4.3.2015

Suuntana Vasaloppet


Squeezyn voimalla kohti Vasaloppetia.

Nyt se sitten alkaa, nimittäin tankkaus kohti elämäni ensimmäistä Vasaloppetia. Vielä en ole osannut suuremmin jännittää, mutta tiedän sen tunteen hiipivän mieleeni viimeistään siinä vaiheessa, kun lentokone jättää Suomen kamaran. Sääolosuhteet lupaavat Ruotsinmaalle lähes bikinikelejä, joten raskas ja lämmin hiihto on siis edessä. Usean vuoden ajan olen haaveillut lähteväni Vasaloppetiin, mutta edes viime syksynä Vasaloppetia ei alustavassa kisakalenterisuunnitelmassani näkynyt. Jossain vaiheessa se kuitenkin löysi paikkansa kisojeni joukosta. Innolla odotan. Ainoa harmittava asia Vasaloppetin osalta on nyt se, että Lahden maailmancup jää välistä. Lahti oli merkittynä kisakalenteriini ja olisihan siellä ollut minulle yksi lempimatkoistani eli 10km perinteisellä. Mutta kahdessa kisassa, kun ei voi hiihtää yhtäaikaa, vaikka kuinka tahtoisi. Toivottavasti valitsin nyt siis oikein.


Posiolla treeniolosuhteet ovat täydelliset ja lunta riittää.

Vasaloppetiin olen pyrkinyt valmistautumaan huolella ja tällä hetkellä kehon signaalit ovat hyviä. Vasaloppetia ajatellen pidensin jonkin aikaa sitten hiihtosauvaani 1,5 cm, koska tasatyöntöosuutta kisassa on paljon. Tällä hetkellä sauvan mitta on siis 148,5cm, kun se minulla normaalisti on 147cm (oma pituus on siis 175cm). Alustavan suunnitelman mukaan lähden kisaan pidoilla eli haluan jakaa kehon rasitusta eri maastonkohtien mukaan. Tosin varmuuden vuoksi mukaan lähtevät myös luistelusukset, jos tilanne vaatii pelkkää tasatyöntöä. Ensikertalaisena en kuitenkaan halua ottaa hölmöjä riskejä, vaan kaikki ratkaisut teen tarkasti pohtien.


Matkan pituus, 90 kilometriä ei ole minulle mikään uusi asia, joten sen suhteen en ole hermoillut. Pisin kisani on ollut 92km ja 90km:n ja 80km:n kisoja olen hiihtänyt ennenkin, mutta en kertaakaan perinteisellä. Katsotaan miten käy. Sijoitustavoitteita en itselleni ole (mitään julkistettavia) asettanut, koska starttiviivalle on lisäkseni tulossa niin MM-kisojen kävijöitä kuin ammattilaistiimien hiihtäjiä. Samasta eliittiryhmästä kuitenkin lähden muiden kovien naisien kanssa. Matka on pitkä ja mitä tahansa voi tapahtua. Tavoitteeni on suoriutua niin hyvin kuin mahdollista. Sitkeyttä ja sinnikkyyttä riittää. Lisäksi, vaikka en ole maratonmatkojen ammattilainen, kokemuksesta ja oman kehon tuntemuksesta on varmasti hyötyä. Kuten myös suomalaisesta sisusta :)


Koska matka on pitkä, niin myös sopivien treenien lisäksi on energiavarastot täydennettävä sunnuntain koitokseen. Tankkauksen lisäksi ruokavalioni koostuu (kuten yleensäkin) laadukkaasta perusruoasta. Alla on Squeezyn tankkausohje, jonka olen saanut Esko Kotivuorelta. Kiitos Esko! Tätä tankkausohjetta noudatan valmistautuessani pitkiin kisoihin. (Huomaa, että tässä tankkausohjeessa kisa on sunnuntaina. Jos oma kisasi on lauantaina, aloita tankkaus vuorokausi aiemmin.)



Tankkausohje (Squeezy)


Keskiviikko:   Juo päivän aikana Squeezyn Carboload-tankkausjuomajauhetta siten, että sekoitat
                        6 ruokalusikallista litraan vettä. Näitä annoksia on juotava 2 päivässä (eli yhteensä
                        2 litraa). Nauti päivän aika hitaasti ja noudata lisäksi laadukasta hiilihydraattipitoista
                        ruokavaliota.

Torstai:           Sama kuin keskiviikkona.

Perjantai:        Sama kuin torstaina.

Lauantai:        Normaali, laadukas ruokavaliopäivä. Vältä voimakkaasti rasvaisia ruokia. Nesteytä
                       kehoa laimealla (2%) urheilujuomalla, jonka lopetat iltapäivän aikaan. Juo vähintään
                       1,5 litraa. Itse käytän urheilujuomana Squeezyn urheilujuomia.

Sunnuntai:     Normaali aamupala, jonka jälkeen laimeaa urheilujuomaa 0,5 litraa.
                      Vasaloppet.





Tästä alkaa siis loppuvalmistautuminen. Alla hieman kisan korkeuskäyriä. Onneksi maalia kohden on alamäkeä ,)




Pitäkää peukkuja

Heli