12.4.2014

Lapponia vol.3

Kolme hiihtopäivää, yhteensä 190km, on ohitse. Eilinen Karra Huikonen (80km), Hetasta Olokselle, oli viikon kisoista itselleni helpoin. Suksi toimi hyvin ja vaikka keli olikin paikoin haastava, maaliiin pääsin hyvävoimaisena. Karra Huikosen tavoiteeksi asetin pysymisen kolmantena viikon yhteiskilpailussa, en yhtään enempää, ja siinä onnistuin. 


Maalissa saatuja kukkia.


Karra Huikonen on tunnettu siitä, että juuri tuossa kisassa keliolosuhteet vaihtelevat viikon aikana eniten - samoin kävi myös tänä vuonna. Hieman ennen lähtöä keli oli Hetassa nollan pinnassa, tuulen kuivattaessa hieman lumen pintaa. Edellisenä yönä oli satanut kerros uutta lunta ja sääennusteet olivat luvanneet päivälämpötilaksi jopa +5astetta. Helppoa kisaa ei siis ollut tiedossa. Tuntureilla hiihdettäessä pelkät sääennusteet eivät kerro kaikkea, sillä useimmiten korkealla tunturissa lumi on hienoa tuiskulunta ja olosuhteet muutoinkin erilaiset. Tästä syystä suksenvalinta ja -voitelu on syytä valita tarkoin. Pulverina itselläni kisassa oli Rexin TK-245.


Kuten edellä jo mainitsin, tavoitteenani ei ollut roikkua Sinissä (Alusniemi) tai Marissa (Laukkanen). Alusta saakka jäin seurailemaan Viron Heidi Rajua ja hänen hiihtoaan. Näissä asetelmissa matka kävi läpi vaarojen ja tunturien. Muutama lyhyt taukokin mahtui taivallukseen tuulisessa tunturissa: ryhmämme kävi useamman neuvottelun siitä, kuka tuulessa vetää hiihtäjien letkaa. Itse yritin välttää keulassa hiihtämistä kovassa tuulessa, sillä en kestä kovin hyvin kylmää lihaksiston enkä hengityksen osalta. Suuri kiitos miehille, jotka johdattivat meidät pois tuulen keskeltä. Vastaavanlaista, yhtä kovaa tuulta en ole koskaan Lapponiassa kokenut.


Kortejängän kohdalla hiihtoporukkamme sai edellä menneen ryhmän kiinni. Samoilla seuduilla huomasin Heidin "jojoilevan" ja hieman tippuvan minusta ylämäissä. Oma hiihtoni tuntui vahvalta, joten arvasin loppumatkan tiputtavan Heidin minusta, ilman suurempia nykäisyjä. Hieman ennen Pallasta siirryin vetohommiin ja ajattelin hieman venyttää letkaa, jotta oma juottoni sujuisi helpommin. Tässä vaiheessa hiihtoporukkani myös harveni ja Heidi tippui letkasta. Jäljelle jääneiden mieshiihtäjien kanssa sovimme minuutin vetovuoroista, jolloin säästäisimme omia energioitamme. Taktiikkamme toimi ja pian aloimme jo saavuttaa muita edellä meneviä. Vuoronvaihtojen ansioista loppumatka tuntui menevän kuin itsestään, vaikka keli hetki hetkeltä muuttuikin hitaammaksi.


Vaikka perjantaina lähdin kisaan liikkeelle vain varmistellen, olen melko tyytyväinen kisaani. Vauhdinjako oli hyvä, loppua kohti nouseva. Lisäksi alun kankeuden jälkeen kroppa toimi hyvin eikä suurempia vaikeuksia ollut. Viikon ainoa loikkakin nousi perjantaina, mikä on hyvä merkki.


Lapponia-viikon naiskolmikko: 1. Sini Alusniemi, 2. Mari Laukkanen ja 3. minä


Heidi Rajun (oik.) ja naisten mitalikolmikon lisäksi kuvassa
miesten voittaja Kari Varis ja 2. Mikko Koutaniemi



Palkintojenjaon kuuluisa arvontapöytä.
Kannattaa olla paikalla!


Kauden viimeiset kisat eivät vielä olleet tässä. Edessä on vielä pari kisaa. Tänään testasin, kuinka jalka nousee Posion Alamäkihiihdoissa Karra Huikosen jälkeen. Meno ei ollut herkintä, mutta eilisen pitkän kisan jälkeen kohtuullisen hyvää =)