27.6.2016

Viime kaudesta

Näin juhannuksen päätyttyä ajattelin hieman avata mietteitäni ja sitä, miksi blogi pysyi kisakauden hiljaa enkä tapani mukaan kertonut kuulumisiani. Viime hiihtokausi oli minulle monin tavoin pitkä ja ehkä myös raskaskin, tulokset eivät tyydyttäneet eikä mieli muutoinkaan ollut iloinen tai edes sellainen kuin sen olen tottunut olevan. Kuten moni tietää, olen koko urheilu-urani aikana aina joko työskennellyt tai opiskellut (joskus jopa molempia yhtäaikaa) samalla kun olen treenannut määrätietoisesti. Se on vaatinut niin minulta kuin läheisiltäni tarkkaa arjen suunnittelua, aikataulutusta ja tietysti ymmärrystä. Paperilla moni asia näyttää usein paljon helpommalta kuin niiden toteuttaminen - sen sain viime kautena huomata. Arjessa voi olla paljon asioita joita  tai joiden merkitystä ei välttämättä osaa huomioida. Näiden pienten asioiden kasaantuessa ja kertyessä kokonaisrasitus voi salakavalasti kasvaa liian suureksi. Näin kävi minulle.

Urheilijan perisynti on tehdä asiat mahdollisimman hyvin, mahdollisimman laadukkaasti. Tämä luonnepiirre ulottuu usein urheilun lisäksi myös harrastuksiin ja töihin. Työnantajalle sellainen työntekijä voi olla lottovoitto. Mutta asioilla on myös puolensa.

Viime syksynä treenit kulkivat hyvin. Kesällä minua vaivannut rasitusurtikaria alkoi olla selätetty ja olo oli allergioiden suhteen normalisoitunut. Töissä sujui normaalisti. Syksyn testitulokset lupailivat hyvää talvea ja hyvää tulevaa kautta. Jostain syystä kuitenkin syksyn muuttuessa talveksi aloin huomata itsessäni pieniä väsymyksen merkkejä, mutta olin vuosien aikana tottunut siihen että työt toisinaan verottivat virettäni. Treeneissä tai treenien aikaisissa sykkeissä kuitenkaan huomannut mitään erikoisia merkkejä. Töissä oli tosin ollut koko syksyn kiirettä, mutta koin sen olevan normaalia. Pikkuhiljaa työasiat valtasivat mieltäni yhä useammin ja useammin niin treeniessä, kotona, kuin nukkumaan mennessä. Toisinaan ajatukset ja pohdinnat estivät minua saamasta unta. Yöunet vähenivät. Siitä huolimatta yritin jaksaa.

Jälkikäteen mennyttä viime syksyn tilannetta ajatellessa huomaan monta tilannetta, jossa minun olisi pitänyt toimia toisin, pyytää enemmän apua. Mutta vuosien aikan olin tottunut selviämään. Nyt olin kuitenkin ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa tunsin olevani täysin puhki - väsynyt. Onneksi lähellä on kuitenkin ihmisiä, jotka huomasivat tilanteeni ja uupumukseni. Niinpä ihanan rehtorimme ja työterveyslääkärimme käskystä jouduin jäämään hetkeksi sairaslomalle. 

Tilanne tuli kaikista lähimmille ihmisille täysin yllätyksenä ja tietysti tilanne huolestutti heitä kovasti. Sairaslomani oli lopulta vain viikon mittainen, koska se sattui aikaan juuri ennen joululomaa. Tosin työterveyslääkärin suosittelema sairasloma olisi kestänyt tammikuun loppuun, mutta halusin itse miettiä asiaa. Lupasin joululoman päättyessä tulla uudelleen lääkärin juttusille, mitä en kuitenkaan tehnyt.

Jälkikäteen ajateltuna palasin töihin liian aikaisin. Joku ihmettelikin ailahtelevia suorituksiani ja tässä ehkä hieman selitystä sille. Minulta meni koko kevät tilanteen tasapainottamisessa ja vasta toukokuussa ulkomaanloman ja siirtymäkauden jälkeisen lepohetken jälkeen tunsin täysin palautuneeni syksystä. Tänä keväänä lepäsin enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Bonuksena tälle keväälle mainittakoon vielä, että kaksi vuotta kestänyt allergian siedätyshoito on vihdoin tuottanut tulosta. Tänä kesänä tai edes keväänä en ole tarvinnut yhtäkään allergialääkettä!


Ihanaa kesää

Heli