10.11.2013

Suomen Cupin viestit

Näin ensialkuun, tervetuloa seuraan Jenni Höylänen. 
Kouvolan Hiihtoseuran kokoonpano tänään naisten viestissä, Mona-Liisan potiessa kurkkukipua, oli lisäkseni Jenni Höylänen ja Kaisa Sipinen. Viestin aloittajana Jenni hoiti osansa hyvin, ottaen huomioon, että Jennin edellisestä viestihiihdosta on aikaa useampikin vuosi. Hieno hiihto! Vaihtoon Jenni tuli 9. , keulasta 28,2 sekuntia.

Omalla osuudellani päätin lähteä raskaaseen keliin rauhallisesti, jotta saisin tehtyä onnistuneen nousujohteisen hiihdon. Hiihto oli ehkä liiankin varovaista, sillä omassa suorituksessani en päässyt edes hapenotolle. Tästä huolimatta olen tyytyväinen hiihtooni, lukuunottamatta viimeisen kilometrin molempien säärien totaalikramppia. Tuntui nimittäin siltä ettei sääret totelleet käskyjäni viimeisellä 200 metrillä. Suksi toimi kisassa loistavasti ja vaihtoon saavuin kolmantena, kärjestä 10,9 sekuntia.

Kaisan hiihtoa en ehtinyt loppuun saakka katsomaan,  sillä keli oli sen verran märkä, että oli pakko käydä vaihtamassa päälle sadekamppeet. Kaisa oli ennen viestiä ehtinyt hiihtää ainoastaan neljä päivää ja siihen nähden suoritus oli hyvä. Kouvolan sijoitus viestissä oli lopulta 8. ja eroa voittajaan eli Vuokatti Ski Teamiin jäi 1.18,3. Onnea mitalikolmikolle eli Vuokatille, Liperille ja Kalskeen tytöille.

Tiistaina suunta kohti Leviä ja Olosta, eli valkoista Lappia.

Nähdään lumilla

Heli