30.3.2015

SM Ruka

Kauden 2014-2015 viimeiset SM-hiihdot ovat nyt tältä kaudelta paketissa. Tarjolla oli niin aurinkoista kuin pilvistä säätä ja sama pätee myös omiin fiiliksiin ja tuntemuksiin kisojen osalta. Ruka on yksi mieluisimmista maastoista ja siihen kun yhdistää entisen kotikunnan mielettömät kannustukset, jää ilman muuta mieleen kuitenkin positiiviset mielikuvat ja tunnelmat.


Viestijoukkueemme maalitunnelmia. Kuva:Viestintäpalvelu Heidi Lehikoinen


Ennen Rukan SM-hiihtojen alkamista tiesin olevani hyvässä kunnossa niin lihaksiston, kunnon kuin henkisen valmistautumisen puitteissa. Melko rauhallisin mielin sain siis odotella kisojen ensimmäistä starttia. Viikonlopun suunnitelmana oli startata kaikille kisamatkoille ja näin myöskin tein. Kisaurakka alkoi perjantaina sprinttiviestin merkeissä. Parini, Mona-Liisan, sprinttitaidot tiedetään kansainvälisestikin, joten suurin odotusarvo pariviestissä (ainakin omalta osaltani) kohdistui omaan henkilökohtaiseen onnistumiseeni.


Sprinttiviestin karsintavaiheen pystyimme Monan kanssa hiihtämään suht rennoin mielin, ilman suuria ponnisteluja. Tavoitteena oli saada hyvä vire säilymään finaaliin saakka. Tässä mielestäni onnistuimme kohtuullisen hyvin. Oma lihaksistoni palautui karsintavaiheesta hyvin, joten pystyin hyvillä mielin valmistutua kovaan finaalirutistukseen. Finaalissa startti onnistui hyvin ja olin ennen ensimmäistä kurvia toisena. Vaihtoon tulin kolmantena heti Leena Nurmen ja Maija Hakalan jälkeen. Sijoituksemme viestin aikana oli pääpiirteittäin sijan neljä tuntumassa, kuitenkin siten, että kolmas sija oli juuri edessämme. Loppusijoitus oli kuitenkin pariviestissä sija 4. ja vain 3,01 sekuntia pronssista. Harmittavaa, miutta parempaan emme perjantaina pystyneet. Omat osuussijoitukseni olivat 3., 4. ja 2. eli varsin hyviä, joten jossittelun varaa ei ole. Suksi toimi loistavasti ja kroppa palautui vedoista hyvin. Ainoa vaikea paikka oli viimeisen oman osuuteni tasainen pätkä nousun jälkeen. Siitä kun olisi muutaman sekunnin saanut kirittyä, mutta ei.... Parempaan en pystynyt. Kaikesta huolimatta annan joukkueellemme finaalista pienen plussan :).


Lauantaina vuorossa Rukalla oli 3x5km viesti. Joukkuessamme hiihtivät Mona, Jonna Heimonen ja minun tehtävänäni oli ankkuroida viesti. Mona aloitti viestin huikean hyvin ja toi Kouvolan vaihtoon toisena heti Anne Kyllösen jälkeen. Eroa kolmenteen joukkueeseen oli tullut jo hyvin ennen Jonnan osuutta. Rukan rankoista rankimmassa maastossa Jonna teki myös huikean hiihdon ja toi joukkueemme vaihtoon kuudentena. Lähtiessäni omalle osuudelleni en todellakaan tiennyt kamppailevani pronssimitalista, mutta näin vain kävi. Heti oman osuuteni alussa ohitin kaksi joukkuetta ja pääsin hiihtämään omaa hiihtoani kenenkään sitä häiritsemättä. Aino-Kaisa meni minusta ohi ennen ensimmäistä kilometriä, mutta päätin olla hyppäämästä siihen kyytiin. Pikkuhiljaa aloin mielessäni laskeskella sijoituksia, kun ohittelin edessä hiihtäviä tyttöjä. Pian huomasin olevanikin jo kolmantena. Huikeaa!!! Kuulin toisen kierroksen alkuosassa Kertun (Niskanen) olevan jo näköetäisyydellä minuun, mutta uskoin eron riittävän. Sukseni olivat huippulyönnissä ja kroppa pelasi hyvin. Viimeisen stadionin nousun varmistelin hiihtämällä napsun hiljempaa, jotta jaksan viimeisen stadionin osan pitää tahtia päällä. Oli huipputunne tuoda Kouvola maaliin pronssille! Mitali tuli odottamatta. Ja tuntemuksetkin olivat ja ovat sen mukaiset.


SM-pronssi 3x5km.


Sunnuntai, 30km, ei sitävastoin mennyt suunnitelmien mukaisesti. Aamulla ja herätessäni lihaksisto tuntui todella hyvältä ja virkeältä. Samoin verryttely sujui hyvin. Ennen starttia kroppa ei antanut lainkaan huonoja signaaleja, mutta siitä huolimatta hiihdettyäni kisaa vajaa kolme kilometriä, selkäni alkoi kipuilla ja kramppailla. Luulin oireiden menevän ohitse, mutta hiihdon edetessä tuntemukset vain vahvistuivat ja lopulta työskentely oikealle puolelle vaikeutui. Jouduin keskeyttämään kisani seitsemän kilometrin kohdalle. Tiesin, ettei selän oireiden kanssa kannata leikkiä, enkä halunnut olla ensiavun hoidettavana maastossa. Kävelin ladulta pari sataa metriä autolle, kunnes selkä kramppasi kunnolla ja vei jalat altani. Keskeytys oli siis oikea vaihtoehto, vaikka kovasti minua harmittaa. Selkäni tekee näitä kramppeja joskus, tosin hyvin hyvin harvoin. Kyseessä on pelkkä lihasspasmi, joka on varsin kivulias, mutta vaaraton. Yleensä tokenen siitä päivässä, parissa. Tänään maanantaina en kuitenkaan mennyt töihin, johtuen edelleen vaivaavista krampeista, jotka ovat pahemmat kuin eilen. Hierontaa, fysioterapiaa, kevyttä liikuntaa ja lepoa, niillä tämä tilanne totutusti normalisoituu. Synkistelemään en ala. Suunta on eteenpäin ja entistä suuremmalla nälällä =)


Aurinkoista kevättä

Heli