24.12.2014

9.12.2014

Rukan jälkeen

Kisata kotimaisemissa, tuttujen ihmisten ympäröimänä ja saada mitä mielettömintä kannustusta, siitä on yksi mahtavimmista kisapäivistä tehty. Kuten moni varmasti tietää, olen kotoisin Kuusamosta, ja siitä syystä kisaaminen juuri Rukan Maailmancupissa oli minulle tärkeä ja erityisen mieluinen kokemus. Vaikka loppukesä ja syksy olivatkin minulle haastavia, niin siitä huolimatta tuloskehityksessä olin kesän aikana mennyt eteenpäin, mikä näkyykin mm. parantuneina voimatasoina ja parempina nopeusominaisuuksina.


Minä ja mun työvälineet.


Missään vaiheessa en ollut varma pääsemisestäni Rukalle, sillä Oloksen kisaviikonloppuna podin vielä siedätyshoidon mukanaan tuomaa väsymystä ja tukkoisuutta. Minua kyllä varoitettiin, ettei seuraavana viikonloppuna pistoksesta saisi kisata, mutta tulipa sitten jystettyä päätä seinään (jälleen kerran). Oloksen kisat eivät täysin kuitenkaan ns. penkin alle menneet, mutta parantamisen varaa kuitenkin jäi reilusti.  Sisua kisat ainakin kasvattivat =).

Oloksen jälkeen jäin Kouvolan Hiihtoseuran kanssa Leville treenaamaan. Oloksen jälkeen painotus oli laadukkaissa treeneissä ja ladulla tuli vietettyä hetki jos toinenkin. Jo hyvissä ajoin, nostetun treenimäärän vuoksi, päätin suosioilla jättää Rovaniemen toisen kisapäivän kisaamatta ja satsata sunnuntain kympin katsastuskisaan. Yllättävän vaikeaa oli muuten seurata kisoja kotisohvalta villasukat jalassa ja jännittää kilpasiskojen ja -veljien suorituksia. Huikeaa. 


Nämä sukat sain ystävältäni Katilta. Kati ja hänen äitinsä pitävät jalkani lämpimänä kisareissuilla ja kotona. Villasukat ovat parasta. (Vinkki joululahjaideoiden miettijöille. Nämä kelpaa.) Katin äidin luomuksia voit käydä kurkkaamassa sivustolla http://www.lankapirtin.blogspot.fi/.

Rovaniemen kisat perinteisen kisa meni mukavasti, vaikka maalissa en juurikaan ollut väsynyt. Tulos oli kuitenkin 10., mihin kovassa seurassa saa ja pitää olla tyyväinen. Ilmeisesti kroppa piti rankasta treeniviikosta, mutta omaa valmistautumista en ehkä suosittelisi kesken kisakauden. Kisalippu Rukalle kuitenkin tuli ja siitä olinkin tyytyväinen. Edessä oli siis kovat kisat, mutta niin mieluisassa paikassa.

Tällä stadionilla olen aika monet treenit tehnyt. Kotikisa.

Rukan Maailmancupiin valmistauduin kotoa käsin. Posiolta Rukalle on matkaa 65km, joten etäisyys tässä tapauksessa palveli hyvin kisoihin keskittymistä. Rukalla kävin tekemässä ainoastaan viimeistelyharjoitukset ja viemässä sukset Haahdin Pentille kisavoiteluun, koska kotonakin oli luonnonlunta hyvin.

Rukalla tunnetusti maasto on mäkinen ja rankka. Suksen täytyy siis toimia moitteettomasti eikä kompromisseja suksien tai voitelun suhteen voi juurikaan tehdä. Kisaan valitsin itselleni suksipakastani helppohiihtoisimman suksen, sillä mäet olisi jaksettava kivuta ilman suuria rimpuiluja ylös. Suksi toimikin kisassa moitteettomasti eli mitään jossiteltavaa ei suksen toimivuuden ja voitelun suhteen jäänyt. Ne toimivat nimittäin täydellisesti. Omalla kohdallani ns. Impinlinnan laskun olisin voinut laskea paremmin (olin siinä tosi huono) ja tiedän jääneeni siinä liikaa (paljon). Uskallusta ei vain ollut tarpeeksi (kannattaa käydä katsomassa se lasku, jos arkailuni ihmetyttää). Lisäksi hiihdin välissä yhden pätkän huomaamattani liian lujaa ja se kostautui toisella kierroksella Valkeisenvaaran pitkässä nousussa. Sain kuitenkin kroppani toimimaan loppuun, mutta Rukan latu ei anna anteeksi hölmöilyjä. Niinpä menetin paljon turhia sijoituksia. 

Kuitenkin kisoista jäi hyvä mieli. Suomalaisista naisista olin 11., joten taakse jäi monta kovaa naista. Vaikka "tykkisuoritusta" ei Rukalta tullutkaan, niin suuren talviurheilun tunnelmasta ei voinut kuin nauttia. 


Hyvää joulunodotusta                         Heli




21.11.2014

Kohti uutta kautta

Edellisestä blogipäivityksestä on ehtinyt vierähtää jo jonkin aikaa. Edellisellä kerralla kirjoitin lonkkavaivoista, joita nyt kuluneen syksyn aikana olen parannellut. Alun perin lonkan kipujen taustalla epäiltiin, kipujen vahvuuden vuoksi, reisiluunkaulan rasitusmurtumaa. Lääkäri piti diagnoosia lähes 100% varmana, mutta tilanne päätettiin tarkistaa MRI-kuvauksella eli magneettikuvilla. Diagnoosina reisiluun kaulan rasitusmurtuma olisi muuttanut talven tavoitteet kuntoutuksellisiksi tavoitteiksi, mutta suureksi onneksi magneettikuvista kipujen syyksi löytyi kuitenkin vain kansankielisesti sanottuna lonkankoukistajan alla olevan limapussin tulehdus. Halkaisijaltaan tämä tulehtunut limapussi oli 4cm:n luokkaa, mikä käsitykseni mukaisesti on melko suuri (kivulias se ainakin oli). Hoitona tuohon vaivaan lääkäri antoi tulehduskipulääkekuurin ja kortisonipiikin, millä toipuminenkin vauhdittui selkeästi. Vaivan taustalla lääkäri epäili lisääntynyttä ylämäkiharjoittelua, joka minulta joksikin ajaksi kiellettiinkin kokonaan.

Lonkan kuntoutusta jatkoin edelleen osteopaatti Simo Kurvisella Kuusamossa ja tarkoituksena on läpi talven kulkea Simolla hoidossa ja pitää näin kroppa tasapainossa. Täysin kunnossa ja kivuton ei lonkka vieläkään ole. Kipuja ei limapussin tulehduksen vuoksi enää ole, mutta oikea suoliluun harjanne kipeytyy edelleen juostessa, Puolisen tuntia juoksu onnistuu kivuitta, mutta sitten vaiva muistuttaa itsestään. Onneksi hiihto on armollisempaa tuntemuksille ja treenaus onnistuu hiihdon osalta täysin. Tilanne kuitenkin paranee koko ajan, tosin hitaasti.


Vaikeuksista huolimatta mieli pysyy virkeänä.

Syksyllä vallinneista vastustuksista johtuen kisakauteen lähtemiseen liittyi monta epävarmuuden momenttia. Ihan helppoa ei ole luottaa vanhoihin pohjiinsa ja uskoa siihen, että kunto on kisakauden alkaessa hyvä. Kisakauden aloitus mentiinkin sitten kovan harjoittelun kautta eikä lyhyitä VK-harjoituksia lukuunottamatta tehoja tehty. 

Kuntoa rakennetaan edelleen huolella, mikä näkyy myös siitä, ettei suorituskyky ole läheskään siellä, missä se voisi olla. Vuokatin Suomen cupin kisakauden aloitus oli suuri plus-merkkinen suoritus, vaikka parantamisen varaa jäikin rutosti. Hapenotosta meno ei ainakan tuntunut olevan kiinni =).

Harjoitustila ja se, että kova treenikausi on vielä kesken, näytti puoliaan Oloksella. Alun perin suunnittelin Oloksella hiihtäväni kaikki kolme kisaa, jotka siis hiihdinkin. Perjantain sprintti sujui osaltani kohtuullisen hyvin, mutta pakkanen tuotti omat vaikeutensa. Pienilihaksisena en kestä pakkasta kovinkaan hyvin, joten jätin sprintin varmuuden vuoksi aika-ajovaiheeseen. Lisäksi olin Vuokatin jälkeen kärsinyt pienestä flunssasta enkä pakkasen vuoksi halunnut riskeerata mitään. Lauantain perinteisen vitonen sujui pienten lihasongelmien kanssa enkä saanut rasitustasoa nostettua kunnolla hapenottoa rassaavaksi. Teknisessä tekemisessä oli perinteisen osalta hieman puutteita, mikä osaltaan näkyi myös tuloksissa. Oloksen tuulimyllyn nousussa en hakenut potkua siten, kuin sen normaalisti teen ja niinpä ylämäkeen nouseminen oli enemmän rimpuilua kuin hiihtoa. Kahteen viikkoon en ollut päässyt hiihtämään perinteistä, olosuhteista johtuen, joten ihmekö jos meno ei ollut rennon letkeää. Sunnuntain kisasta ei jäänytkään paljoakaan muisteltavaa. Toivottavasti kyseessä oli kauden huonoi esitys =). Jälkikäteen ajateltuna olisi ollut järkevää jättää sunnuntain kisa hiihtämättä, mutta sainpahan aikaan kuitenkin hyvän harjoituksen.


Sprintin hurmaa.


Moni varmasti tulosluettelosta ihmettelee, miksi Esaa ei tuloslistoilla näkynyt. Kisoissa paikalla olleet huomasivat Esan kannustavan minua kyynärsauvojen tukemana. Vuokatin Suomen cupin jälkeen Esan jalka leikattiin ja edessä on pitkä ja ehkä osin vaikeakin toipumisaika. Leikkauksen ajankohta oli meillä tiedossa ja yhteistuumin päätimme leikkausajankohdan alkutalveen. Leikkauksesta toipuminen on edistynyt hyvin, jos mieheni pääsee tekemään varovaista tasatyöntöä jouluna. Tämän kauden kisoista ei siis ole vielä tietoa. 

Leikkaus, joka tehtiin vajaa kaksi viikkoa sitten, on nimeltään osteotomia. Tarkoituksena leikkauksella on vähentää nivelrikosta johtuvaa kipua siten, että paino ja polven nivelpinnan kulutus siirtyy enemmän polven terveemmälle nivelpinnalle. Leikkauksessa sääri polven alapuolelta osin katkaistiin ja kiilan avulla väännettiin oikeaan, haluttuun kulmaan ja tuettiin pulttaamalla rautalevy sääreen kiinni tukemaan luuta. Kyseessä ei siis ole pieni leikkaus ja lyhyt toipumisaika, vaan meille molemmille raskas ja koetteleva matka kohti tervehtymistä. Sivusta ei suinkaan ole helppoa seurata toipumisen aikana vallitsevaa kipua ja sitä, kuinka elämäntapaurheilija kärsii liikkumattomuudesta. Toisen kärsiessä kärsii myös itsekin. Mutta kuitenkin, jos kaikki menee hyvin, kesällä toipuminen on jo pitkällä ja ensimmäisiä juoksuaskeliakin Esa ottaa. Toiveissa on siis saada jalka jopa juoksukuntoon.


Eräs kuva Esan ja minun kesän hääalbumista eli elämämme onnellisimpana päivänä =)


Hiihtokausi jatkuu alkaneella viikonlopulla. Nimeni koristaa molempien päivien lähtölistaa, mutta tällä kertaa jätän lauantain hiihtämättä. Oloksen jälkeen jäin leireilemään Levin mahtaviin olosuhteisiin ja kokonaisrasituksen kannalta tilannetta palvelee paremmin yksi kisa. Huomista kisaa ja hiihtäjäystäviä kannustan siis lauantaina villasukat jalassa, takkatulen ääressä. 




Terveisiä siis Posiolta =)

27.9.2014

Ylävartalopainotteista treeniä

Opettajan syyslomaan on enää pari viikkoa aikaa ja majoitus Vuokatin ensilumenladulle on jo varattu. Erityisen innolla odotan uuden suksikaluston testausta ja tietysti hiihtäjäystävien näkemistä. 


Uusia työvälineitä.


Menneellä viikolla Posion laduille satoi lunta paksu kerros, jonka kunnan huoltomiehet kävivät hiihtäjille tasaamassa moottorikelkalla. Innokkaita hiihtäjiäkin ladulla tavattiin, tosin oma hiihtämiseni rajoittui yhteen lyhyeen kokeilukertaan. Olisin varmasti ollut ladulla pidempäänkin, mutta iltapäivällä keli oli liian "erigeepermäinen",varsinkin kun treenaus on viime päivinä, tai oikeammin viime viikkoina, ollut vahvasti tasatyöntöpainotteista ja muutoinkin ylävartaloa kuormittavaa.



Kuten osa varmaan huomasi, kävin Levin Ruskamaratonilla juoksemassa 10km:n kisan (GPS:n mukaan 10,2km) sijoittuen kisassa Iida Haatajan jälkeen toiseksi. Kisan loppuaika taisi olla kympiksi huonoin juoksemani kympin aika, mutta kohtuullinen verrattuna siihen, että keskeyttäminen kävi mielessäni jo 3km:n kohdalla. Juoksu ei ollut juoksua, vaan se oli ennemminkin selviytymistä takaisin lähtö-/maalialueelle.

Ennen Ruskamaratonia olin potenut jo jonkin aikaa epämääräistä lonkkakipua, mutta päätin tarkastuttaa tilanteen lääkäriltä ennen Levin kymppiä. Yleislääkäri tarkisti tilanteen ja onnekseni pääsin päivää ennen kisaa ultraan, jossa tarkistettiin etteivät lonkan limapussit ole tulehtuneet. Tilanne näytti ultrassa normaalilta eikä tulehdusta ollut, joten sain lääkäriltä luvan juosta, koska "tuskin kipu siitä pahenee". 

Tuskin olin kympin kisaa päässyt maaliin, kun tajusin lääkärin olleen väärässä. Lonkka kipeytyi juoksusta siinä määrin, että kipu illan mittaan paheni niin pahaksi etten kyennyt lainkaan kävelemään. Sunnuntain kotimatka Leviltä Posiolle kulki Lapin keskussairaalan kautta, josta poistuin kävelykeppien kanssa. Lääkärin mukaan lonkassa oli nivelkapseli turvonnut, mikä puolestaan aiheutti kovat kivut. Tilanteen rauhoittamiseksi olin viikon pois töistä ja jo keskiviikkona taisin heittää kyynärsauvat nurkkaan (eli vajaa neljä päivää kuljeksin apuvälineiden kanssa). Treenauksen suhteen pidin hieman pidemmän tauon (4pv), jos mukaan ei lasketa kotona suoritettuja leuanvetoja. Tällä kertaa lepääminen ei ollut edes vaikeaa, sillä keskityin puhtaasti toipumiseen ja lepäilyyn.

Ruskamaratonin jälkeen muutin treenaustani selkeästi ylävartalopainotteiseksi. Viime viikkoina pääpaino on ollut tasatyönnössä (1h-3,5h/krt) ja voimaharjoittelussa. Lisäksi olen pyöräillyt (sisällä ja ulkona) ja varovaisesti rullilla hiihtänyt perinteistä. Eilen kävin pitkästä aikaa uimassa, jotta saisin treenaamiseeni vaihtelua, ja sitä ajattelin lisätä syksyn treeneihin kerta viikkoon. Näillä, jos voi sanoa "korvaavilla" menen vielä jonkin aikaa. Treenimäärä syyskuussa on hieman laskenut, mutta toisaalta koen oloni vahvaksi ja pirteäksi. Voi olla, että tämä jakso tekee minulle hyvää. 


Sisäpyöräily ei kuulu suosikkeihini, mutta asenteella sekin menee.


Tulevana maanantaina käyn varmuuden vuoksi tarkistuttamassa lonkan tilanteen varjoaine-MRI:ssä (varjoaine-magneetti) ja kuuntelemassa tilanteen Juha Leppävuorelta ennen paluuta normaaliin treeniin. Haluan olla varma, että kaikki on kunnossa, vaikka tilanne on jo hyvä. Osatekijä hyvään toipumiseeni on varmasti osteopaatti Simo Kurvisella, jonka luona kerta viikkoon olen käynyt tilannetta normalisoimassa.



Ettei liikaa luppoaikaa olisi, niin syyskuun alussa aloitin siedätyshoidot timoteitä ja lehtipuita vastaan. Tällä hetkellä tilanne on se, että seuraava siedätyspistos on jo 4. kerta eli tiistain jälkeen intensiivijaksoa on jäljellä enää 5., 6., ja 7.kerta. Hyvällä mallilla siis. Paljon peloteltua väsymystä en hoidon aikana ole potenut lainkaan, vaan olo on ollut täysin normaali koko ajan. Pientä ihottumaa timotei-kädessä on näkyvillä, mutta käsitin sen kuuluvan asiaan. Jos kaikki menee hyvin, ensi kesänä allergeenien suhteen tilanne on paljon parempi. Siihen luotan.


Vielä lopuksi pieni painotus eli nuo treenissä tekemäni syyskuun painotuksen muutokset teimme valmentajani kanssa siitä syystä, että haluamme ottaa menneen lonkkakivun tosissaan. Vaiva ei siis estä treenaamista, mutta jotta olisimme varma tilanteesta ja siitä, että vaiva saadaan täysin hoidettua ja varmistettua ettei mitään ongelmaa ole, oli ennen talvea  tilanteen välitön muutos paikallaan. Tänään viimeksi tein rullilla (perinteinen) hiihtäen kahden tunnin PK/VK:n Kirintövaaran nousuun ja kunto tuntuu hyvältä eikä lonkkaan sattunut. Ei ennenkään vara ole venettä kaatanut =).

9.9.2014

Elokuun kuulumisia

Blogin päivitystahdista voi huomata syksyllä vallinneen kiireen. Treeneihin aina löytyy aikaa, mutta sen lisäksi on paljon muutakin tehtävää. Onneksi vuosien varrella eri asioiden aikataulutus tulee suhteellisen itsestään ja mahdollistaa siten ajanhallintaa.


Oppilaiden mukaan opella oli elokuussa ihan liian pitkät kynnet, tässäpä siis kynnet lyhyenä =).


Gradun teko jatkuu edelleen ja ohjaajani vaatima minimisivumäärä 80 sivua on ohitettu jo ajat sitten. Edellisen kerran ohjauspalaverissa sivumäärä nostettiin 90 sivuun, mikä toivottavasti näkyy myös lopullisen työn arvostelussa. Täällä hetkellä oma tuntumani on, että sivumäärä ylittää jopa uuden "tavoitteen"....ehkä määrä korvaa laadun.... Jos totta puhutaan, niin kirjoitusprosessi on ollut monin puolin mielekäs, enkä ole oikeastaan edes tajunnut, missä välissä sivumäärä on kasvanut niin suureksi kuin se nyt on. Kirjoittaminen on ollut jopa mukavaa, vaikka pelkäsin matemaatikon aivojeni pyrkivän liian lyhyeen tekstimäärään.

Onneksi ns. alkuhässäkän jälkeen työtkin ovat alkaneet luistaa ja kokonaispaletti toimii jo rutiinilla. Työn, gradun ja täysipainoisen treenauksen yhteensovittaminen vaatii myös Esalta lisäpanosta kotitöihin, mistä olen enemmän kuin kiitollinen. Kaikki menee ja suunnitellaan Team Nandissa treenaamisen ehdoilla (Nandi on Isometsän antama nimitys Esalle).




Viime vuoden syksynä juoksukisat jäivät osaltani kokonaan väliin suunnistusonnettomuuden vuoksi. Tänä sysynä kisakausi avautui Yläkemijoen kisoissa Vanttauskosken mäkisellä radalla, jossa rauhallisen varovainen juoksu toi reittiennätyksen sekunnin turvin (edellinen ennätys oli Elli Hemmingin nimissä). Tuloksiin pääset Olavi Peuran sivujen kautta tästä.




Kisa oli kaikin puolin kannattava, sillä isoimman tuletuksen teki oma huoltajani huomatessaan palkinnon. Leipomishommiahan reissu sitten tiesi, sillä kotitekoinen jokakesäinen mansikkakakku oli tänä kesänä jäänyt tekemättä.




Elokuu treenikuukautena oli onnistunut ja säät treeneissä ensiluokkaiset. Sadekamppeita en juurikaan ole tarvinnut, mutta eiköhän sekin aika koita säiden viilentyessä. Talven tuloa odotan jo innolla ja yhtenä syynä siihen on uusien suksien testaus. Sukset ovat jo matkalla kotiin ja tuskin maltan odottaa niiden saapumista. Hiihtäjän joulu =)



Osaa lukijoista varmasti kiinnostaa, kuinka olen lenkkareita ja muita treenivälineitä liikuttanut elokuun aikana, joten tässä karkeasti: 

Kokonaistuntimäärä elokuussa oli noin 78 tuntia, josta

  • treenikertoja 49 ja
  • kilometrejä 1100km

Tästä jatketaankin syksyyn levon kautta.





Aurinkoa syksyyn =)

9.8.2014

Juhlasta arkeen

Edellisen päivityksen jälkeen on ehtinyt jo tapahtua monenmoista enkä oikein tiedä, mistä aloittaisin kirjoittamaan. Ehkä suurin muuttunut asia sitten viime päivityksen on sivilisäädyn vaihtuminen avoliitosta avioliitoksi. Esan ja minun yhteinen latu sai näin hieman erilaisen, suuremman merkityksen. Naimisiinmenosta huolimatta lähtöluettelosta minut voi edelleen bongata vanhalla sukunimelläni, ainakin vielä toistaisesti.



Ensihetket avioparina.


Lisäksi näin kuuman kesän jälkeen olen palannut opiskelijaelämästä takaisin työelämään ja opettajan saappaisiin. Tällä hetkellä takanani on kolme kokonaista työpäivää. Jotta paluu työelämään olisi pehmyt ja urheilun sekä työn yhteensovittaminen olisi helpompaa, toimin seuraavan lukuvuoden resurssiopettajana tehden hieman kevennettyjä, 16 tunnin työviikkoja. Kiitos tästä mahdollisuudesta kuuluu mahtavalle työnantajalle, Posion kunnalle. Työn ohella opiskeluhommaa kuitenkin vielä riittää, sillä vähintään 10 sivua luokanopettajan gradua olisi vielä kirjoitettavana. 


Valmistautumista sauvarinnetreeniin. Kengät tiukalle.





Mutta mennäänpäs asiassa ns. toiseen työhöni eli treenaukseen. Kesän treenit ovat menneet hyvin ja montaa ominaisuutta olen saanut vietyä askeleen jos toisenkin eteenpäin. Vertailukohtia täällä Posiolla koviin treeneihin ei oikein minulle ole, joten täytyy vähäiset vertailut tehdä paikallisiin mieshiihtäjiin. Voimassa miehille ehkä jään, mutta en sinnissä enkä tahdossa =). Paikallisten naishiihtäjien puute on ehkä juuri se, miksi välillä koen pienoista epävarmuutta omasta kunnostani. Aina ei riitä pelkästään se, että treenit ovat menneet hyvin. Varmasti ymmärrätte, mitä tarkoitan.


Kuntopalloilua kotimaisemissa.

Heinäkuussa podin elämäni ensimmäisen kesäflunssan, mikä näkyi alkukuun treeneissä jonkin verran. Pienellä harjoittelun keventämisellä siitä onneksi selvittiin ja heinäkuun kokonaisharjoittelulaatu näytti hyvältä. Tässä hieman heinäkuun lukuja:

  • treenitunteja kertyi ~ 75 h,
  • lepopäiviä   4, 
  • kilometrejä 960 km,
  • harjoituskertoja 42



Omissa treeneissäni en pitkää hellejaksoa ole harmitellut. Vaikka lajini liittyykin täysin talveen, kesäisin olen täysin kesäihminen. Talvi talvena ja kesä kesänä, kuvaa aika hyvin sääsuhtautumistani. 




Posion Livo.
Hyvää loppukesää.
Heli




7.7.2014

Uusi kierros kesää

En muista montaakaan kertaa, että olisin ollut kesällä sairaana. Nyt sitten kuitenkin kävi niin. Kesäkuun pari viimeistä päivää vietin syvällä sängyn uumenissa. Raju vatsatauti päätti hyökätä päälle kesken pitkän sunnuntaitreenin. Matka kotiin keskeltä korpea oli hidas ja tuskallinen sekä ennen kaikkea raskas. Vatsaan oli jo aamulla hieman koskenut, mutta en ollut kiinnittänyt siihen erityisempää huomiota. Kotiin päästyäni nousi korkea kuume. Pyöreä vuorokausi siinä taisi mennä pelkällä nesteen voimalla, sillä edes pitkän treenin jälkeen  ruoka ei maistunut. Olostakin sen kyllä huomasi - tuskin jaksoin istua tai saati sitten seistä. Elo kuitenkin voitti ja tauti väistyi vieden mukanaan 2,5kg. Niitä nyt sitten yritän kovasti hankkia takaisin.

Vatsataudista huolimatta kesäkuun treenit menivät loistavasti. Viime vuoteen verrattuna olen lisännyt lepopäivien määrää, vaikka määrä on kutakuinkin pysynyt samoissa kuin aikaisemmin, ja uskon sieltä saavani lisäpotkua harjoitteluun. Tehopuoli on näin alkukesästä ollut melko minimissä, mitä nyt joskus juoksutreenissä olen innostunut vauhteja nostamaan. Mutta jos jostain voin olla mielissäni niin voimatasojen nostosta, toivottavasti se näkyy myös ensi talven hiihdossa.


Upeita maisemia ja mahtavaa pyöräilykeliä.


Onneksi vihdoin ja viimein kesä saapui takaisin pohjolaan ja Koillismaalle. Lämpimän ilman kunniaksi Esan kanssa päätimme maastopyörällä pyörähtää Rukan seuduilla ja samalla vilkaista jos sattuisimme näkemään FIN5:n suunnistajia. Kisakylässä emme suinkaan käyneet, vaan ihan läheltä Säkkilää käännyimme takaisin kotiin Posiolle. Täytynee tähän väliin vielä todeta maastopyöräilyn olevan mukavaa, kun molemmilla on samantasoiset välineet. Maantiepyörätreeneissä tulee annettua liikaakin tasoitusta pyörän puolesta. Hyvä maantiepyörä on siis jo hankintalistassa.


Maastopyöräilyä 115km.


Reitti, jota ajoimme oli meille uusi. Pientä ohiajoa (200metrin ylimääräinen lenkki, joka pitkällä matkalla sallittakoon) lukuunottamatta Esa navigoi meidät ennalta suunniteltua reittiä pitkin täydellisesti. Reitin varrella olevat maisemat olivat upeita, niin kuin ne Pohjois-Kuusamossa yleensäkin ovat. Reittimme kulki edesmenneiden isovanhempieni kodin ohi ja pitihän siellä käydä vilkaisemassa, missä kunnossa paikat olivat. Hyvältähän siellä näytti, kuten kuvistakin voi todeta.




Tällä viikolla edessä olisi rullahiihtokisat. Hieman on jo jännitystä ilmassa. Pitäkää peukkuja!



Kesäterveisin

Heli


24.6.2014

Arjen juhlaa

Kesän treenit ovat jo hyvässä vauhdissa eikä lihaksisto enää kipeydy samoissa määrin, kuin se kipeytyi kesätreeneihin siirryttäessä. Vaikka kelit pohjoisessa eivät kesäisiltä vaikuta niin kalenteria on uskottava, kesäkuu on jo pitkällä. Onneksi aurinko kuitenkin välillä kurkistelee pilvien takaa ja antaa edes hitusen uskoa ilman lämpenemiseen siitä huolimatta, vaikka pohjoistuuli kovana vinkuukin talomme nurkissa. 






Kesän alkuperäisiin suunnitelmiini kuului osallistuminen Venlojen Viestiin. Tänä vuonna jouduin kuitenkin perumaan oman osallistumiseni, koska viime heinäkuun lopussa loukkaamani nilkka edelleen kipuilee metsäjuoksussa. Nilkka ei estä juoksemista, mutta epätasainen alusta on vielä tässä vaiheessa liian suuri riski. Suunnistamassa olen kuitenkin käynyt Posion Pyrinnön iltarasteilla, sillä uskon nilkan vahvistuvan ajan myötä. Juoksu metsässä on vielä toistaiseksi varovaista, ehkä arkaakin ja siksi päätin, Vehmersalmen maaston ja mahdollisen kelin kuultuani, väistyä viestijoukkueesta. Mutta kuten edellä jo mainitsin, kyseessä olisi ollut liian suuri ja turha riski. 

Arjen juhlaa :)


Juhannusviikolla vihdoin koitti se aika, jolloin sain tyhjennettyä Kokkolan asuntoni ja luovutettua avaimet edelleen seuraavalle asukkaalle. Kokkolaan jäi paljon hyviä muistoja, ystäviä ja mielekkäitä treenipaikkoja, mutta joskus on käännettävä uusi lehti elämässä ja nyt oli jälleen sen aika. Vaikka ns. kontaktiopetus luokaopettajan koulutuksessa päättyi, edessä on vielä monta hetkeä kirjojen ja tietokoneen ääressä. Gradu joustavasta perusopetuksesta on jo hyvällä mallilla, mutta vielä riittää paljon tehtävää.


Juomatauko Pikku-Karitunturilla.


Edellinen viikko eli juhannusviikko oli muuton lisäksi monin puolin kiireinen ja raskas. Olisin halunnut vierailla ystävieni luona ja nauttia yhdessäolosta, mutta aikataulu treenien puolesta sattui olemaan hankala. Jotta treeni tuottaisi tulosta, on joskus sen tasapainoa horjutettava ja ajallisesti yksi sellainen viikko sattui juuri juhannukseen. Viikon treenit koostuivat muiden treenien lisäksi kolmesta erityisen pitkästä yhdistelmätreenistä. Viiteen vuorokauteen tein mm. kolme 5,5 tunnin yhdistelmää, joiden vauhti oli kaukana marjanpoimintaretkistä. Esa oli kanssani noista kahdessa treenissä eli sekin hieman kuvastaa lopullista toteutumaa. Harvoin treeneissäni kuljetan lisäenergiaa mukanani, mutta viime viikolla riittävä energiansaanti oli toteutuman ja palautumisenkin vuoksi erityisen tärkeää. Treenien keston vuoksi eräskin lounas jäi väliin menneellä viikolla sillä kotiuduin noina kolmena päivänä vasta päivällisen aikoihin. Koko viikon jaksoin mielestäni treenata yllättävänkin hyvin, jos ei huomioda pientä treenien pituuteen liittyvää tuskastumista. Kyseisen setin tekeminen vastaavanlaisella rasitustasolla uskoisin tekevän tiukkaa muillekin, saa tehdä perässä =). Jos treenit olivat fyysisesti rankkoja niin olivat ne sitä myös henkisesti, nimenomaan pituuden takia. Pitkiä treenejä jaksotin viikolla nopeus- ja kimmoisuusharjoituksilla eli jokatoinen päivä tein pitkää treeniä ja joka toinen päivä nopeustreeniä. Viikon rankkuus tuntui jäsenissä vasta sunnuntaina, kun kylmä vesisade vihmoi lähes koko pitkän treenin ajan. Onneksi laadukkaat varusteet helpottivat sateessa etenemistä. Sunnuntaina saapuessani viikon viimeisestä treenistä kotiin, tunsin itseni voittajaksi. Mahtava fiilis! Tein sen! Ehkä viime viikko ei sittenkään ollut liian paha =)


Mutta mistä tämänkertaisen blogini otsikko tulee: Perjantain tienoilla totesin Esalle, ettei tämä juhannus tunnu juuri lainkaan juhlalta. Esa täydensi sanontaani: "Mutta treenihän tekee arjesta juhlaa." Eli summa summarum, se kyllä pitää paikkansa eikä sitä paremminkaan voi sanoa, sillä kyllä urheilijan elämä on arjen juhlaa.






1.6.2014

Kesää ja muutosta ilmassa

Onneksi tänä keväänä kävi juuri niin kuin toivoinkin: paksu lumikerros hävisi hetkessä ja siirtyminen hiihtämisestä kesätreeneihin sujui yllättävänkin nopeasti. Kevään viimeisen hiihtotreenin tein 18.5 ja jo viikkoa myöhemmin pururadat olivat juoksukunnossa. Ihan joka vuosi näin ei suinkaan ole. Toukokuussa ehdin  myös hieman levätäkin ja kerätä voimia kesän varalle. Tästä on hyvä jatkaa.

Kevät sujui osaltani suksien testaamisen merkeissä ja tiedossa on muutosta. Ensi talveksi tärkeimmät työvälineeni, sukset vaihtuvat erimerkkisiin. Päätös ei suinkaan ollut helppo ja niinpä halusin testata suksia niin kauan kuin vain mahdollista. Lopulta päätös oli varma: ensi talvena hiihdän Rossignolilla. Päätökseen i vaikuttivat monet asiat, mutta mikä tärkeintä, kyseisen suksimerkin ympärillä Suomessa työskentelee ihmisiä joille työ on intohimo. Työnjako on silloin kaikille selvää: minulle etsitään parhaimmat mahdolliset sukset ja itse hoidan treenaamisen niin hyvin ja tunnollisesti kuin vain voin.




Yleensä olen kuukausittain kirjoittanut kuukauden yhteenvedon, mutta tässä kuussa teen poikkeuksen. Kuukausi on mennyt enemmän ja vähemmän kesätreeniin totuttelemisen merkeissä, joten lomailusta ei liene mielekästä lukea. Kuluva viikko on 2014-2015-treenikauden ensimmäinen ennalta määrätty viikko, joten "lomalta" olen palannut jo arkeen. 








13.5.2014

Kesän odottelua

Posiolla lumet ovat vihdoin alkaneet vähetä ja innolla odottelen polkujen ja pururatojen sulamista, vaikka hiihtokin vielä onnistuisi. Vaikka hiihto minulle niin rakas asia onkin, niin siitä huolimatta into ja tahto juoksemiseen on tällä hetkellä kovempi kuin hiihtämiseen. Se on varma kesä tulon merkki. Harjoituskauden vaihduttua, kuten aiemmin kirjoitin, aioin hyödyntää vallitsevat olosuhteet hiihtämällä pitkiä treenejä. Kilometrejä kertyikin mukavasti ja mieli lepäsi. Pikku hiljaa aloin lisätä hiihdon rinnalle enemmän juoksua. Juoksukauden halusin aloittaa varoen, sillä viime alkutalven nivusvaivat ovat edelleen tuoreessa muistissa. Nivusvaivat estivät juoksuni tuolloin lähes kokonaan.


Juoksun vaivoja olen pyrkinyt vähentämään käyttämällä treenin jälkeen Compressportin Full Legsejä, joista uskon saaneeni apua, sekä tekemällä aluksi lyhyitä, mutta tehokkaita juoksulenkkejä. Juoksutreenini eivät siis ole olleet todellakaan pitkiä vaan 20min - 45min. Yhtään pidempää treeniä en siis ole tehnyt. Vauhdit ovat vaihdelleet juoksutuntuman mukaan ja ovat vaihdelleet tällä viikolla 4:05 - 5:00 min/km  välillä.  Eli totuttelua ja välillä reippaampaa. Vauhtiin tosin vaikuttaa myös nämä ympäröivät maastot, sillä lähes jokaiselle treenille korkeuseroa on tullut 100m. Ainakaan vielä jalkani eivät ole kipeytyneet, vaan ainoat tuntemukset ovat olleet pientä asiaan kuuluvaa lihaskiristystä.


Compressportin Full Legs:it hieman ylätasosta kuvattuna.


Viimeisen viikon ajan olen pyrkinyt laskemaan harjoitusmääräni alas ja samalla konseptilla olen suunnitellu toteuttavani myös tämän kuluvan viikon. Rytmitys päivien välillä on noudattanut kutakuinkin treeni-lepo-treeni-lepo-vaihtelua. Alkuviikosta kävin Rovaniemellä Lapin Keskussairaalan astmakontrollissa. Edellisestä käynnistä ehtikin kulua jo pari kuukautta... Kyseessä oli tällä kertaa pelkkä kontrollikäynti, mistä olin enemmänkin kuin tyytyväinen. Puolitoista vuotta sitten sairastamani mykoplasman jälkeinen yskä on vihdoin alkanut poistua ja yskän myötä on hävinnyt myös kylkikivut. Yskääni en suuremmin missään ole isommin maininnut, sillä se alkoi jo olemaan liian tuttu asia elämässäni. Tällä kertaa astmani lääkitystä ei kuitenkaan jouduttu vaihtamaan, sillä puhallukseni kertoivat astmani tasapainottuneen. Tämän kuuleminen tuntui lähes uskomattomalta, koska reilu puoli vuotta sitten lääkäri jo totesi vaikean astmani ollevan siinä pienessä marginaalissa, jota ei välttämättä koskaan saada tasapainotettua. Mutta saatiinpas. Vaikeinta oli vain saada minua hoitava lääkäri uskomaan asiaan, jota hän piti lähes mahdottomana. Ensi syksynä on edessä siedätyshoito (siitepöly). Siedätyshoidon piti alunperin alkaa tammikuussa 2014, mutta sitä siirrettiin seuraavaan syksyyn.


Kesän aikana suunnittelin osallistuvani (ehkä) muutamiin juoksukisoihin. Joitakin kisoja olen kalenterista jo katsonut, mutta mitään varmaa en osaa vielä sanoa. Kisat ovat yksi hyvä vaihtoehto tehoharjoitukselle suunnistuksen (iltarastit) tilalle/rinnalle. Oma suunnistamiseni on vielä epävarmaa, mutta kokeilla ainakin aion. Jalan mukaan mennään. Viime heinäkuun lopun (2013) jälkeen en suunnistamassa ole käynyt kertaakaan ja voi olla että metsässä kulkemiseni on aika varovaista vielä jonkin aikaa. Jalka toimii tasaisella juostessa hyvin, mutta metsäjuoksusta en vielä tiedä. Luonteeni kun ei anna suunnistusmetsässä kävellä kuin hätätapauksessa =)




1.5.2014

Kausi 2013-2014 paketissa

Talven viimeiset kisat kisasin Inarin Kultapullohiihdoissa sunnuntaina 27.4. Kisa sujui odotetusti Annen (Kyllönen) viedessä naisten sarjan ykköstittelin, minun sijoittuessa kisan toiseksi. Kisamatkaa oli Inarissa jouduttu lumenpuutteen vuoksi lyhentämään, mutta lyhennetystä matkasta huolimatta olosuhteet olivat loistavat. Pohjoiseen matkustimme Esan kanssa kisaa edeltävänä päivänä ja hassulta tuntui vähenevä lumen määrä. Mitä pohjoisemmaksi ajoimme, sitä vähemmäksi lumi kävi. Kotona lunta kuitenkin oli ja sitä riittää edelleen, kuten alla olevasta vapunaaton kuvasta voi todeta.


Vapunaaton lumitilanne Posiolla.

Posiolla hiihtokausi siis jatkuu edelleen. Lunta on paikoin vielä sen verran ettei poluilla ja pururadoilla juoksemista kannata haaveilla vielä aikoihin. Luonnollista on siis jatkaa vielä hiihtämistä ja pikkuhiljaa lisätä ohjelmaan juoksua sekä voimaa. Uutena urheiluvälinehankintana kautta 2014-2015 ajatellen hankin TRX:n, jonka avulla minulla on tarkoitus parantaa tukilihaksiston toimintaa ja muutoinkin hankkia lisää voimaa. Mukavalta ja tehokkaalta laite vaikuttaa ja ensimmäisestä kokeilukerrasta muistona onkin hivenen kivistävät ja kiristävät lihakset.


Huhtikuun treenit

Olen tavakseni ottanut tehdä lyhyen yhteenvedon kuukausittaisista tekemisistäni. Vaikka maaliskuun loppu ja huhtikuu melko pitkälle oli minulle vaikeaa aikaa johtuen hammastulehduksestani, niin nyt kroppa on alkanut näyttämään vihreää valoa. Väsymys on poissa ja treenit tuntuvat hyviltä. Ihan hyvä tilanne siis valmistautua uuteen kauteen, ilman vaivoja.


Alla lyhyt yhteenveto kuukauden tekemisistäni

  • Treenitunteja  ~50 tuntia
  • Kisoja   8
  • Treenikertoja 26
  • Kilometrejä 690
  • Lepopäiviä 4





Kausi 2014-2015

Ensi vuoden harjoitusteeseistä en valmentajani kanssa ole vielä keskustellut. Lähiaikoina lienee kuitenkin pienen palverin paikka, jossa puntaroidaan kauden onnistumiset ja epäonnistumiset, vahvuudet ja heikkoudet. Varmaa kuitenkin on, että kehitettävää vielä löytyy. Kaikkia kiviä ei vielä ole käännetty. Menneen harjoituskauden (2013-2014) treenimäärät pysyivät edelliskauden tasolla, mitä pidän osin ihmeellisenä hankalan lumitalven ja syksyllä loukatun jalan vuoksi. Vaikka harjoituskausi on vaihtunut uuteen, "lumileireily" Posiolla jatkuu niin kauan kuin mahdollista. Lumien sulettua Posiolta pois olen luvannut pitää lyhyen treenipaussin ja levon kautta valmistautua kesän ja loppukevään treeneihin.


Kiitos menneestä kaudesta kaikille minua seuranneille, tukeneille ja ympärilläni oleville ihanille ihmisille.

Nautitaan auringosta!



24.4.2014

Pääsiäinen

Lapponian jälkeen päätin etten hiihtäisi yhtään pitkää kisaa tälle talvelle. Pääsiäisen aikaan mieli olisi kyllä tehnyt, mutta koska olo hammastulehduksen jälkeen alkoi vasta nyt tuntumaan hyvältä, päätin olla starttaamatta. En kuitenkaan malttanut olla kokonaan kisoista pois, vaan starttasin perjantaina Kemin FIS-hiihdoissa ja lauantaina Taivalkoskella Keväthiihdoissa. Lisäksi toimin Esan ja Tero Similän juomahuollossa sunnuntaina Taivalkosken Pölkky-hiihdoissa. Huollossa olo oli vaihteeksi mukavaa ja ehdinpä nauttia hyvästä kelistä ja auringonpaisteesta ilman kiirettä.


Taivalkosken Pölkky-hiihtojen keväinen sää. 

Pölkky-hiihtojen kolme parasta: 1. Tero Similä, 2. Perttu Hyvärinen ja 3. Esa Mursu


Kemin Hiihdot käytiin perjantaina Kemin Kallinkankaalla. Ympäröivää maastoa vilkaistessa ei voisi uskoa Kallinkankaalla olevan niinkin hyvää ja mukavaa hiihtomaastoa kuin siellä on, sillä ympäröivä maasto on tylsän tasaista. Keli perjantaina oli ajankohtaan nähden lämmin ja suuret vesilammikot koristivat lähtöaluetta - lentokeliä ei siis ollut tiedossa. Kisa taisi olla minulle ensimmäinen jossa en hiihtänyt kisaa paksut "villahousut" jalassa. Ennen kisaa arvoin muovipohjaisen ja mustapohjaisen suksen välillä. Valitsin perinteisen mustapohjan, vaikka kevään likaisille keleille muovipohja on yleensä paras ratkaisu. Kisassa suksi pelasi kohtuullisen hyvin. Kohtuullisen siksi, että suksi oli todella liukas alamäkeen, mutta ylämäkeen hiihtäessä imu oli valtava. Omaan tekemiseen jäi paljon parannettavaa: oma hiihtoasento ei tuntunut siltä kuin sen pitäisi tuntua. Tulokseksi tuli kuitenkin päivän vireen mukainen suoritus: 2.


Taivalkosken Kevät-hiihdot kuuluvat kisaperinteisiini. En muista montakaan kertaa olleeni poissa naapuripitäjän kisoista. Olosuhteet Taivalkoskella olivat puhtaammat ja hieman kuivemmat kuin Kemissä. Latu möyhääntyi sitä mukaa, kun kisat etenivät. Koska latu sisälsi paljon wassu(wassberg)-nousuja olisi suksen profiilin oltava oikeanlainen. Suksekseni valitsin niinkin tuoreen suksen, kuin Esan 20vuotta vanhan suksen. Kyseiseen sukseen vaihdettiin muutama vuosi sitten Rottefellan R3-siteet, mutta siitä huolimatta niillä ei ole hiihdetty vuosiin. Luotin suksen toimivuuteen.


Kisassa suksi toimi mahtavasti. Se ui pehmeän lumen päälllä ja alamäessä vauhti vain kiihtyi. Valitettavasti monon raudan ja siteen väliin oli tainnut jäädä raemaista lunta, sillä noin 200metrin päässä lähdöstä suksi irtosi loivassa ylämäessä jalastani ja jatkoi menoaa eteenpäin. Hetken luulin siteen menneen rikki, mutta huomattuani siteen olevan edelleen kiinni-asennossa, tiesin lunta jääneen siteen väliin. Lähdössä olin kyllä tarkastanut siteen olevan kiinni, mutta näin kuitenkin kävi. Säntäsi karanneen sukseni perään ja yritin saada suksea takaisin jalkaani onnistumatta siinä. Lumi tarrasi monon pohjaan, joten lopulta minun oli mentävä poikittain ylämäkeen ja tarkasti putsattava side sekä mono. Onneksi ketään ei enää lähtenyt perääni, koska silloin olisin saattanut hätääntyä tilanteessa enemmän. Hetken ajan mietin keskeyttämistä, mutta päätin taistella loppuun saakka. Väliaikamiehet olivat yhtä kysymysmerkkiä minun kömpiessä väliaikapisteille hännänhuippuna. Yleensä aloitan räväkästi, joten se, että olen väliajoissa alussa viimeisenä on todella epätavallista. Tilanne nauratti muutamaa väliajan antaajaa ja myös itseäni. Viidellä kilometrilla näinkin reilu tasoituksen antaminen ei ole järkevää. Maalissa sijoitukseni oli kuitenkin toinen. Suksen irtoaminen harmitti suuresti, mutta toisaalta hiihto tuntui helpolta ja mukavalta. 


Pohjoisessa talvi jatkuu edelleen. Kalenterissa on muutamia päiviä jolloin joudun pistäytymään Kokkolassa jossa kevät on jo pitkällä, muutoin pyrin vielä nauttimaan laduista ja kantavista hangista niin pitkään kuin mahdollista. Tavoitteena on tehdä vielä suksitestiä ja siksipä toivon kelien kotona vielä riittävän. Kisakalenteri näyttää enää yhtä kisaa. Suuntana viikonloppuna siis Inarin Kultapullohiihdot.



Vasta-ajettua Posion baanaa.



Keväällä ehtii jo välillä ihailla hiihtomaisemia.