16.3.2014

Napapiirin sankarit?

SM-kisoihin valmistautuminen alkaa olla viimeisillä metreillä, eikä mitään suuremia ensi viikon Jyväskylän SM-kisojen eteen voi enää tehdä. Kokkolan tykkiladun mentyä huonoon kuntoon, oli parasta siirtyä pidennetyksi viikonlopuksi kotimaisemiin Posiolle. 


Viikon treenejä Kokkolassa ei voi kehua kovin onnistuneiksi. Tytössä menoa olisi kyllä ollut, mutta keli antoi treeneihin melko kovaa vastusta koko viikon. Vaikeat olosuhteet oli huomioitava treeneissä ja se hieman harmitti. Kelejä kuvaa myös se, että kovin usein en voi kehua pääseväni maksimisykkeille tasamaalla, mutta tämän viikon keleissä se ei ollut edes vaikeaa tai työlästä. Northugmaista kuokkaa alamäkeen en kuitenkaan tehnyt - ihan niin liimaa lumi ei sentään ollut.


Joulupukin kainalossa.

Viimeisen valmistavan kisani SM-hiihtoihin tein lauantaina Rovaniemen Napapiirin Hiihdoissa. Päätöksen hiihdostani tein vasta perjantai-iltana, joten mitään erityisempää valmistelua kisaan en tehnyt. Napapiirin Hiihdoissa hiihtäjille ja kuntoilijoille annetaan mahdollisimman paljon valinnanvaraa matkan pituudesta hiihtotyyliin saakka. Tällä kertaa olin valinnassani maltillinen ja matkakseni valitsin lyhyimmän matkan, 20km vapaalla. Tarkoituksenani oli kiertää kisa suurimmaksi osaksi VK-alueella ja käyttää sykettä VK/MK- ja MK-alueilla vain hetkittäin jotta rasitustaso ei nousisi liian korkeaksi.


Tuttu tyyppi lähettäjänä. Huomaa eturivin Peltoset :) Esa 60km:n lähdössä.

Rovaniemellä ilma oli hieman pakkasen puolella ja keli vaikutti nopealta. Olosuhteet olivat ensiluokkaiset, vaikka välillä latu oli jäinen. Omasta lähtöryhmästäni selvisin vaikeuksitta ja olin koko ryhmän kärjessä heti alkukiihdytyksen jälkeen. Johdatin letkan metsän siimekseen ja välillä yritin saada miehiä vetovuoroon. Ryhmän vetäminen ei ilmeisesti ole kovin haluttua hommaa ja osa miehistä ei halunnut vetää muodostunutta porukkaa. Parin hiihtäjän kanssa vaihdoimme vetovuoroja, kunnes päätin tiputtaa itseni 6 hiihtäjän letkan perälle. Letka repesi 10km:n kohdalla, mutta harjoitusvasteen kannalta en lähtenyt yltiöpäisesti repimään syntyneitä eroja kiinni. Lihakseni ei tuntunut hiihdon aikana kovin hyvältä, mikä selittynee edellisen päivän istumisesta: koulussa istumista ja autolla ajoa tuli edellisenä päivänä 11h. Kisasta tuli kuitenkin hyvä harjoitus. Aikaa reitillä meni n. 49min ja hiihdon keskisyke oli 170 ( oma maksimisyykkeeni on 198, jos joku haluaa sykekeskiarvoa vertailla). 


Naiset 20km, vapaa: 1. minä, 2. Janita Luttunen ja 3. Jonna Kariniemi

Miehet 60km, vapaa: 1. Esa, 2. Juha Alm ja 3. Tuomas Säily

Ensi viikolla suuntana on SM-hiihdot Vaajakoskella. Nähdään siellä!