lauantain kisan jälkeen. Alun perin minun piti matkustaa Val di Fiemmeen, mutta Toblachiin jääminen lyhensi seuraavaa kisamatkaani Tsekkiin reilusti. Itse kisaaminen mahdollisti jäämisen Toblachiin.

Kisaan lähdin ajatuksella, etten aikonut tehdä yhtään ylimääräistä työtä kuin oli tarpeellista. Kisa kaikkinensa oli kevyt ja helppo. Eron kakkoseen tein Toblachin maailmancup-radan pitkässä nousussa. Pieni vauhdin lisäys ja eroa tuli hetkessä. Tuloksena siis voitto.

 






Alkuviikon olen keskittynyt nukkumiseen ja laiskotteluun sekä aurinkoenergian lataamiseen. Torstaina matka jatkuu kohti Tsekkiä.


Hyvää ystävänpäivää Toblachista toivottaa


Heli



3.2.2017

Marcialonga 2017


Viime viikolla kisattiin Visma Ski Classicin 6. osalkilpailu Marcialonga Italian Trentinossa, Val di Fiemmessä. Alkuperäinen Marcialongan reitti on 70 kilometrin mittainen, mutta luonnonlumen puuttumisen ja paikallisten vesivarantojen vähyyden vuoksi latua ei voitu tehdä täysimittaiseksi, joten reitti jouduttiin lyhentämään 57 kilometriin. Reitin lyhentäminen tarkoitti kisan kannalta sitä, että tiedossa olisi nopeavauhtinen kisa. Poissuljettu rataosuus olisi sisältänyt pitkän, tosin loivahkon alkunousun, joten kisan luonne rataprofiilin muuttuessa olisi toisenlainen kuin alkuperäistä latua hiihdettäessä.




Viimeisen kuukauden aikana Italiassa viettämäni aika on kulunut pääosin juuri Val di Fiemmessä, joten Marcialongan latu, ainakin osin, oli minulle tutuhko. Linnuntietä hotellistani ladulle oli matkaa noin 500metriä. Suksen testauksen jätin sään lämpenemisen vuoksi viimeiseen päivään, vaikka osa tiimeistä teki suksitestiä läpi edellisen viikon. Rossignolin pakastani kisaan valitsin 02/03-profiilin suksen, joka itseasiassa oli sama suksi millä hiihdin La Diagonelan.


Usein ennen Visma Ski Classics-kisoja yhtenä kysymyksenä naisilla lienee aina: "Pidoilla vai ilman?" Tällä kertaa valinta oli ehkä helpompi kuin aiemmin, olin päättänyt kisata ilman pitoja, tasatyöntäen. Tiimini esitti minulle mahdollisuutta lisätä suksiini pitoa Marcialongan kuuluisaan viimeiseen nousuun, mutta kieltäydyin kohteliaasti. Tämä kieltäytyminen tosin sai aikaan sen, että joukkuetoverini pyörittelivät silmiä päässään, mutta halusin pysyä päätökseni takana. 

Alla kuva rataprofiilista ja kisan latukartta.






Naisten eliittiryhmä starttasi kisaan viisi minuuttia ennen miesten ryhmää. Heti alusta saakka huomasi Marcialongan yhden erikoisuuden - todella kapeat kisaladut. Osin tästä syystä Marcialongan osanottajamäärää ei nykyisellään voida lisätä. Starttialueen loputtua ladut alkoivat ja loppuivat ilman järkevää logiikkaa. Itse sain huonon startin, koska eteeni sattui todella hidas lähtijä eikä ihan alussa saa latua vaihtaa. Alla kuva startista. Itselläni yllä on musta-valko-vihreä-asu ja päässä vihreä pipo.





Paremman hiihtoasetelman sain vasta ensimmäisessä pidemmässä nousussa, jolloin pystyin ohittelemaan muita naisia ja löysin sopivan etenemisryhmän.


Miehet saavuttivat meidät kisassa jossain 20-25 kilometrin välillä. Kisan järjestäjät olivat laskeneet, että ohitus tapahtuisi aikaisemmin, mutta kuten sanoin, kyseessä oli nopeatempoinen kisa. Miehet saavuttivat naiset kisan vaativammalla alamäkiosuudella. Kyseisessä kohdassa riitti mutkaa, vauhtia ja kurvia. Välillä miehet ottivat kontaktia, mutta yhtään kaatumista en nähnyt. Miehet ovat tunnetusti parempia laskijoita kuin naiset ja se näkyy laskemisen varmuutena. Miesten kanssa laskiessa ei tarvitse pelätä mitä epämääräisempiä laskulinjoja eikä edessä olevia suksia ja sauvoja.




Marcialongan loppunousulla pelotellaan usean eri hiihtäjän toimesta. Minulla ei ollut mahdollisuutta tutustua nousuun ennen kisaa, mutta voin sanoa ettei nousu mitenkään kummallinen ollut. En kokenut nousua ylitsepääsemättömän rankalta. Kirintövaaran rullanousu, jota kesäisin nousen, sisältää jyrkempää pätkää kuin tuo peloteltu loppunousu. 




Kisan aikainen energiatasapaino toimi hyvin. Kisojen väliviikot olen satsannut erityisesti palautumisen maksimointiin ja se on näyttänyt toimivan, mutta tarkkana saa olla. Varaa ei ole virheisiin.

Marcialongan kisojen päätyttyä suuntasin Esan kanssa kohti Milanoa. Edessä on reilu viikko Suomessa ja tuo aika sisältää mm. Keuruun SM-hiihdot. Katsotaan, miten käy. Visma Ski Classics-sarjassa olen tällä hetkellä 6., toivottavasti kykenen säilyttämään sijoitukseni tai jopa parantamaan sitä kauden edetessä.


Keuruun Veturipuistosta kirjoittelee

Heli





26.1.2017

La Diagonela 2017, Zuoz

Visma Ski Classicin 5. osakilpailu suksittiin tai oikeammin tasatyönnettiin viime viikonloppuna Sveitsin Engadin laaksossa, Zuozissa. Kuten aiemmasta blogipäivityksestä voi todeta, suurin huolenaiheeni ennen tätä osakilpailua oli osallistumisen epävarmuus. Onneksi kuitenkin kisalupa tuli niin omalta henkilökohtaiselta valmentajaltani että tietysti tiimiltäni. Esalta valitettavasti kisa jäi väliin hänen sairastuttua samaan rajuun vatsa-/oksennustautiin kuin minäkin. Jos kisa olisi ollut vuorokauden aiemmin, todennäköisesti olisin ollut liian heikko kisaamaan.









La Diagonelassa olosuhteet eivät olleet helpoimmasta päästä. Ehkä tilanne oli voitelijoille helppo, en tiedä, mutta oma haasteensa oli pieni viima yhdistettynä -23 asteen pakkaseen. Itse en pienilihaksisena siedä pakkasta kovinkaan hyvin ja kylmä ilma vastaa astmaatikon keuhkoihini myös omalla tavallaan. Onneksi allergiatyyppinen astmani on täällä Italiassa ollut hyvällä hoitotasapainolla, joten yllättävästi keuhkoni eivät edes säikähtäneet kylmää kisailmaa. Kisaan pukeuduin reilusti. Ylävartaloon kolme ja alavartaloon kaksi kerrosta, mikä tuntui sopivalta vallitseviin olosuhteisiin. Kisan aikana en palellut eikä minulla liioin tullut kuuma.




Kisaa varten valmentajani ohjeisti minut kisaamaan järkevästi ja osin jopa varoen, johtuen viikolla vallinneesta korkeasta kuumeesta ja vatsataudista. Kisa tuntui yllättävän kevyeltä. Energiatasoissa ei ollut koko kisan aikana ongelmia. Tähän toki vaikutti varmasti myös se, että La Diagonela oli ensimmäinen kisa Visma Ski Classics-sarjassa jossa juotot onnistuivat ja niitä oli oikeasti riittävästi.


Vatsatauti tosin aiheutti sen, että siinä vaiheessa kun kärkikymmenikössä meno nopeasti kasvoi, minulla ei ollut tehoja vastata. Meno ei ollut vaikeaa eikä tuntunut hankalalta, mutta tehot oikeassa kohdassa puuttuivat ja jäin kärjestä. Hiihdin tovin aikaa yksin 9.sijaa, mutta pikkuhiljaa aloin ylämäessä saavuttamaan edellä meneviä. Lopulta sain 8. hiihtäjän (Siegel Monique) kiinni. Jäin ns. kyttäämään ja peesaamaan kyseistä hiihtäjää ja näin jälkikäteen ajateltuna liian kauaksi aikaa. Voimia minulla oli hyvin. Lopulta nykäisin noin 6kilometriä ennen maalia ja jätin Siegelin noin 1,5minuutin päähän.


Hieman jäi harmittamaan lopullinen sijoitus. Mielessä käy ajoittain jossittelu siitä, jos en olisi jäänyt kyttäilemään asemiani, olisinko tavoittanut 7. sijan. Tämä on kuitenkin vain jossittelua ja ihan turhaa sellaista. Lopullinen sijoitukseni oli joka tapauksessa 8. 




Seuraava kisani on Marcialonga. Sen jälkeen edessä on lyhyt pyörähdys Suomessa ja Keuruun SM-hiihdoissa. Toivottavasti ehdin hetken kotona hengähtää ennen kuin Finnair kuljettaa minut takaisin Italiaan.


Aurinkoisesta Val Di Fiemmen laaksosta kirjoittelee

Heli



19.1.2017

Kaiser Maximilliam Lauf 2017 ja valmistautuminen La Diagonelaan

Kuten moni jo varmasti on tietoinen, joko Yle Areenan tai uutisoinnin perusteella, tänä vuonna Kaiser Maximilliam Laufissa, Itävallan Seefeldissä, olosuhteet olivat varsin haastavat. Vaikka oma valmistautumiseni selässä olleen lukon vuoksi muutti ja hankaloitti kisaan valmistautumista, ei se ollut mitään verrattuna kisan aikaiseen lumisateeseen. En muista koskaan hiihtäneeni kisaa lähestulkoon umpihangessa ilman pientä välähdystä perinteisen ladusta. Tietysti, olosuhteet olivat kaikille samat, mutta eräänlainen kokemus oli tämäkin. Ladun tukkoisuudesta ei varmasti vähään aikaan tule minun suunnaltani valituksia.








Kisaan lähdin radan haastavuuden vuoksi pidoilla, kuten suurin osa naisista. Kisan alku lähti lupaavasti ja elimistö tuntui pelaavan hyvin. Kisaaminen 1300metrin korkeudessa ei tuntunut erikoisemmalta, olinhan jo parisen viikkoa asustellut 1000metrissä ja silloin tällöin treenannut Lavazzessa 1800metrissä.
Kisa kulki hyvin 24km:iin saakka eikä minulla ollut vaikeuksia pysytellä kärkiryhmässä. Hiihto tuntui helpolta. Ladun tukkoisuudesta johtuen tuon 22km:n jälkeen naisten kanssa alkoi noin 10minuutin neuvottelu siitä, kuka latua avaisi ja hiihtäisi keulalla. Itselläni ei ollut haluja toimia ladun avaajana. Tuon 10minuutin aikana minua alkoi palelemaan, varmasti johtuen siitä, että tuisku ja tuuli pelto-osuuksilla oli kova.  Tuon rauhallisemman jakson aikana miesporukka, joka oli lähtenyt 15min peräämme, ohitti meidät ja silloin olisi pitänyt pystyä reagoimaan terävästi. En tiedä, johtuiko palelustani vai mistä, mutta siinä vaiheessa kun hiihdon intensiteettiä olisi pitänyt pystyä uudelleen nostamaan, jalkani kramppasivat pahasti. Kramppi kesti melko lyhyen ajan, mutta se lamasi ja jäykisti lihaksistoni. Harmittavaa. Käytännössä loppumatkan eli 38km hiihtelin todella matalilla sykkeillä maaliin saakka. Kisan loppumatkalla en myöskään kärsinyt lainkaan krampeista. Oliko kyse sitten saamastani kylmästä vai kenties olinko juonut liian vähän, se jää minulle arvoitukseksi. Lopputulema kuitenkin on, että en ole tyytyväinen 9.sijaani, vaikka se nostikin minut tämän vuoden Visma Ski Classicin rankingissa samalle eli 9. sijalle.






Tulevana viikonloppuna edessä olisi Sveitsissä La Diagonela. Oma osallistumiseni kisaan on vielä tällä hetkellä valitettavasti epävarmaa. Eilen sairastuin ruokamyrkytykseen tai johonkin vatsatautiin, joka nosti kuumeen eilisillaksi +38,4c. Tällä hetkellä olo on jo hyvä, pystyn syömään ja juomaan normaalisti eikä kuumetta ole. Mutta kyseessä oli totaalinen tyhjennysharjoitus. Toki pahempaakin on nähty, tällä kertaa tippaan jotuminen ei ollut edes lähellä, mitä se minulla joskus vatsataudissa on. Myöhään eilen onnekseni pystyi jo hieman syömään ja söin hieman pitsaa sen sisältämän suolan ja suuren energiamäärän vuoksi. Pitsaa tulee syötyä aika harvoin, mutta se tuntui olevan paikallaan.



 
Esakin saapui eilen tänne Val Di Fiemmeen, joten hoidon suhteen olen ollut ihan hyvissä käsissä. Päätös osallistumisestani on tehtävä tänään ja ratkaisevaan rooliin tulee nyt se, suostuvatko tiimini jäsenet ottamaan minua samaan autoon. Valitettavasti sama pätee myös Esaan, jos minun ei anneta lähteä kisoihin on Esankin jäätävä varotoimenpiteenä pois. Kaikki tämä siksi, jos tautini onkin jotain tarttuvaa. Harmitus on kova. Matkan tulisi alkaa klo 16. Jään odottamaan kuinka käy.

Heli