9.3.2014

Tervahiihtoa extreme-mausteella

Viime viikon Muurolan Hiihtojen jälkeen suuntasin kohti opintoja ja Kokkolaa. Kokkolassa vastassa oli karuakin karumpi näky, hiihtäjän painajainen: lumeton, musta kaupunki. Tykkilumilatu Santahaassa oli kuin olikin onnekseni kestänyt vaikeat säät - se oli todella suuri plussa. Vaikka Santahaan ladulla ei juurikaan nousumetrejä ole, ajattelin märänlikaisen lumen hoitavan senkin puolen. Treeneistä ei vastusta tulisi puuttumaan. Viikon VK-harjoituksessa keli näytti huonoja puoliaan ja tunne siitä, että lumessa vain polkee paikallaan, oli todellinen. Ilokseni sain kuitenkin ladun varrelta kommentteja kevyennäköisestä hiihdostani=). Kiitos tästä piristyksestä paikallisille "latuhöylille". Olosuhteiden ollessa huonohkoja luotan kuitenkin tekemiseeni. "Kaikki rippuu asenteesta"-slogan on Kokkolan treeneissä tullut tutuksi.


Oulun Tervahiihto 125v.

Ennen Vaajakosken SM-hiihtoja ns. normaalimatkan kisoja maastohiihdon kilpailukalenterissa ei näytä juuri olevan. Viikko sitten asetin yhdeksi mahdolliseksi kisakseni Oulun Tervahiihdon, jotta saisin pidettyä yllä kisarutiiniani. Pienen kyselyn jälkeen sain tiedon radan kunnosta, joka tuolloin oli hyvä. Varmuuden vuoksi halusin jättää ilmoittautumisen viimetippaan, koska huonolla tuurilla vesisade huuhtoisi kaiken hetkessä pois.


Ouluun saavuin perjantaina, enkä myöhäisestä saapumisestani johtuen ehtinyt kiertää latua edes osittain. Koska latua edelleen mainittiin Tervahiihtojen Facebook-sivuilla hyväkuntoiseksi, uskoin reitin olevan mainitussa kunnossa. Kilpailun järjestäjillä kuitenkin riitti tässä vaiheessa vielä kovasti töitä, sillä 300m reitistä oli vielä täysin vailla lunta. Ilmoittautumisen jälkeen kävin nopeasti vilkaisemassa kisan lähtöpaikkaa. Lähtöpaikka oli kaukaa katsottuna todella hyvännäköinen, mutta läheltä katsottuna totuus oli toinen: terävää kivisoraa oli lumen joukossa mustanaan ja sieltä täältä pilkotti isoja kiviä. Lunta oli ilmeisesti etsitty kaikkialta sieltä, mistä sitä oli löydetty. Mielessäni velloi pienoinen epäusko: toisaalta kisaaminen olisi tärkeää ja toisaalta suksipakan vaaliminen. Onneksi paras kisakalusto oli huomattu jättää kotiin. Illalla saimme tiedon kisamatkojen lyhentämisestä, mikä oli vallitseviin olosuhteisiin nähden paras ratkaisu.


Lauantaiaamu valkeni sateisissa merkeissä. Rankka vesisade oli jatkunut taukoamatta läpi yön ja hotellihuoneesta ulosvilkaisun jälkeen kisaaminen tuntui epätodelliselta. Olin varmuuden vuoksi pakannut mukaani sadevarusteet alkuverryttelyyn, mutta sade lakkasi hyvissä ajoin ennen kisan alkua. Kisapaikalla suksien testaus oli aika nopea operaatio, sillä tiesin etukäteen sukset joilla mahdollisesti hiihtäisin. Valitsin itselleni WSB-sukset, joilla en aikaisemmin ollut kisannut, mutta joiden kulusta märissä olosuhteissa halusin tietää lisää. Suksien testauksen aikana tapasin Sini Alusniemen, joka pohti vakavasti osallitumistaan päivän kisaan. Sini oli ottanut mukaansa ainoastaan hyviä suksiaan, mutta ei halunnut uhrata niitä kiviselle alustalle. Tarjosin Sinille mahdollisuutta hiihtää suksilla, joita käytin Kokkolassa teho- ja laatuharjoitteissa. Suksien pohjassa oli jo valmiiksi hieman naarmuja, joten hionta olisi jokatapauksessa kyseisillä suksilla edessä. Testauksen jälkeen Sini hyväksyi sukset ja valmistautuminen kisaan alkoi.



Tervahiihdon reittiä.

Kisastartti meni rauhallisissa merkeissä. Kapean ladun johdosta jokainen hiihtäjä osasi olla varovainen eikä mitään suurempaa kolinaa lähdössä ollut. Melko pian lähtölaukauksen jälkeen erkanimme Sinin kanssa muista tytöistä, eikä kisan aikana muista tytöistä ollut havaintoakaan. Itse kisa oli sangen erikoinen. Edellisen yön vesisade oli sulattanut suuren osan ladun lumesta ja paikoin ladun kunto oli huono. Pitkiä pätkiä ladusta oli pelkkää märänliukasta jäätä, johon suksen kantilla ei ollut pientäkään toivetta purra. Tasatyöntö sekä tasapainoilu tuli kisan aikana tutuksi. Välillä surin takaa tulevia kuntohiihtäjiä, joilla takuulla olisi suurempia vaikeuksia kuin kilpahiihtäjillä. Letkassa hiihto muistutti pyörätreenejä, joissa ensimmäinen varoittaa takana tulevia pyöräilijöitä edessä olevista huomioitavista kohteista. Kisan aikana tutuksi tuli varpujen ja sammalten päällä hiihtäminen sekä monojen kasteleminen vesipuroihin. Vielä tänään, sunnuntaina, monot eivät ole kuivuneet lauantain koitoksesta.


Ladun kuntoa.

Hiihtovauhti kisan aikana ei vallitsevista olosuhteista johtuen ollut kovin kovaa. Ennen Sankivaaraa totesin Sinille sykkeitteni olevan alle VK-sykkeiden. En muista koskaan ennen hiihtäneeni Sinin kanssa pitkää kisaa niin hitaalla vauhdilla. Hidas vauhti näkyy varmasti myös ajoissamme, jos aikoja vertaa esim. miesten aikoihin. Hiihdon vauhti nopeutui vasta noin 10 kilometria ennen maalia, mutta se johtui ilmeisesti parempikelisistä kohdista. Noin 6 kilometrin kohdalla ennen maalia Sini kaatui suksen tökättyä jääkerroksen alla olleeseen kiveen, mutta onneksi mitään pahempaa ei sattunut. Tuossa kohdassa olisin hyvin voinut nykäistä, mutta en viitsinyt käyttää hyödykseni toisen epäonnea, varsinkin kun kyse ei ollut sotkeutumisesta omiin välineisiin vaan huonoista olosuhteista. Ensimmäistä selvää nykäisyä Sini yritti 2-3 kilometria ennen maalia, mutta ilmeisesti huomattuaan että pysyin perässä helposti, vauhti hiljeni jälleen. 


Oulun vetiset olosuhteet.

Uuden nykäisyn Sini teki noin 700m ennen maalia. Tuossa vaiheessa eräs mieshiihtäjistä ilmeisesti epähuomiossa sulki takaa-ajoreittini, mutta koska en tahtonut uida rapakossa sääriäni myöten, oli minun odotettava hänen hiihtoaan kapean kohdan yli. Vasta tämän jälkeen pääsin ajamaan Siniä takaa. Huomattuani eron kasvaneen jo melko suureksi, annoin periksi takaa-ajolle. Periksiantaminen ei todellakaan ollut oikein, mutta en uskonut saavani kurottua syntynyttä rakoa kiinni lopussa. Maaliin liu´uin rauhassa. Toki mieleen jäi pieni harmitus, mutta yhteislähdössä vastaavia voi tapahtua - niille ei vain voi mitään.


Sini ja minä maalissa eli kisan 1. ja 2.

Kisan jälkeen olo oli todella virkeä, mikä kertoo helposta kisasta. Itse kisa tuntui kuluvan nopeasti radan tarkan lukemisen siivittäessä matkaa. Kisasukset menivät hiontakuntoon, mutta ne hiotaan kunhan ehditään.

Kiitokset Sinille blogin kuvista.