26.2.2015

Jämillä jälleen - Jämi42

Jämin SM-kisoista ei ehtinyt kulua aikaa edes kahta viikkoa, kun suuntasimme jälleen kohti Jämiä. Tällä kertaa edessä oli hieman pidempi kisasuoritus, sillä tavoitteeni oli aloittaa ns. maratonkausi nimenomaan Jämi42:ssa. Kyseessähän oli siis minulle ensimmäinen Jämi42-kisa, joten innolla ja kiinnostuneena matkasin kohti Jämin harjuja. Jämille matkaaminen vaatii aina hieman "istumalihaksia", koska matkaa Posiolta kertyy hieman reilu 700kilometriä. Koska matka oli pitkä, jouduin olemaan perjantain kokonaan poissa töistä. Mutta mitä hiihtäjä ei tekisi oman harastuksensa hyväksi =). Maanantaina työmaa kuitenkin taas kutsuu. Tähän rytmiin ja satunnaisiin poissaoloihini ovat ilmeisesti myös pienet oppilaatkin tottuneet: sen verran innokkaina maanantaisin kyselevät opettajansa kisatuloksia =)


Tunnelmia Jämi42:den maalisuoralla. Kuva: Teemu Ojapalo


Kun perjantaina saavuimme Jämille, oli kello jo sen verran paljon, että ulkona alkoi jo hämärtää. Totutusti Jämillä latuun tutustuminen vaatisi mukaan otsalamput, joita meillä Esan kanssa ei ollut mukana, joten tutustuimme illalla hiihtäen ainoastaan Jämi42:n radan alku- ja loppuosaan. Luotimme siihen, että rata on merkattu tarpeeksi selkeästi ja osaamme kiertää oikean reitin. Perjantaina latukone oli juuri tulomme aikaan vasta lähtenyt kiertämään lauantain kisareittiä ja tästä syystä stadionalueen radat olivat kovat ja jäiset. Arvelimme kuitenkin, että lauantaina ongelmaksi saattaa koitua radan pehmeys ja siitä syystä vaihdoin toisiin OneWay-sauvoihini hieman suuremmat sommat, mikä lauantain kisan pehmeillä laduilla olikin hyvä ratkaisu.



 Kisan jälkeen. Kuva: Teemu Ojapalo
Ennen kisaa.  Kuva: Teemu Ojapalo



Kisaa edeltävän yön nukuin todella sikeästi ja valmistautuminen ensimmäiseen Jämi42-koitokseen sujui pienen jännityksen siivittämänä. Talven ensimmäinen pidempi kisa on aina arvoitus lähinnä sen kannalta, kuinka kroppa lähtee toimimaan kisan edetessä. Jämin kisan sää oli hieman haasteellinen, mutta kokemuksen perusteella hieman arvioin kelin muuttumista ja valitsin kisasukset sen mukaan. Kisaan lähdin puhtaalla liisterivoitelulla.


Voittajan seppele =)


Varsinainen kisa sujui hyvin. Lähdin ensimmäiset kilometrit vauhdikkaasti, mutta tilannetta kuunnellen. Pääpiirteittäin varsinaista loppetin kisavauhtia pidin ensimmäiset 8 kilometriä ja lopussa nostin vauhtia viimeisille 4 kilometrille, mikä riitti karistamaan tytöt (Maija Hakalan ja Anni Kainulaisen) kannoiltani. Kisa itsessään ei ollut raskas ja onnistuin tavoitteessani, hiihtämään säästeliäästi. Seuraavana viikonvaihteena edessäni olisi Finlandia-hiihto, jonne säästelin voimiani. Omalta osaltaan onnistuneessa viikonlopussa on tärkeät roolinsa myös huollolla, joka taas onnistui mainiosti. Eli kiitos rakkaalle miehelleni, Esalle, onnistuneesta voitelusta ja kiitos, Hannu, kisanaikaisesta huollosta. Loppetmatkoja ei yksin voiteta vaan se on tiimityötä. Viikonlopun yksi voitto minulle oli myös se, että Esa pääsi aloittamaan loppetkautensa - siinä on aihetta juhlaan =)