11.1.2015

Treenitaukoa

No niin, niinhän siinä sitten kävi. Parin viikon treenitauko, jonka suunnittelin pitäväni joulun seuduilla, venähti pakkasten vuoksi kuukauden kisatauoksi. Tänään eli 11.tammikuuta kisat olisivat olleet Haukiputaan Virpiniemessä, mutta Esan kanssa eilen päätimme, että jätän nämä kisat välistä. Kisat kyllä pidettiin, mutta koska tunnen tässä vaiheessa olevani niin hyvässä kunnossa, en halunnut riskeerata terveyttäni kovan pakkasen ja kovan tuulen yhdistelmässä. Vanhasta tottumuksesta nimittäin tiedän, että lihakseni eivät pidä kylmästä tai saati sitten astmani puuskaisesta pakkastuulesta. Pahan astmani vuoksi pidän henkilökohtaisena pakkasrajana kisaamisen suhteen -15asteen pakkasta. Kyseessä olevat kisat eivät kuitenkaan olleet mitenkään erityisen tärkeät, että olisin vapaaehtoisesti halunnut itseni kylmettää. Ensi viikonloppuna edessä on Vantaan Suomen Cup ja siellä olisi tarkoitus palata kisojen pariin.


Posion Kaamoshiihtojen maalin tuuletus. Kuva: Erkki Ahola, Koillissanomat.


Joulukuussa ehti tapahtua monenmoista. Kisailin ahkerasti, mutta ehkä yksi suurimmista saavutuksista, jonka haluan nostaa esille, oli graduni palauttaminen. Kirjoittamista kesti työn ja treenien ohella puolisen vuotta. Kirjoittaminen ei tuntunut kovinkaan raskaalta, mutta kyllähän se aikaa ja jaksamista vei. Lähiaikoina (ehkä tammikuun lopussa) on tarkoitukseni ladata tuotokseni Jyväskylän yliopiston gradukokoelmaan, joten sieltä työtä voi sitten halutessaan lueskella. Työn voi löytää seuraavalla nimellä: Jopo - avain uuteen tulevaisuuteen? Tapaustutkimus joustavan perusopetuksen merkityksestä nuorten syrjäytymisen ehkäisemisessä. Teos on "lyhyt" 134 sivua eli tutustumiseen kannattaa varata aikaa ;).


Mutta palataanpa ns. treenitaukoon. Vaikka takana oleva kuukausi menikin kisaamatta, ei se suikaan tarkoita vapaata kovista harjoituksista vaan melkeinpä sanoisin tilanteen olevan päinvastoin. Treenitauon aikana olen pyrkinyt valmentajani kanssa viemään ominaisuuksiani eteenpäin, tehden tiettyjen ominaisuuksia painotuksia lyhyin jaksoin. Toisin sanoen olen välillä keskityimme nopeuden ja hyvän tekniikan yhdistämiseen, välillä tehojen tekemiseen, unohtamatta kuitenkaan pitkiä ja huoltavia harjoituksia. Uskon ja luotan jakson vieneen minua jälleen hieman eteenpäin etenkin myös siksi, että olen onnistunut pitämään itseni terveenä, mikä on tässä vaiheessa vuotta erityisen tärkeää.


Treenien tarkoitushan on parantaa urheilijan ominaisuuksia. Viime vuoteen verrattuna olen  lisännyt voiman määrää harjoitusohjelmassani sekä sen lisäksi olen jatkanut voimaharjoituksien määrää pidemmälle kisakauteen kuin koskaan aikaisemmin olen tehnyt. Massiivisia lihaksia en ole saanut, sillä lihastyyppini ei ole nopeasti kasvavaa, mutta tämä ratkaisu näkyy erityisesti parantuneina voimatasoina. En muista koskaan tehneeni voimaennätyksiä joulukuussa, mutta näin kävi tänä vuonna. Ehkä parantunut voimataso näkyy myös hiihdossa, näin ainakin kylämme miehet arvelivat =). Erityisesti tästä muutoksesta olen erityisen iloinen ja mielissäni.


Punttisali-selfie. Tänä vuonna salilla olen viihtynyt muita vuosia enemmän.

Kisoja odotellen, hyvissä fiiliksissä

Heli

p.s. Liukkaita kelejä vuodelle 2015