21.11.2014

Kohti uutta kautta

Edellisestä blogipäivityksestä on ehtinyt vierähtää jo jonkin aikaa. Edellisellä kerralla kirjoitin lonkkavaivoista, joita nyt kuluneen syksyn aikana olen parannellut. Alun perin lonkan kipujen taustalla epäiltiin, kipujen vahvuuden vuoksi, reisiluunkaulan rasitusmurtumaa. Lääkäri piti diagnoosia lähes 100% varmana, mutta tilanne päätettiin tarkistaa MRI-kuvauksella eli magneettikuvilla. Diagnoosina reisiluun kaulan rasitusmurtuma olisi muuttanut talven tavoitteet kuntoutuksellisiksi tavoitteiksi, mutta suureksi onneksi magneettikuvista kipujen syyksi löytyi kuitenkin vain kansankielisesti sanottuna lonkankoukistajan alla olevan limapussin tulehdus. Halkaisijaltaan tämä tulehtunut limapussi oli 4cm:n luokkaa, mikä käsitykseni mukaisesti on melko suuri (kivulias se ainakin oli). Hoitona tuohon vaivaan lääkäri antoi tulehduskipulääkekuurin ja kortisonipiikin, millä toipuminenkin vauhdittui selkeästi. Vaivan taustalla lääkäri epäili lisääntynyttä ylämäkiharjoittelua, joka minulta joksikin ajaksi kiellettiinkin kokonaan.

Lonkan kuntoutusta jatkoin edelleen osteopaatti Simo Kurvisella Kuusamossa ja tarkoituksena on läpi talven kulkea Simolla hoidossa ja pitää näin kroppa tasapainossa. Täysin kunnossa ja kivuton ei lonkka vieläkään ole. Kipuja ei limapussin tulehduksen vuoksi enää ole, mutta oikea suoliluun harjanne kipeytyy edelleen juostessa, Puolisen tuntia juoksu onnistuu kivuitta, mutta sitten vaiva muistuttaa itsestään. Onneksi hiihto on armollisempaa tuntemuksille ja treenaus onnistuu hiihdon osalta täysin. Tilanne kuitenkin paranee koko ajan, tosin hitaasti.


Vaikeuksista huolimatta mieli pysyy virkeänä.

Syksyllä vallinneista vastustuksista johtuen kisakauteen lähtemiseen liittyi monta epävarmuuden momenttia. Ihan helppoa ei ole luottaa vanhoihin pohjiinsa ja uskoa siihen, että kunto on kisakauden alkaessa hyvä. Kisakauden aloitus mentiinkin sitten kovan harjoittelun kautta eikä lyhyitä VK-harjoituksia lukuunottamatta tehoja tehty. 

Kuntoa rakennetaan edelleen huolella, mikä näkyy myös siitä, ettei suorituskyky ole läheskään siellä, missä se voisi olla. Vuokatin Suomen cupin kisakauden aloitus oli suuri plus-merkkinen suoritus, vaikka parantamisen varaa jäikin rutosti. Hapenotosta meno ei ainakan tuntunut olevan kiinni =).

Harjoitustila ja se, että kova treenikausi on vielä kesken, näytti puoliaan Oloksella. Alun perin suunnittelin Oloksella hiihtäväni kaikki kolme kisaa, jotka siis hiihdinkin. Perjantain sprintti sujui osaltani kohtuullisen hyvin, mutta pakkanen tuotti omat vaikeutensa. Pienilihaksisena en kestä pakkasta kovinkaan hyvin, joten jätin sprintin varmuuden vuoksi aika-ajovaiheeseen. Lisäksi olin Vuokatin jälkeen kärsinyt pienestä flunssasta enkä pakkasen vuoksi halunnut riskeerata mitään. Lauantain perinteisen vitonen sujui pienten lihasongelmien kanssa enkä saanut rasitustasoa nostettua kunnolla hapenottoa rassaavaksi. Teknisessä tekemisessä oli perinteisen osalta hieman puutteita, mikä osaltaan näkyi myös tuloksissa. Oloksen tuulimyllyn nousussa en hakenut potkua siten, kuin sen normaalisti teen ja niinpä ylämäkeen nouseminen oli enemmän rimpuilua kuin hiihtoa. Kahteen viikkoon en ollut päässyt hiihtämään perinteistä, olosuhteista johtuen, joten ihmekö jos meno ei ollut rennon letkeää. Sunnuntain kisasta ei jäänytkään paljoakaan muisteltavaa. Toivottavasti kyseessä oli kauden huonoi esitys =). Jälkikäteen ajateltuna olisi ollut järkevää jättää sunnuntain kisa hiihtämättä, mutta sainpahan aikaan kuitenkin hyvän harjoituksen.


Sprintin hurmaa.


Moni varmasti tulosluettelosta ihmettelee, miksi Esaa ei tuloslistoilla näkynyt. Kisoissa paikalla olleet huomasivat Esan kannustavan minua kyynärsauvojen tukemana. Vuokatin Suomen cupin jälkeen Esan jalka leikattiin ja edessä on pitkä ja ehkä osin vaikeakin toipumisaika. Leikkauksen ajankohta oli meillä tiedossa ja yhteistuumin päätimme leikkausajankohdan alkutalveen. Leikkauksesta toipuminen on edistynyt hyvin, jos mieheni pääsee tekemään varovaista tasatyöntöä jouluna. Tämän kauden kisoista ei siis ole vielä tietoa. 

Leikkaus, joka tehtiin vajaa kaksi viikkoa sitten, on nimeltään osteotomia. Tarkoituksena leikkauksella on vähentää nivelrikosta johtuvaa kipua siten, että paino ja polven nivelpinnan kulutus siirtyy enemmän polven terveemmälle nivelpinnalle. Leikkauksessa sääri polven alapuolelta osin katkaistiin ja kiilan avulla väännettiin oikeaan, haluttuun kulmaan ja tuettiin pulttaamalla rautalevy sääreen kiinni tukemaan luuta. Kyseessä ei siis ole pieni leikkaus ja lyhyt toipumisaika, vaan meille molemmille raskas ja koetteleva matka kohti tervehtymistä. Sivusta ei suinkaan ole helppoa seurata toipumisen aikana vallitsevaa kipua ja sitä, kuinka elämäntapaurheilija kärsii liikkumattomuudesta. Toisen kärsiessä kärsii myös itsekin. Mutta kuitenkin, jos kaikki menee hyvin, kesällä toipuminen on jo pitkällä ja ensimmäisiä juoksuaskeliakin Esa ottaa. Toiveissa on siis saada jalka jopa juoksukuntoon.


Eräs kuva Esan ja minun kesän hääalbumista eli elämämme onnellisimpana päivänä =)


Hiihtokausi jatkuu alkaneella viikonlopulla. Nimeni koristaa molempien päivien lähtölistaa, mutta tällä kertaa jätän lauantain hiihtämättä. Oloksen jälkeen jäin leireilemään Levin mahtaviin olosuhteisiin ja kokonaisrasituksen kannalta tilannetta palvelee paremmin yksi kisa. Huomista kisaa ja hiihtäjäystäviä kannustan siis lauantaina villasukat jalassa, takkatulen ääressä. 




Terveisiä siis Posiolta =)