24.4.2014

Pääsiäinen

Lapponian jälkeen päätin etten hiihtäisi yhtään pitkää kisaa tälle talvelle. Pääsiäisen aikaan mieli olisi kyllä tehnyt, mutta koska olo hammastulehduksen jälkeen alkoi vasta nyt tuntumaan hyvältä, päätin olla starttaamatta. En kuitenkaan malttanut olla kokonaan kisoista pois, vaan starttasin perjantaina Kemin FIS-hiihdoissa ja lauantaina Taivalkoskella Keväthiihdoissa. Lisäksi toimin Esan ja Tero Similän juomahuollossa sunnuntaina Taivalkosken Pölkky-hiihdoissa. Huollossa olo oli vaihteeksi mukavaa ja ehdinpä nauttia hyvästä kelistä ja auringonpaisteesta ilman kiirettä.


Taivalkosken Pölkky-hiihtojen keväinen sää. 

Pölkky-hiihtojen kolme parasta: 1. Tero Similä, 2. Perttu Hyvärinen ja 3. Esa Mursu


Kemin Hiihdot käytiin perjantaina Kemin Kallinkankaalla. Ympäröivää maastoa vilkaistessa ei voisi uskoa Kallinkankaalla olevan niinkin hyvää ja mukavaa hiihtomaastoa kuin siellä on, sillä ympäröivä maasto on tylsän tasaista. Keli perjantaina oli ajankohtaan nähden lämmin ja suuret vesilammikot koristivat lähtöaluetta - lentokeliä ei siis ollut tiedossa. Kisa taisi olla minulle ensimmäinen jossa en hiihtänyt kisaa paksut "villahousut" jalassa. Ennen kisaa arvoin muovipohjaisen ja mustapohjaisen suksen välillä. Valitsin perinteisen mustapohjan, vaikka kevään likaisille keleille muovipohja on yleensä paras ratkaisu. Kisassa suksi pelasi kohtuullisen hyvin. Kohtuullisen siksi, että suksi oli todella liukas alamäkeen, mutta ylämäkeen hiihtäessä imu oli valtava. Omaan tekemiseen jäi paljon parannettavaa: oma hiihtoasento ei tuntunut siltä kuin sen pitäisi tuntua. Tulokseksi tuli kuitenkin päivän vireen mukainen suoritus: 2.


Taivalkosken Kevät-hiihdot kuuluvat kisaperinteisiini. En muista montakaan kertaa olleeni poissa naapuripitäjän kisoista. Olosuhteet Taivalkoskella olivat puhtaammat ja hieman kuivemmat kuin Kemissä. Latu möyhääntyi sitä mukaa, kun kisat etenivät. Koska latu sisälsi paljon wassu(wassberg)-nousuja olisi suksen profiilin oltava oikeanlainen. Suksekseni valitsin niinkin tuoreen suksen, kuin Esan 20vuotta vanhan suksen. Kyseiseen sukseen vaihdettiin muutama vuosi sitten Rottefellan R3-siteet, mutta siitä huolimatta niillä ei ole hiihdetty vuosiin. Luotin suksen toimivuuteen.


Kisassa suksi toimi mahtavasti. Se ui pehmeän lumen päälllä ja alamäessä vauhti vain kiihtyi. Valitettavasti monon raudan ja siteen väliin oli tainnut jäädä raemaista lunta, sillä noin 200metrin päässä lähdöstä suksi irtosi loivassa ylämäessä jalastani ja jatkoi menoaa eteenpäin. Hetken luulin siteen menneen rikki, mutta huomattuani siteen olevan edelleen kiinni-asennossa, tiesin lunta jääneen siteen väliin. Lähdössä olin kyllä tarkastanut siteen olevan kiinni, mutta näin kuitenkin kävi. Säntäsi karanneen sukseni perään ja yritin saada suksea takaisin jalkaani onnistumatta siinä. Lumi tarrasi monon pohjaan, joten lopulta minun oli mentävä poikittain ylämäkeen ja tarkasti putsattava side sekä mono. Onneksi ketään ei enää lähtenyt perääni, koska silloin olisin saattanut hätääntyä tilanteessa enemmän. Hetken ajan mietin keskeyttämistä, mutta päätin taistella loppuun saakka. Väliaikamiehet olivat yhtä kysymysmerkkiä minun kömpiessä väliaikapisteille hännänhuippuna. Yleensä aloitan räväkästi, joten se, että olen väliajoissa alussa viimeisenä on todella epätavallista. Tilanne nauratti muutamaa väliajan antaajaa ja myös itseäni. Viidellä kilometrilla näinkin reilu tasoituksen antaminen ei ole järkevää. Maalissa sijoitukseni oli kuitenkin toinen. Suksen irtoaminen harmitti suuresti, mutta toisaalta hiihto tuntui helpolta ja mukavalta. 


Pohjoisessa talvi jatkuu edelleen. Kalenterissa on muutamia päiviä jolloin joudun pistäytymään Kokkolassa jossa kevät on jo pitkällä, muutoin pyrin vielä nauttimaan laduista ja kantavista hangista niin pitkään kuin mahdollista. Tavoitteena on tehdä vielä suksitestiä ja siksipä toivon kelien kotona vielä riittävän. Kisakalenteri näyttää enää yhtä kisaa. Suuntana viikonloppuna siis Inarin Kultapullohiihdot.



Vasta-ajettua Posion baanaa.



Keväällä ehtii jo välillä ihailla hiihtomaisemia.



12.4.2014

Lapponia vol.3

Kolme hiihtopäivää, yhteensä 190km, on ohitse. Eilinen Karra Huikonen (80km), Hetasta Olokselle, oli viikon kisoista itselleni helpoin. Suksi toimi hyvin ja vaikka keli olikin paikoin haastava, maaliiin pääsin hyvävoimaisena. Karra Huikosen tavoiteeksi asetin pysymisen kolmantena viikon yhteiskilpailussa, en yhtään enempää, ja siinä onnistuin. 


Maalissa saatuja kukkia.


Karra Huikonen on tunnettu siitä, että juuri tuossa kisassa keliolosuhteet vaihtelevat viikon aikana eniten - samoin kävi myös tänä vuonna. Hieman ennen lähtöä keli oli Hetassa nollan pinnassa, tuulen kuivattaessa hieman lumen pintaa. Edellisenä yönä oli satanut kerros uutta lunta ja sääennusteet olivat luvanneet päivälämpötilaksi jopa +5astetta. Helppoa kisaa ei siis ollut tiedossa. Tuntureilla hiihdettäessä pelkät sääennusteet eivät kerro kaikkea, sillä useimmiten korkealla tunturissa lumi on hienoa tuiskulunta ja olosuhteet muutoinkin erilaiset. Tästä syystä suksenvalinta ja -voitelu on syytä valita tarkoin. Pulverina itselläni kisassa oli Rexin TK-245.


Kuten edellä jo mainitsin, tavoitteenani ei ollut roikkua Sinissä (Alusniemi) tai Marissa (Laukkanen). Alusta saakka jäin seurailemaan Viron Heidi Rajua ja hänen hiihtoaan. Näissä asetelmissa matka kävi läpi vaarojen ja tunturien. Muutama lyhyt taukokin mahtui taivallukseen tuulisessa tunturissa: ryhmämme kävi useamman neuvottelun siitä, kuka tuulessa vetää hiihtäjien letkaa. Itse yritin välttää keulassa hiihtämistä kovassa tuulessa, sillä en kestä kovin hyvin kylmää lihaksiston enkä hengityksen osalta. Suuri kiitos miehille, jotka johdattivat meidät pois tuulen keskeltä. Vastaavanlaista, yhtä kovaa tuulta en ole koskaan Lapponiassa kokenut.


Kortejängän kohdalla hiihtoporukkamme sai edellä menneen ryhmän kiinni. Samoilla seuduilla huomasin Heidin "jojoilevan" ja hieman tippuvan minusta ylämäissä. Oma hiihtoni tuntui vahvalta, joten arvasin loppumatkan tiputtavan Heidin minusta, ilman suurempia nykäisyjä. Hieman ennen Pallasta siirryin vetohommiin ja ajattelin hieman venyttää letkaa, jotta oma juottoni sujuisi helpommin. Tässä vaiheessa hiihtoporukkani myös harveni ja Heidi tippui letkasta. Jäljelle jääneiden mieshiihtäjien kanssa sovimme minuutin vetovuoroista, jolloin säästäisimme omia energioitamme. Taktiikkamme toimi ja pian aloimme jo saavuttaa muita edellä meneviä. Vuoronvaihtojen ansioista loppumatka tuntui menevän kuin itsestään, vaikka keli hetki hetkeltä muuttuikin hitaammaksi.


Vaikka perjantaina lähdin kisaan liikkeelle vain varmistellen, olen melko tyytyväinen kisaani. Vauhdinjako oli hyvä, loppua kohti nouseva. Lisäksi alun kankeuden jälkeen kroppa toimi hyvin eikä suurempia vaikeuksia ollut. Viikon ainoa loikkakin nousi perjantaina, mikä on hyvä merkki.


Lapponia-viikon naiskolmikko: 1. Sini Alusniemi, 2. Mari Laukkanen ja 3. minä


Heidi Rajun (oik.) ja naisten mitalikolmikon lisäksi kuvassa
miesten voittaja Kari Varis ja 2. Mikko Koutaniemi



Palkintojenjaon kuuluisa arvontapöytä.
Kannattaa olla paikalla!


Kauden viimeiset kisat eivät vielä olleet tässä. Edessä on vielä pari kisaa. Tänään testasin, kuinka jalka nousee Posion Alamäkihiihdoissa Karra Huikosen jälkeen. Meno ei ollut herkintä, mutta eilisen pitkän kisan jälkeen kohtuullisen hyvää =)


9.4.2014

Lapponia vol. 2

Lapponian toinen osakilpailu, Himmelriikin Hiihto 50km, käytiin tänään keskiviikkona. Tiistaina kävimme ihastelemassa Levitunturin päältä maisemia ja Pallaksen huippuja sekä samalla hakemassa fiiliksiä tulevaan koitokseen.





Vuontispirtiltä lähtevä osakilpailu oli hieman muuttunut aiempien vuosien reitistä. Reitti pidentyi hieman, sillä aikaisempina vuosina se oli noin 6 kilometriä alimittainen. Muutos maastollisesti aiempiin vuosiin ei ollut suuri; hieman lisää suopätkiä ja yksi pidempi hiihtonousu, jonka pystyi hiihtämään wassberg-hiihtotekniikalla. Muutos kokonaisuudessa ei siis ollut suuri. (Tästä syystä tämän vuoden ajat eivät ole verrattavissa aiempien vuosien aikoihin.)


Omasta suorituksestani ei tämän päivän osalta jäänyt paljoakaan kommentoitavaa. Ennen kisaa testasin Esan voitelemat sukset ja tässä yhteydessä tein ratkaisevan oman mokan: jäin arpomaan kahden suksen välillä, mutta tunturiolosuhteisiin en uskaltanut ottaa suksea joka oli testin paras. Testin paras suksi ei ollut omasta pakastani (ja oli siis minulle hieman vieras) ja tästä syystä valitsin saman suksen, jolla Esa hiihti maanantain osakilpailun. Startti Vuontispirtin rannalta sujui tapani mukaan räväkästi. Montellin majaa kohti noustessa huomasin kuitenkin valinneeni väärän parin. Suksi puri nousun lumeen, mutta luotin tilanteen paranevan alamäkeen päästessä. Olin kuitenkin väärässä. Takana oleva porukka laski suhahtaen ohitseni ja jouduin tosissani tekemään töitä alamäkeen pysyäkseni perässä. Välillä takana olevat miehet pukkivat minulle vauhtia sauvoista - kiitos heille siitä, muuten olisin jäänyt jalkoihin. Pallasta lähestyessämme Ilkka Tuomisto laittoi vauhtia koneeseen ja vaikka kuinka yritin, jäin alamäissä Hennariikka Rahkolalle. Tilanne ei lainkaan parantunut Pallaksen laskussa, sillä juuri ennen Pallaksen korkeinta hiihtokohtaa olin saanut Viron Heidi Rajun jäämään kyydistä. Laskussa vilkaisin taakseni, mutta Heidiä ei näkynyt. Parin sadan metrin päässä Heidi oli kuitenkin laskenut minut kiinni - tuskallista! 


Kisa jatkui näissä merkeissä. Onneksi kuitenkin pääsin maaliin. Tilannetta ei helpottanut kanssahiihtäjien kommentit huonosta suksestani, vaikka tottahan se oli. Oma moka, minkäs teet. Kokonaiskilpailussa säilytin kuitenkin kolmannen sijani :)


Edessä on palauttelua perjantain viimeiseen osakilpailuun. Palauttelun aloittelimme Esan kanssa Levin Pannukakkutalossa pannukakkua syöden.





Uskon ja luotan perjantain olevan parempi päivä.








7.4.2014

Lapponia vol.1

Perinteinen Lapponiahiihto jäi vuosi sitten SM-hiihtojen vuoksi väliin. Tänä vuonna päällekkäisyyttä ei ollut ja niinpä vuoden 2014 osallistuminen varmistui jo hyvissä ajoin syksyllä. Kulunut kuukausi ei hiihdon suhteen ole ollut helppo, vaikka toipumista onkin jo havaittavissa. Lihaksiston ja kropan tilan korjautuminen vie aikaa, sen tiesinkin, mutta niillä on mentävä mitä tällä hetkellä on. Päivän vire ja kunto ratkaisevat eikä muulla väliä.


Lapponian ensimmäinen osakilpailu, Keimiön Kiekerö 60km, käytiin täydellisissä olosuhteissa. Sattuneesta syystä en kuljettanut mukanani kameraa ja niinpä tämänkertainen päivitys jää ilman Oloksen keväisiä, aurinkoisia kuvia. Aurinkoa kuitenkin riitti ja olosuhteet olivat mainiot. Päivän kisa alkoi osaltani hyvin. Matkanteko tuntui helpolta ja jalka tuntui kevyeltä ja sukset liukkkailta. Tällä kertaa pääsin jo hieman pidemmälle kuin viikko sitten ennen kuin lihaksisto muistutti itsestään. Edellisessä päivityksessäni kerroinkin hammastulehduksestani, jonka lääkekuuri loppui eilen. Kuukausia jatkunut tulehdus ei hetkessä katoa kropasta, mutta toivoa  sekä tuntua paremmasta jo on. Mutta kuten kirjoitin: niillä on nyt mentävä loppukausi, mitä on.


Sinistä ja Marista jäin hieman ennen Jerisjärveä ja tämä tapahtui hetkessä. Lihaksisto sanoi sopimuksensa irti ylämäen hiihdosta ja loppukisa meni ylämäet taapertaen. Manasin omaa hiihtoani usean kerran matkan aikana, mutta periksi en aikonut antaa. Loppumatka kisasta meni hyvän ja surkean hiihdon vuorottelulla. Krampeista en sentään kärsinyt, mutta hiihtoani en saanut nostettua sille tasolle että syke olisi ollut yhtä korkea, kuin se on silloin kun pitkät kisat kulkevat.


Maalissa olo oli helpottunut - ensimmäinen osakilpailu suoritettu. Edessä on vielä kauniita maisemia ja mukavia hiihtohetkiä. Siis upeaa Lapponiahiihtoa.


Terveiset Sinille ja miesten kärkihiihtäjille. Miesten kannattaa seurailla Sinin hiihtoa, sillä kärkimiehilläkin voi pian tehdä Sinin kanssa tiukkaa ;)
Oot sinä, Sini, kova :)

2.4.2014

Maaliskuu ja Saami Ski Race

Kevät on pyörähtänyt jo huhtikuun puolelle ja on jälleen aika vilkaista, mitä maaliskuussa tuli tehtyä. Vaajakosken SM-hiihtojen jälkeen pidin lyhyen lepojakson, joka on minulle melko harvinaista. Pikkuhiljaa ilmentyneisiin lihasongelmiini, joka pahimmillaan oli SM-hiihtojen sunnuntaina, en keksinyt muuta järkevää keinoa saada lihakset lähes normaalitilaan kuin lepo kevyen ulkoilun merkeissä. Lepäilyä ja lihashuoltoa - niissä merkeissä meni useampikin päivä. Myönnän etten ole ahkerin lepäilijä, koska pidän treenaamisesta. Tällä kertaa kuitenkin maltoin mieleni ja olen hyvilläni siitä.


Saami Ski Race:n lähtö. Kuvassa minä ja Sini valmistautumassa kisaan.
Kiitos jälleen Sinille ja Juhalle laadukkaista kuvista.

Jos kevät ei olisi näin pitkällä, olisin todennäköisesti jättänyt 91km:n Saami Ski Race:n Hetasta Kautokeinoon hiihtämättä. Tiesin kisan olevan riski nimenomaan lihasten osalta, mutta koska kauden pääkisat ovat osaltani jo ohi, halusin nauttia hieman erilaisesta hiihtomaisemasta.  Lihasten olotila kisan lähestyessä parani, mutta tiesin että liikkeelle olisi lähdettävä jopa ylivaroen. Kisaan valmistauduin juomarepulla, jonka olin varustanut isolla varastolla energiageelejä. Ihan ongelmitta kisa ei onnistunut: sääennustukset olivat luvanneet lauhaa, tosin tuulista keliä. Tuulen, joka lauantaina puhalsi 9 m/s, kuivattava vaikutus jäi meiltä suksien voitelussa huomioimatta, joten ihan nappiin voitelu ja suksen kuviointi ei mennyt. Nollakelin kuvio ja lauhan kelin pulveri karahtivat tuiskulumeen kuin sepelikasaan - tuntui etten pysy kenenkään perässä edes tasaisella. Esa oli omaan sukseensa tehnyt pulverisekoituksen, joka sisälsi juuri oikeanlaista pulveria ja niinpä Esan suksi toimi omaani paremmin. Koska oma kisani karahti tuiskulumeen ja keskeneräiseen lihastoipumiseen, päätin rauhoittaa hiihtovauhtini ja keskittyä tasaiseen hiihtoon varmistellen toista sijaani.


Mitään energiaongelmia tai kramppeja minulla ei matkan aikana ollut, mutta hieman häiritsi yksin hiihtäminen jatkuvaan vastatuuleen. Hiihto tuntui jopa mukavalta ja helpolta. Peesit, jotka sain, kestivät vain hetken ja niinpä taisin hiihtää lähes 80km yksin. Olosuhteet olivat kaikinpuolin haastavat ja oikean pukeutuminen tärkeys oli suuressa roolissa. Luulin varautuneeni kaikkeen, mutta jatkuva, kova tuuli ja sivuttaisaurinko tekivät pitkän kisan aikana kepposiaan. Jossain vaiheessa huomasin näon oikeassa silmässäni heikentyvän. Silmän alaosa alkoi tuntua sumuiselta ja pistävältä, mutta en kiinnittänyt siihen erityisempää huomiota vaan ajattelin tuntemuksen johtuvan kovasta tuulesta. Olin kyllä varautunut tuuliseen säähän visiirillä ja ajattelin tuntemuksen menevän ohi maaliin päästessäni.


Kirkasta säätä riitti. (kuva: Juha Kauppinen)

Silmän tilanne ei ollutkaan ihan läpihuutojuttu: silmää karvasti, se oli punainen ja kipeä. Kuulin Siniltä (Alusniemi), että samanlaista vaivaa oli ollut mm. Kari Mäellä ja hän patisti minuakin käymään ensiavussa näyttämässä silmääni. Kisojen ensiavussa toiminta oli ensiluokkaisen nopeaa ja pian olin jo matkalla Kautokeinon ensiapuun. Lääkärin diagnoosi silmälle oli "auringonpolttama" (itse ajattelin tuulen aiheuttamaksi). Lääkäri laittoi silmääni puudutetippoja ja antibioottisalvaa sekä silmälapun, jonka tarkoitus oli suojata silmää seuraavan vuorokauden. Kotona silmän hoito jatkui antibioottitipoin. Tällä hetkellä silmä voi jo hyvin eikä oireita enää ole. Säikähdyksellä selvisin =)


Saami Ski Race:n jälkeen huono tuurini jatkui. Mutta jos jotain huonoa niin myös hyvääkin: lihasongelmieni syy taisi selvitä. Kisan jälkeen hampaani kipeytyi äkillisesti. Saman hampaan olin katkaissut rullasuksitreenissä pari vuotta sitten sauvan tökätessä hampaaseeni. Hampaani juuri oli ilmeisesti tuolloin katkennut, mutta vielä niissä röntgenkuvissa katkeaman näki vain todella tarkasti katsomalla. Jostain syytä tämä kyseinen juuren pala oli nyt päässyt liikkumaan, jonka seurauksena kyseisen hampaan juurenseutu tulehtui. Kipua minulla ei missään vaiheessa ollut ja tulehdus oli päässyt leviämään toiseen hampaaseen. Hammaslääkärin mukaan tilanne oli melko harvinainen, koska mitään muuta syytä tulehdukseen ei löytynyt. Lääkärin arveli tulehduksen olleen useamman kuukauden ajan, mutta onneksi kivun ja mahdollisten lihasongelmien löytyi.


Palataanpa kuukauden yhteenvetoon, jota kirjoituksen alussa lupailin.


  • Treenikilometrejä  ~615km
  • Treenitunteja       ~45h
  • Treenikertoja     32kertaa
  • Kilpailuja           7
  • Sairaspäiviä/toipilaspäiviä   0
  • Lepopäiviä       4 (Huom!)

Kisakausi jatkuu vielä, vaikka Rukan Suomi Cupissa minua ei nähdä. Edessä on vielä monta kisaa ja monta nautinnollista hiihtokilometriä aurinkoisessa lapissa.