24.6.2014

Arjen juhlaa

Kesän treenit ovat jo hyvässä vauhdissa eikä lihaksisto enää kipeydy samoissa määrin, kuin se kipeytyi kesätreeneihin siirryttäessä. Vaikka kelit pohjoisessa eivät kesäisiltä vaikuta niin kalenteria on uskottava, kesäkuu on jo pitkällä. Onneksi aurinko kuitenkin välillä kurkistelee pilvien takaa ja antaa edes hitusen uskoa ilman lämpenemiseen siitä huolimatta, vaikka pohjoistuuli kovana vinkuukin talomme nurkissa. 






Kesän alkuperäisiin suunnitelmiini kuului osallistuminen Venlojen Viestiin. Tänä vuonna jouduin kuitenkin perumaan oman osallistumiseni, koska viime heinäkuun lopussa loukkaamani nilkka edelleen kipuilee metsäjuoksussa. Nilkka ei estä juoksemista, mutta epätasainen alusta on vielä tässä vaiheessa liian suuri riski. Suunnistamassa olen kuitenkin käynyt Posion Pyrinnön iltarasteilla, sillä uskon nilkan vahvistuvan ajan myötä. Juoksu metsässä on vielä toistaiseksi varovaista, ehkä arkaakin ja siksi päätin, Vehmersalmen maaston ja mahdollisen kelin kuultuani, väistyä viestijoukkueesta. Mutta kuten edellä jo mainitsin, kyseessä olisi ollut liian suuri ja turha riski. 

Arjen juhlaa :)


Juhannusviikolla vihdoin koitti se aika, jolloin sain tyhjennettyä Kokkolan asuntoni ja luovutettua avaimet edelleen seuraavalle asukkaalle. Kokkolaan jäi paljon hyviä muistoja, ystäviä ja mielekkäitä treenipaikkoja, mutta joskus on käännettävä uusi lehti elämässä ja nyt oli jälleen sen aika. Vaikka ns. kontaktiopetus luokaopettajan koulutuksessa päättyi, edessä on vielä monta hetkeä kirjojen ja tietokoneen ääressä. Gradu joustavasta perusopetuksesta on jo hyvällä mallilla, mutta vielä riittää paljon tehtävää.


Juomatauko Pikku-Karitunturilla.


Edellinen viikko eli juhannusviikko oli muuton lisäksi monin puolin kiireinen ja raskas. Olisin halunnut vierailla ystävieni luona ja nauttia yhdessäolosta, mutta aikataulu treenien puolesta sattui olemaan hankala. Jotta treeni tuottaisi tulosta, on joskus sen tasapainoa horjutettava ja ajallisesti yksi sellainen viikko sattui juuri juhannukseen. Viikon treenit koostuivat muiden treenien lisäksi kolmesta erityisen pitkästä yhdistelmätreenistä. Viiteen vuorokauteen tein mm. kolme 5,5 tunnin yhdistelmää, joiden vauhti oli kaukana marjanpoimintaretkistä. Esa oli kanssani noista kahdessa treenissä eli sekin hieman kuvastaa lopullista toteutumaa. Harvoin treeneissäni kuljetan lisäenergiaa mukanani, mutta viime viikolla riittävä energiansaanti oli toteutuman ja palautumisenkin vuoksi erityisen tärkeää. Treenien keston vuoksi eräskin lounas jäi väliin menneellä viikolla sillä kotiuduin noina kolmena päivänä vasta päivällisen aikoihin. Koko viikon jaksoin mielestäni treenata yllättävänkin hyvin, jos ei huomioda pientä treenien pituuteen liittyvää tuskastumista. Kyseisen setin tekeminen vastaavanlaisella rasitustasolla uskoisin tekevän tiukkaa muillekin, saa tehdä perässä =). Jos treenit olivat fyysisesti rankkoja niin olivat ne sitä myös henkisesti, nimenomaan pituuden takia. Pitkiä treenejä jaksotin viikolla nopeus- ja kimmoisuusharjoituksilla eli jokatoinen päivä tein pitkää treeniä ja joka toinen päivä nopeustreeniä. Viikon rankkuus tuntui jäsenissä vasta sunnuntaina, kun kylmä vesisade vihmoi lähes koko pitkän treenin ajan. Onneksi laadukkaat varusteet helpottivat sateessa etenemistä. Sunnuntaina saapuessani viikon viimeisestä treenistä kotiin, tunsin itseni voittajaksi. Mahtava fiilis! Tein sen! Ehkä viime viikko ei sittenkään ollut liian paha =)


Mutta mistä tämänkertaisen blogini otsikko tulee: Perjantain tienoilla totesin Esalle, ettei tämä juhannus tunnu juuri lainkaan juhlalta. Esa täydensi sanontaani: "Mutta treenihän tekee arjesta juhlaa." Eli summa summarum, se kyllä pitää paikkansa eikä sitä paremminkaan voi sanoa, sillä kyllä urheilijan elämä on arjen juhlaa.