18.2.2016

Masters World Cup Vuokatti

Imatran SM-hiihtojen jälkeen keskityin jonkin aikaa sairastumisesta toipumiseen ja harjoitustilan tasapainottamiseen. Olin kuitenkin jo aiemmin, vuoden 2015 puolella, ilmoittautunut Vuokatissa järjestettäviin Masters World Cup-kisoihin ja valmentajani kanssa ajattelimme kisojen toimivan hyvinä harjoituksina ajatellen loppukevään kisaohjelmaa.  


Kisat kestivät Vuokatissa 4.-12.2.2016 välisen ajan ja alunperin olin varautunut kisaavani kisoissa kolmessa eri startissa, mutta tällä kertaa katsoimme kuitenkin parhaaksi jättää väliin niin sanottu pikamatka eli 10 kilometrin vapaan kisa. Lopulta kisasin Vuokatissa vain 15 kilometriä ja 30 kilometriä perinteisellä. Kyseisiä matkoja on Suomessa harvoin tarjolla naisille SM-hiihtojen ulkopuolella, joten siitäkin syystä matkat palvelivat minua hyvin niin kisastartin kannalta kuin harjoituksellisesti.


Vuokattilaiset olivat onnistuneet kisojen järjestämisessä kiitettävästi. Reitit olivat loistavassa kunnossa ja oli myös mielenkiintoista päästä kisaamaan vaihteeksi muissakin maastoissa  kuin olen viime vuosina Vuokatissa tottunut. Toki radat olivat helppoja ja radan alkuosa ehkä jopa hieman tylsähkö. Itse pidin kuitenkin erityisesti vaaran pitkästä noususta, jota en suksin ole koskaan aikaisemmin hiihtänyt. Tuo vaaran nousu tosin sai aikaan sen, että periaatteessa kisa päättyi jo radan korkeimmalle kohdalle, koska luonnollisesti ylhäältä ei ole kuin yksi suunta eli kolme kilometriä oleskelua laskuasennossa. 


Osallistujia kisoissa oli paljon ja oma hiihtoni oli noissa kisoissa lähestulkoon jatkuvaa ohittelua. Tilaa kuitenkin ohitteluun riitti enkä oikeastaan edes hennonnut latua pyytää edessä hiihtäviltä varttuneempien sarjojen taivaltajilta vaan katsoin itse parhaakseni pujotella ihmisvirrassa.


Masters World Cupin kisoista sain sen mitä menin hakemaankin eli hyvät, onnistuneet harjoitukset. Kisan titteleillä sun muilla ei oman hiihtoni kannalta ole kummempaa merkitystä, koska kyllä tosiasia on niin, että noissa kisoissa suurimmat taistelijat ja kamppailijat sekä ennenkaikkea kilpailijamassa on ylemmissä sarjoissa. Kyllä siellä on kovakuntoista porukkaa. Respect! 


Hyvää alkavaa kevättä Posion valkoisilta hangilta toivottelee

Heli