28.2.2014

Helmikuu

Helmikuun harjoitukset on taputeltu ja on aika vilkaista kuukautta, mitä sitä onkaan tultu tehtyä. Kuluneen kuukauden onnistuin pysymään terveenä, mutta oman haasteensa treeneihin tuo astmalääkityksen muutos, joka ei ainakaan alun kokemuksien mukaan toimi riittävän hyvin - melkein sanoisin aikaisemman lääkityksen pitäneen oireeni paremmin hallinnassa. Uudella lääkityksellä lääkärini kanssa pyritään saamaan vaikeaa astmaani tasapainoon, jotta syksyllä 2014 voisin aloittaa heinäkasvien ja lehtipuiden siedätyshoidot (jotka alunperin olisi pitänyt aloittaa kuukausi sitten) ja astmayskäni lievittyisi.


Helmikuun aikana minulla oli mahdollisuus olla kotona Posiolla kohtuullisen paljon. Pian on kuitenkin Kokkolaan paluun aika, josta kuulopuheiden mukaan lumi on sulanut pois. Santahaassa tykkilatu on onneksi vielä kunnossa eli sukset pakkaan mukaani lenkkikenkien seuraksi. Lisäksi toivon tykilatujen kestäneen myös Larsmossa ja Alavetelissä, sillä kaipaan treeneihini myös hiukan nousuja. 


Hiihtolomakuva 2013, Karitunturi, Posio


Seuraavassa lyhyehkösti kuukauden lukuja:

  • Harjoituskilometrejä kertyi ~655km
  • Harjoitustunteja ~55h
  • Harjoituskertoja 36
  • Kilpailuja 5
  • Sairas-/toipilaspäiviä 0

Tärkeät työvälineet: OW sauvat