23.12.2016

25.9.2016

Ihanaa syksyä

Syksy 2016 alkoi minun osaltani hieman erilaisissa merkeissä kuin aiemmat syksyt. Perinteisesti syksy on osaltani kulunut oppituntien suunnittelussa, kokouksissa ja treenien sekä kotiarjen yhteensovituksen merkeissä. Tänä syksynä päätin helpottaa kiireitäni ja annoin itselleni luvan toteuttaa hiihtäjän unelmaa. Töissä toki käyn, mutta vain sijaisuuksien merkeissä. Hieman tilanne ajoittain itseäni kummaksuttaa, mutta treenit kulkevat huomattavan paljon paremmin ilman työn tuomaa lisäkuormaa. Ehkä tämä on myös yksi syy siihen, etten ole tänä syksynä itseäni myöskään loukannut tai muuten telonut. Viimeiset neljä syksyä olenkin välillä pidemmän ja välillä lyhemmän ajan kulkenut kyynärsauvoihin nojaillen.


 
Syksyn fiilistelyä Kuusamon Karhunkierroksen Aallokkokosken reunalla
ja Jyrävän tuntumassa.


Kesän treenit kulkivat hyvin. Kuten moni on varmasti lukenut, hiihdän ensi talvena italialaisessa Team Robinson Pet Shop Trainer-tiimin (lyhenne Team ROB) väreissä Visma Ski Classic -sarjaa. Tämä ei kuitenkaan ole tuonut tullessaan kovinkaan järisyttävää muutosta siihen, miten harjoitusohjelmaani rakennetaan. Tietysti luonnollista on, että tasatyönnön osuus on treeneissäni entisestään korostunut, mutta näin olisimme tehneet myös ilman pääsyäni Team Rob:iin. Määrän ja rytmituksen tasoa olemme aiemmasta muuttaneet jonkin verran, mikä tosin on nyt luonnollista kun en tällä hetkellä työskentele vakituisesti. Treenien tekemisessä ja niiden toteutuksesssa aikataulun väljyys on mahdollistanut sen, että harjoituksen voi toteuttaa paljon paremmin ja ennenkaikkea laadukkaammin. Mutta mikä ehkä on kaikista tärkeintä, tällä hetkellä levon määrä on huomattavan paljon suurempi kuin koskaan aiemmin.



Kuluneen kesän treenasin Suomessa. Kovin kaukaa en kesällä lähtenyt treenimaastoja hakemaan, koska Rukan, Syötteen ja Posion maastot ja olosuhteet jo itsessään tarjoavat treeneihin mukavasti haastetta ja vaihtelua. Muutaman rullakisankin ehdin kesän aikana kisaamaan vaikka kesäisin mieluummin juoksen kilpaa kuin hiihdän kisoja rullilla. Alla muutama kuva Oulun Rullatervahiihdosta muutaman viikon takaa.


Rullakisoissa testissä oli myös Team Robin rullakisa-asu.
Kuvassa vasemmalla Riikka-Liisa Räsänen (2.),
 keskellä minä (1.) ja oikealla Marjaana Pitkänen (3.)

Noin viikko sitten palasin Esan kanssa Sveitsin leiriltä. Kävimme kymmenen päivän harjoitusjakson La Punt-Chamues-ch:ssa. La Punt sijaitsee aivan Pontresinan vieressä, jos paikka jollekin sattuu olemaan vieras. Harjoitusolosuhteet Sveitsissä olivat priimaa. Ainoastaan Engadinin rullamaastoihin olisin toivonut enemmän korkeusvaihtelua. Tämän tosin saattoi korvata nousemalla La Puntista Albula Passiin, jolloin nousua kertyi vähintään riittävästi 9km:n matkalla, 660m. Pidempää nousua olisi myös ollut tarjolla, jos niin olisi tehnyt mieli, toiselta puolen Albula Passia.

Albula Pass tarjosi nousua aina 2315 metriin saakka.
Esa sparraamassa minua pitkässä VK-harjoituksessa Albula Passiin.


Leirillä mahtavaa oli myös vuorijuoksut/vaellukset vuoristossa. Sveitsissä olon aikoihin tuli vallattua reitti jos toinenkin. Reitit oli merkitty maastoon pääosin todella hyvin, mutta välillä karttaan vilkaisu oli paikallaan. Aina opasteet eivät nimittäin olleet ihan parhaimmissa paikoissa tai paikoin ne jopa puuttuivat kokonaan. Harmittavasti Esasta ei leirillä ollut jalkalenkeille kaveriksi, mutta Marianne kanssa emme antaneet sen menoa haitata. Koska joskus kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, niin onnistuneen leirin päätteeksi on hyvä kuvailla leirin tunnelmia kuvien välityksellä.






Sveitsin reissulla vierailimme myös Italian Livignossa. La Puntista Livignoon ajaa noin tunnissa serpentiiniteitä pujotellen. Livignossa kävimme tapaamassa Team Rob:in manageria, Andrea Buttabonia sekä joukkuetovereitani Thomas ja Nicolas Bormolinia. Samalla sovimme tulevan syksyn ja talven asioita. Olen innoissani. Pian lumet voisivat jo tulla, mutta sitä ennen nautitaan syksystä.






27.6.2016

Viime kaudesta

Näin juhannuksen päätyttyä ajattelin hieman avata mietteitäni ja sitä, miksi blogi pysyi kisakauden hiljaa enkä tapani mukaan kertonut kuulumisiani. Viime hiihtokausi oli minulle monin tavoin pitkä ja ehkä myös raskaskin, tulokset eivät tyydyttäneet eikä mieli muutoinkaan ollut iloinen tai edes sellainen kuin sen olen tottunut olevan. Kuten moni tietää, olen koko urheilu-urani aikana aina joko työskennellyt tai opiskellut (joskus jopa molempia yhtäaikaa) samalla kun olen treenannut määrätietoisesti. Se on vaatinut niin minulta kuin läheisiltäni tarkkaa arjen suunnittelua, aikataulutusta ja tietysti ymmärrystä. Paperilla moni asia näyttää usein paljon helpommalta kuin niiden toteuttaminen - sen sain viime kautena huomata. Arjessa voi olla paljon asioita joita  tai joiden merkitystä ei välttämättä osaa huomioida. Näiden pienten asioiden kasaantuessa ja kertyessä kokonaisrasitus voi salakavalasti kasvaa liian suureksi. Näin kävi minulle.

Urheilijan perisynti on tehdä asiat mahdollisimman hyvin, mahdollisimman laadukkaasti. Tämä luonnepiirre ulottuu usein urheilun lisäksi myös harrastuksiin ja töihin. Työnantajalle sellainen työntekijä voi olla lottovoitto. Mutta asioilla on myös puolensa.

Viime syksynä treenit kulkivat hyvin. Kesällä minua vaivannut rasitusurtikaria alkoi olla selätetty ja olo oli allergioiden suhteen normalisoitunut. Töissä sujui normaalisti. Syksyn testitulokset lupailivat hyvää talvea ja hyvää tulevaa kautta. Jostain syystä kuitenkin syksyn muuttuessa talveksi aloin huomata itsessäni pieniä väsymyksen merkkejä, mutta olin vuosien aikana tottunut siihen että työt toisinaan verottivat virettäni. Treeneissä tai treenien aikaisissa sykkeissä kuitenkaan huomannut mitään erikoisia merkkejä. Töissä oli tosin ollut koko syksyn kiirettä, mutta koin sen olevan normaalia. Pikkuhiljaa työasiat valtasivat mieltäni yhä useammin ja useammin niin treeniessä, kotona, kuin nukkumaan mennessä. Toisinaan ajatukset ja pohdinnat estivät minua saamasta unta. Yöunet vähenivät. Siitä huolimatta yritin jaksaa.

Jälkikäteen mennyttä viime syksyn tilannetta ajatellessa huomaan monta tilannetta, jossa minun olisi pitänyt toimia toisin, pyytää enemmän apua. Mutta vuosien aikan olin tottunut selviämään. Nyt olin kuitenkin ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa tunsin olevani täysin puhki - väsynyt. Onneksi lähellä on kuitenkin ihmisiä, jotka huomasivat tilanteeni ja uupumukseni. Niinpä ihanan rehtorimme ja työterveyslääkärimme käskystä jouduin jäämään hetkeksi sairaslomalle. 

Tilanne tuli kaikista lähimmille ihmisille täysin yllätyksenä ja tietysti tilanne huolestutti heitä kovasti. Sairaslomani oli lopulta vain viikon mittainen, koska se sattui aikaan juuri ennen joululomaa. Tosin työterveyslääkärin suosittelema sairasloma olisi kestänyt tammikuun loppuun, mutta halusin itse miettiä asiaa. Lupasin joululoman päättyessä tulla uudelleen lääkärin juttusille, mitä en kuitenkaan tehnyt.

Jälkikäteen ajateltuna palasin töihin liian aikaisin. Joku ihmettelikin ailahtelevia suorituksiani ja tässä ehkä hieman selitystä sille. Minulta meni koko kevät tilanteen tasapainottamisessa ja vasta toukokuussa ulkomaanloman ja siirtymäkauden jälkeisen lepohetken jälkeen tunsin täysin palautuneeni syksystä. Tänä keväänä lepäsin enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Bonuksena tälle keväälle mainittakoon vielä, että kaksi vuotta kestänyt allergian siedätyshoito on vihdoin tuottanut tulosta. Tänä kesänä tai edes keväänä en ole tarvinnut yhtäkään allergialääkettä!


Ihanaa kesää

Heli

13.3.2016

Hiihtolomalla hiihdetään

Vasaloppetin jälkeen valmentajani kanssa päätimme pitää kisojen suhteen ns. väliviikon. Tarjolla olisi ollut mm. Tervahiihtoa ym., ja vaikka keskiviikon tienoilla mieli olisi jo halunnut kisata - maltoin mieleni. Välillä on sekä rauhoittavaa, että rentouttavaa nauttia myös kotona olemisesta ja paikallisista hiihtomaisemista. Esan suunnatessa lauantaiaamuna Oulun Tervahiihtoon, itse nukuin pitkään ja vasta myöhemmin lähdin Rukalle Valtavaaran valloitukseen. Rukan kisaladuille en pitkän hiihtotreenini aikana mennyt lainkaan, vaan keskityin nauttimaan valkeista tykkypuista ja kirkkaista hangista.

Seuraavasta kuvasta voit katsoa lauantaipäiväni treenin kartalta. Osat lenkit kartalla hiihdin useamman kerran ihan vain siksi, että maisema houkutti. Hiihtämään lähdin ns. Pirunkirkon parkkipaikalta (kartalla punainen pieni ympyrä). (Ylempi lenkki on Valtavaaran lenkki ja alempi lenkki viekin Pyhävaaran päälle, josta on muuten mahtavat maisemat.)


Lauantain treeni M400:n piirtämänä.



Koska aamulla en varmuudella tiennyt, kuinka pitkäksi hiihtotreeni venähtää, täytin selkääni juomarepun ja otin taskuuni pari proteiinigeeliä sekä tietysti perinteistä energiageeliä, ihan vain varmuuden vuoksi.

Maisemat Posiolla tykkypuineen ovat lähestulkoon samanlaiset kuin Rukalla, mutta osin rikkoutuneen latukoneen vuoksi ja osin mielenkiinnosta oli mahtavaa vaihteeksi hiihtää niissä maisemissa, jossa nuorempana tuli hiihdettyä enemmänkin aikana jolloin vielä asuin Kuusamossa. Ja kieltämättä Posion laudut olen tänäkin talvena kiertänyt läpi kerran jos toisenkin. Uutta näkökantaa tosin pian saan ympäristöstä lumikenkien avulla. Esa voitti tervahiihdosta lumikengät ja oli myös samaiselta reissulta osatanut minulle samanlaiset, koska niistä olin jo pitkään ehtinyt haaveilla:)

Alla hieman kuvia lauantailta iPhonella kuvattuna, Yleensä minulla ei treeneissä ole puhelinta mukana, mutta joskus rauhallisilla treeneillä teen poikkeuksen.










Reitin varrella oli paljon muitakin paikkoja, joissa olisi tehnyt mieli ottaa kuvia. Mutta toisaalta en halunnut pysähdellä ja katkaista ns. flow-tilaa. Halusin nauttia ja hengittää näistä maisemista. Olla vain lomalla.


Aurinkoa kevääseen

Heli




Vasaloppet 2016


Tänä vuonna matka Vasaloppetiin varmistui vasta viime hetkillä. Jos matka olisi varmistunut hieman aikaisemmin, ehkä harjoittelussa olisi voitu tehdä asioita hieman toisin, kuin nyt tehtiin. Oma lähtöni Ruotsiin oli kiinni starttiryhmän varmistumisesta, koska se on erityisen suuressa ja tärkeässä roolissa juuri Vasaloppetin kaltaisessa kisassa, jossa kisaajia on tuhatmäärin. Naisten eliittipaikan saaminen juuri nimenomaan Vasloppetissa on erityisen kovan työn takana, koska eliittiryhmän paikat jaetaan niin naisille kuin miehille samojen taulukoiden ja samojen aikarajojen perusteella.



92. Vasaloppet


Koska starttipaikan varmistuminen tuntui kestävän ja kestävän, otin Vasaloppetin alle useamman pitkän matkan hiihtokisan. Viikko ennen Vasaloppetia kisasin Finlandia-hiihdossa ja BotniaVasassa. Finlandia-hiihto tosin oli osaltani melkoinen "tynkä-kisa" suksien voitelun epäonnistuttua. Mutta sellaista sattuu. Sentinpaksuisen jääpaateen kanssa kun kisaaminen  ei onnistu vaikka halu kisata olisi kuinka kova tahansa.


Lähtöportille.


Vasaloppetiin tuli kuitenkin lähdettyä, vaikka lähellä oli, ettei valmentaja jo vallinneiden epävarmuustekijöiden vuoksi kieltänyt kisaa. Ehdin kuitenkin aloittaa nestetankkauksen ja suorittaa sen samoin kuin viime vuonna. Viimevuotisen tankkausohjeen voit katsoa tästä.


Tavoitteeni tänä vuonna Vasaloppetissa oli parantaa viime vuoden sijoitusta. Tarkemmin sanottuna tavoitteeni oli yltää kymmenen joukkoon. Viime vuoden kisaan verrattuna minua helpotti suuresti se tieto, että vaikka keli tulisi olemaan keskimääräistä raskaampi, niin edellisvuoden kaltaista vesihiihtoa kisasta ei tulisi. Ehkä tästä syystä kisa ei jännittänyt minua läheskään niin paljon kuin vuosi aikaisemmin.


Vasaloppetin korkeimmalla kohdalla eli ensimmäisen nousun päällä.



Viime vuonna kisanaikaisesta nestehuollosta huolehti Esa, mutta tänä vuonna Esa kisasi itse ja niinpä tärkeän tehtävän sai hoitaakseen Sven-Erik Libäck. Kisanaikainen huolto toimi hyvin, eikä sen suhteen jäänyt jossiteltavaa. Suuri kiitos Sven-Erikille! Energiat kisan aikan riittivät hyvin. Näin jälkikäteen mietittynä olisi vain pitänyt uskaltaa lähteä kisaan korkeammalla intensiteetillä ja rohkeammin. Maalissa oli jälleen kerran liikaa voimia jäljellä.


Usealta suunnalta olen saanut kuulla kyselyitä, millaisella suksella olin liikkeellä. Tällä kysymyksellä olen olettanut ihmisten tiedustelevan sitä, olinko liikkeellä pidoilla vai tasatyönnöllä. Olin liikkeellä pidoilla. Vaikka kesällä tein paljon tasatyöntöharjoituksia, niin näin kisakauden aikana tasatyönnön roolin olisi pitänyt olla suurempi, jotta olisin voinut luottaa siihen, että myös loppu olisi tullut kisassa riittävän hyvin. Tasatyönnön rooli Vasaloppetissa korostuu erityisesti loivissa alamäissä ja pitkillä suorilla, jotka pidoista huolimatta on tasatyönnettävä. Vaikeissa keliolosuhteissa juuri noilla osuuksilla pito heikentää luistoa. Ehkä kenties ensi vuonna koittaa se kerta, kun kisaan Vasaloppetin pidoitta.


Oma sukseni toimi kisan aikana hyvin, alun takeltelua lukuunottamatta. Pitojen suhteen ei suinkaan ollut helppo voitelukeli. Mats Slangarille suuri kiitos liukkaiksi ja toimiviksi voidelluista suksista. Tämän vuoden suhteen uskon tehneeni täysin oikean valinnan valitessani pidoilla hiihtämisen. Tavoite kymmenen joukkoon hiihtämisestä ammattilaishiihtäjien joukossa toteutui, vaikkakin eroa kärkeen on liikaa. Ero on kuitenkin supistettavissa. Jo rohkeampi hiihto riittää siihen. Mutta ennen seuraavan vuoden Vasaloppetia on vielä paljon tehtävää.


Vasaloppetin kartta, Polar M400:n tallentamana.

Terveisin 

Heli






18.2.2016

Masters World Cup Vuokatti

Imatran SM-hiihtojen jälkeen keskityin jonkin aikaa sairastumisesta toipumiseen ja harjoitustilan tasapainottamiseen. Olin kuitenkin jo aiemmin, vuoden 2015 puolella, ilmoittautunut Vuokatissa järjestettäviin Masters World Cup-kisoihin ja valmentajani kanssa ajattelimme kisojen toimivan hyvinä harjoituksina ajatellen loppukevään kisaohjelmaa.  


Kisat kestivät Vuokatissa 4.-12.2.2016 välisen ajan ja alunperin olin varautunut kisaavani kisoissa kolmessa eri startissa, mutta tällä kertaa katsoimme kuitenkin parhaaksi jättää väliin niin sanottu pikamatka eli 10 kilometrin vapaan kisa. Lopulta kisasin Vuokatissa vain 15 kilometriä ja 30 kilometriä perinteisellä. Kyseisiä matkoja on Suomessa harvoin tarjolla naisille SM-hiihtojen ulkopuolella, joten siitäkin syystä matkat palvelivat minua hyvin niin kisastartin kannalta kuin harjoituksellisesti.


Vuokattilaiset olivat onnistuneet kisojen järjestämisessä kiitettävästi. Reitit olivat loistavassa kunnossa ja oli myös mielenkiintoista päästä kisaamaan vaihteeksi muissakin maastoissa  kuin olen viime vuosina Vuokatissa tottunut. Toki radat olivat helppoja ja radan alkuosa ehkä jopa hieman tylsähkö. Itse pidin kuitenkin erityisesti vaaran pitkästä noususta, jota en suksin ole koskaan aikaisemmin hiihtänyt. Tuo vaaran nousu tosin sai aikaan sen, että periaatteessa kisa päättyi jo radan korkeimmalle kohdalle, koska luonnollisesti ylhäältä ei ole kuin yksi suunta eli kolme kilometriä oleskelua laskuasennossa. 


Osallistujia kisoissa oli paljon ja oma hiihtoni oli noissa kisoissa lähestulkoon jatkuvaa ohittelua. Tilaa kuitenkin ohitteluun riitti enkä oikeastaan edes hennonnut latua pyytää edessä hiihtäviltä varttuneempien sarjojen taivaltajilta vaan katsoin itse parhaakseni pujotella ihmisvirrassa.


Masters World Cupin kisoista sain sen mitä menin hakemaankin eli hyvät, onnistuneet harjoitukset. Kisan titteleillä sun muilla ei oman hiihtoni kannalta ole kummempaa merkitystä, koska kyllä tosiasia on niin, että noissa kisoissa suurimmat taistelijat ja kamppailijat sekä ennenkaikkea kilpailijamassa on ylemmissä sarjoissa. Kyllä siellä on kovakuntoista porukkaa. Respect! 


Hyvää alkavaa kevättä Posion valkoisilta hangilta toivottelee

Heli

2.2.2016

SM Imatra - via dolorosa

Vaikeuksien kautta voittoon vai miten se oli...? Tai no, jos tarkkoja ollaan niin SM-hopeaahan Imatralta tarttui mukaan viestien merkeissä. Siitä suuret kiitokset joukkuetovereilleni Ruut Vähämetsä ja Riitta-Liisa Roponen. Oma osuuteni ei sujunut lähelle siten, miten olin sen suunnitellut, mutta ihan nappiin ei myöskään kisoihin valmistautuminen mennyt.


Viestitiimi ja hopeaa: Ruut Vähämetsä (vas), minä (keskellä) ja Riitta-Liisa Roponen (oik.)


Reilu viikko ennen Imatran SM-hiihtoja kropassa tuntemukset antoivat positiivisia signaaleja niin kunnon, lihaksiston kuin vireystilan suhteen. Tuolloin kävinkin hieman testailemassa kuntoani ja nopeuttani lauantaina 23.1.2016 Oulun Hiihtoseuran KV-kisoissa Virpiniemessä. Matkana tuolloin oli meillä naisilla 1,6km, jota harvemmin missään kisataan. Tulokset voit lukea tästä.

Tarkoitukseni oli kisata Virpiniemssä myös sunnuntaina, mutta yön aikana kurkkuni ja keuhkoni kipeytyivät. Tärkeä valmistava kisa, Imatran kisoja ajatellen, oli siis jätettävä välistä. Keuhkoja poltti pahasti jo pienestä rasituksesta, joten minun sopi tuolloin vain toivoa, että tauti kaikkoaisi ennen seuraavaa viikonvaihdetta.

Virpiniemen jälkeen viikolla harjoittelu muistutti lähinnä ulkoilua. Kipu kurkussa yltyi samalla kun flunssa päätti matkata nenääni. Ei mikään paras lähtökohta kisoille. Ilman valmistavia harjoituksia, flunssan painaessa päälle. Yritin kuitenkin olla luottavainen oloni ja tervehtymiseni suhteen. Selvää oli kuitenkin se, että SM-hiihtojen sprintti tulisi liian nopeasti, joten valmentajani kanssa yritimme pelata hieman lisäaikaa toipumiselle jättämällä sprintti väliin. Minua harmitti suuresti, mutta muuta mahdollisuutta ei tällä kertaa ollut.

Olin aiemmin varannut lentoliput Vantaalle, jonne matkustin keskiviikkona illalla. Tarkoitukseni oli torstaina jatkaa junalla matkaa kohti Imatraa. Lentäminen flunssassa oli kamalaa - pää tuntui räjähtävän ja korvissa soi. Onneksi paluumatkan kotiin menisin autossa. Vaikka olin pyrkinyt tekemään matkustamisen mahdollisimman helpoksi, niin sitä se ei ilmeisesti ollut. Minulle nousi kuume. Yhtälö SM-hiihdot ja kuume samalla viikolla ei kenellekään varmasti ole kuntoa parantava tekijä. Yritin vakuutella itselleni muuta. 

Perjantaina otimme valmentajani kanssa pienoisen riskin ja tein tehokkaamman harjoituksen. Tuolloin mono oli syönnillään ja meno tuntui terävältä. Sinne perjantaihin taisi myös jäädä viikonlopun suorituskykyni. Lauantaina sitä ei nimittäin ollut ja sunnuntaina vielä vähemmän. Ilmeisesti tauti kyti elimistössäni ja rajoitti menoani siten, etten kymmeneen vuoteen muista hiihtäneeni noin huonosti. Sunnuntain viestissä ei juurikaan ollut tekemisen suhteen eikä tekniikan suhteen mitään positiivista. Hiihto ei uuvuttanut, ei suuremmin hengästyttänyt, mutta ihan kaikki kunto oli poissa. Totaalisen poissa. Onneksi viestijoukkueemme muut jäsenet hiihtivät hyvin ja saimme pelastettua hopean. Hopean, josta on tällä hetkellä vaikea olla iloinen. Mitalista olisi helpompi iloita silloin, jos itse tietää hiihtäneensä hyvin. Ehkä hopea kuitenkin kirkastuu minulle loppukauden aikana.


Kuvaa ankkuriosuudelta.



Viikonlopun hiihdoista sain itselleni tuliaisiksi yskän. Yskimisestä ei ole sunnuntain jälkeen tullut loppua. Siksipä tärkein tavoite, näin ensialkuun, on hoitaa itseni kuntoon.


Kevätaurinkoa odotellen

Heli