5.10.2017

Lumien odottelua



Heipsan ja aurinkoista lumen odotusta

Viime blogissa lupailin kirjoittaa tulevan talven tiimikuvioista, mutta treenikiireiltäni kävikin niin, että lehtimiehet ehtivät ensin. Mutta raotan kuitenkin asiaa tähän lyhyesti. Tulevan hiihtokauden edustan samaa italialaista tiimiä kuin viime kaudellakin. Tälle kaudelle tiimin nimeä hieman päivitettiin ja näissä ympyröissä tiimin nimi muotoutuu samoin (epävirallisin säännöin) kuin muissakin tiimeissä, pääsponsorien nimien ympärille. Klikkaamalla tiimimme logoa pääset tutustumaan tiimimme henkilöihin, kuten hiihtäjiin ja huoltojoukkoihin.



Mitä sitten nimi Team Trentino Robinson Trainer nimensä mukaan mukaan sisältää?  

  1. Trentino: Trentino on yksi autonomisista alueista Pohjois-Italiassa, jonka pääkaupunki on monelle suomalaisellekin tuttu Trento. Käytännössä tiimimme tehtävänä on tuoda Trentinon aluetta tunnetuksi ympäri Euroopan. Italiassa englannin kielen taitoisia on vielä tänäkin päivänä yllättävän vähän ja hyvä onkin tietää, jos itsellä ei italia vielä taivu ja alue kiinnostaa, niin Trentinon alueella pärjää melko hyvin saksan kielelläkin. Etenkin vanhempi väestö puhuu sujuvaa saksaa.
  2. Robinson: Robinson nimi puolestaan tulee Robinson Pet Shop-liikkeestä. Kyseessä on nimensä mukaan lemmikkien ympärille kohdistettu liike eli lemmikkiliike, jossa myydään niin eläimiä kuin niille tarkoitettuja leluja, ruokia ja lähes mitä tahansa mielikuvitus keksii eläinten hyvinvoinnin parantamiseksi. Liikkeen omistaja, Gianni Casadei, on tiimimme johtaja (italialaisittain presidentti), jolle nimenomaan marathon hiihto on suuri rakkaus ja intohimo. Gianni itsekin harrastaa hiihtoa ja hän pyrkii kisamaan ja treenaamaan aina, kun vain työkiireiltään ehtii.
  3. Trainer: Trainer puolestaan on eläimille tarkoitettua kuntoutusta tarjoava ja eläinten liikkumista edistävä firma. Trainer oli mukana tukemassa tiimiämme myös viime vuonna.


Mitä sitten on muuttunut tiimissämme viime vuodesta? Käytännössä tiimimme on kasvanut niin kooltaan kuin budjetiltaankin suuremmaksi. Viime vuonna Visma Ski Classics:ssa kisasi Team Robinsonin lisäksi Team Xcalibur. Viime kauden päätteeksi Xcalibur lopetti toimintansa ja tiimistä siirtyi nykyiseen tiimiimme Bruno Debertolis joka toimii nykyisen tiimimme managerina ja Stefano D`Ambros joka vastaa suksihuollosta. Samalla Team Rob:in viime vuotinen suksihuoltaja siirrettiin juomahuoltoon. Mukana on toki suurempikin joukko ihmisiä, niin huollossa kuin edustamassa. Ketä sitten on mukana, voit käydä katsomassa seuraavasta linkistä TÄSTÄ. Muistutan kuitenkin, että kaikki sivulla esiintyvät urheilijat eivät suinkaan ole niin sanotussa edustusjoukkueessamme, vaan osa hiihtäjistä hiihtää vain pienempiä kilpailuja.

Tiimimme Visma Ski Classics-kokoonpano löytyy Visma nettisivuilta TÄSTÄ. Linkin takaa voi käydä ihmettelemässä, ketä mihinkin tiimiin kuuluu. Tiimin tarkemmat tiedot löytyvät PRO TEAM ATHLETES- täpän alta.


Kuva tiimimme julkistamistilaisuudesta, Teserosta


Tiimimme julkistustilaisuuden aikana olin kahden viikon leirillä Val di Fiemmen ja Val di Fassan laaksoissa, tarkemmin Predazzossa ja Soragassa. Korkeutta kyseisillä paikoilla ei niin paljon ole, vain 1000-1200 metriä, mutta sekin oli huomioitava treeneissä. Eroa on  kuitenkin Posion kotimme noin 345 metriin melkoisesti.


Leirimaisemissa ei ollut valittamista.


Leirin aikana treenasin pääasiassa yksin, tosin joissakin treeneissä Bruno Debertolis ja Loris Frasnelli olivat joko seurana tai kuskin roolissa (minun hiihtäessä serpentiininousua Passo Rolleen). Voimaharjoitukset leirillä sain onnistuneesti tehtyä sotilasalueen punttisalilla, joka oli tosin minulle jo viime vuodesta tuttu paikka.

Parin viikon aikana kisasin myös kaksi kisaa; 50 kilometrin kisan Val di Fiemessä World Ski Tourin päästöskisassa, josta nappasin seitsemännen sijan. Ja Tri Race Dolomiten, jonka oma joukkueeni voitti. Ensimmäisessä kisassa oli havaittavissa pientä treenikankeutta, mutta onneksi leirin viimeisessä kisassa sain onnistuneen suorituksen jopa siinä määrin, että kisan loppumetreillä pystyin haastamaan ja jättämään kanssani hiihtäneet miehet.



Leiriltä saapumisestani on kulunut nyt reilu viikko ja edessä on lauantaina alkava lähes kolmen viikon leiri Italian Livignossa ja Val Senaleksessa. Sukset on pakattu mukaan, joten lumen etsintä voi alkaa.

Ihanaa syksyä

Heli










30.8.2017

Kesän kuulumisia

Olihan se kesä, ihana sellainen. Vaikka Posiolla mennyt kesä on kääntynyt jo syksyyn, niin mieli on edelleen kesäinen. Innolla odotan uutta kautta. Kuten edellisessä blogissani keväällä mainitsin, muutoksia on tulossa ja niitä muutoksia olen kesän aikana käynyt läpi, pala kerrallaan. Tällä kertaa muutos ei pelottanut, päinvastoin, kun vanhasta päästin irti oli helppoa luottaa ja antaa asioiden mennä omalla painollaan.


Italia ja Padola


Keväällä havahduin tilanteeseen, että mikäli halusin edelleen kehittyä hiihtäjänä ja eritoten tasatyönnössä, oli minun muutettava harjoitteluani. Asia oli kypsynyt mielessäni jo useamman vuoden ajan, mutta jotenkin asia todella konkretisoitui viime kauden edetessä. Keväästä lähtien valmennuksestani on vastannut Jarmo Riski. 


Tekniikkatreeniä Ylläksellä Jarmon kanssa.


Valmentajan vaihdos tuli monelle yllätyksenä, vaikka itselleni kyseessä oli melko luonnollinen siirtymä. Vaihdoksesta aiemmin kirjoitettiin Lapin Kansassa ja halutessasi pääset lukemaan artikkelin tästä. Vaihdos tapahtui lopulta kivuttomasti ja yhteistyössä. Mitä treeneissä on sitten muuttunut? Sanoisin että paljonkin, niin sisällöiltään että painotuksiltaan. Mutta mikä on ehkä mahtavinta, vaikka en motivaatio-ongelmista ikinä ole kärsinytkään, olen todella innoissani. Tiedän treenanneeni hyvin ja laadullisesti, mutta yhtäaikaa tunnen itseni myös levänneemmäksi kuin aiemmin. 


Toblach ja Tre Cime

Kesä on sujunut leiripainotteisesti. Alkukesästä olin Italiassa omalla treenileirillä ja keskikesästä pyrin hyödyntämään niin Syötteen, Ylläksen kuin Vuokatin harjoitusmaastoja. Nyt muutamat viikot olen tarkoituksellisesti ollut kotona ennen syksyn kovaa leirirumbaa. Kotona olemisen ajan olen yrittänyt pyhittää läheisilleni, joita en talvella ehdi näkemään niin paljon kuin haluaisin. Syyskuun alkaessa vuorokauden kotona ovat vähissä, mutta toisaalta kelien viiletessä ja pimetessä on ehkä hyväkin suunnata hetkeksi harjoittelemaan lämpimään.


Syyskuun puolen välin tietämillä on tulossa hieman tietoa ensi vuoden tiimistäni. Julkistustilaisuudessa selviää, ketä kanssani on kisaamassa Visma Ski Classics:ssa. Tiedossa on nimekkäitä hiihtäjiä, enkä suinkaan tulevana kautena ole tiimini ainoa nainen. 


t. Heli







28.5.2017

Mitäs sitä tulikaan tehtyä???

Hiihtokausi 2016-2017 on pyörähtänyt vaivihkaa harjoituskaudeksi 2017-2018. Pohjoisessa hiihtokelit jatkunevat vielä viikon verran, mikä kuulostaa etelässä asuvista varmasti uskomattomalta. Kesä tuntuu vielä kaukaiselta ajatukselta ja uintikeleistä saa vain uneksia. Pelkkä ulos katsominen riittää palauttamaan kesäiset ajatuksen takaisin pitkittyneeseen kevääseen. Tälläkin hetkellä säiden haltija on päättänyt kirkastaa Koillismaan maisemia hentoisella lumisateella. Vallitsevista hiihtokeleistä olen nauttinut ja myös kärsinyt. Nautintoa on hiihdellä rapsakan kevätauringon alla kilometrien kertyessä kuin itsessään, mutta kevään pitkittyessä tämän kolikon toinen puoli ei ihan niin nautittava olekaan: märkää kevätloskaa, juoksualustana vain asfalttia... Toisaalta kevään treenit olen mennyt vain sen mukaan, mitä keho ja mieli on tahtonut tehdä. Ja pehmeämpi juoksualustakin löytyi kuntosalin juoksumatolla, joka ei muuten kovin helposti ollutkaan kesytettävissä. 






Viime kauteen mennessä asetin itselleni tavoitteeksi olla kahdeksan joukossa Visma Ski Classics- maratonmatkojen sarjassa, vaikka kauden alkaessa minulla ei täysin ollutkaan varmuutta siitä, mitä odottaa. Tavoitteeni asetin edellisten vuosien tuloksia tutkimalla ja omia vahvuuksia (ja toki heikkouksiakin) puntaroimalla. Jo tammikuun tulosten perusteella uskalsin odottaa parempaa loppusijoitusta. Parhaimmillani sarjassa olin 5., mutta saavuttamaani lopulliseen 6.sijaan olen tyytyväinen. Lisäksi 24 kuukauden rankingissa kauden päättyessä olin 11., mikä on hyvä suoritus verrattaen siihen, että suurimmalla osalla kisakuukausia sarjassa oli jopa kaksi kertaa enemmän kuin minulla. 


Kuva: Visma Ski Classics/ Ylläs-Levi / Magnus Östh


Visma Ski Classics-kausi (VSC) sisälsi paljon onnistumisia ja valitettavasti myös epäonnea ja epäonnistumisia. Kaikesta olen pyrkinyt oppimaan. Joskus pienet asiat ratkaisevat. VSC-sarjan viimeinen kisa käytiin Ylläksen ja Levin mahtavissa olosuhteissa. Tarkoitukseni oli jatkaa kisakautta vielä viimeisen osakilpailun jälkeen Lapin kevätkisoissa, mutta kaatuminen ja lievä loukkaantuminen sen seurauksena päätti kisakauteni hieman ennakkoon. Näin ollen ylimenokauteni harjoituskausien välillä muodostui normaalia pidemmäksi. Mutta tulevaisuutta ajatellen tärkeää on, että käsi ja kylki ovat nyt siinä kunnossa kuin niiden pitääkin olla kestääkseen treenit. 


Ylimenokaudella ehdin myös lomailla. Kuvassa tunnelmia ihanasta Italian Venetsiasta.


Suomen mestaruuskisoista parhaimmaksi sijoituksekseni jäi 7. sija Keuruun perinteisen 10 kilometrilta. Lisäksi onnistuin saamaan muitakin hyviä suorituksia, kuten Kontiolahden SM-kisojen 11.sija 15km perinteisellä ja Keuruun pariviesti. VSC- kisat vaikuttivat osaltaan siihen, että oma kisakalenterini ei antanut mahdollisuutta olla kaikissa SM-starteissa paikalla. Ensi vuoden kotimainen kisakalenteri on ainakin toistaisesti avoin, mutta alustavasti näyttäisi siltä, että kisakalenterissa on sijaa myös joillekin kotimaan kisoihin. Mutta missä määrin, se selvinnee kotimaisen kisakalenterin valmistuttua.


Kuva: Visma Ski Classics / Magnus Östh


Rivien välistä voi siis lukea, että seuraava kauteni muodostuu Visma Ski Classics:in ympärille. Ja tarkoitus on satsata siihen aiempaa enemmän. Mahdollisuuksien mukaan minut nähdään myös kotimaan kisoissa, mutta pyrin jättämään matkustamiset minimiin eli läheskään kaikista VSC- kisoista en tulevanakaan kautena matkusta takaisin Suomeen. 

Tiimistä olen paljon saanut kyselyitä eli siitä, olenko ensi vuonna samassa vai eri joukkueessa. Valitettavasti tämän kortin joudun toistaisesti pitämään vielä piilossa. Tiimi minulla on, se on varmaa, mutta toistaisesti en vielä julkista sitä. Kannattaa käydä aika ajoin kurkistamassa tänne blogiini, josko tänne jotain lähiaikoina kirjoittelisin asian tiimoilta. Samoin lähiaikoina tulen blogiini kirjoittamaan hieman muuttuneista valmennuskuvioista. Kannattaa siis näin kevään ja kesän aikana lukea kuulumisiani.



Posion kevät"hangilta" 

Heli

Kuva Posion Karitunturilta. Kuva on noin kaksi viikkoa vanha.

6.4.2017

SM Kontiolahti

Viime viikonloppuna kävin tarkastamassa, kuinka suuri kontrastiero onkaan ns. perinteisten hiihtomatkojen ja Visma Ski Classics- kisojen välillä. Ja tietysti onhan niissä eroa, mutta tietysti maailmalta on mukaan tarttunut myös oppia, jota voi hyödyntää lyhyemmillä kisamatkoilla. Itse en henkilökohtaisesti ole yhteislähtökisojen ylin kannattaja, mutta en koe niitä tosin liian stressaavanakaan. Tänä vuonnahan sitä on päässyt lähes joka viikko harjoittelemaan. Ryhmässä hiihtäminenkin on yksi taito ja jos sen taitaa, on mahdollista myös säästää energiaa.





Mutta lyhyesti itse viikonloppujen kisoihin. Viikonlopun aikana osallistuin ainoastaan viestiin ja sunnuntain 15 kilometrin yhteislähtöön, vapaan 5 kilometrin kisaan en ilmoittautunut. Oulun Hiihtoseuralta viesti sujui alavireisesti, oma hiihtoni mukaan lukien. Toki suurta tasoitusta jo ennen viestipäivää annoimme sillä, että joukkueemme vahvin ja varmin viestinviejä, maajoukkuehiihtäjä Riitta-Liisa Roponen, oli ja on kuntouttamassa selkäänsä leikkauksen jäljiltä. Mutta tuloksellisesti koen, että itse viestissä kukaan joukkueemme jäsen ei yltänyt omalle tasolleen. Päivän tulos oli kuitenkin 6. sija, joka ei tyydytä. Mitaleille joukkueellamme tuskin tänä vuonna olisi ollut asiaa, vaikka jokainen tuloksellisesti olisikin onnistunut, koska vastassa oli monta tasokasta ja kovaa joukkuetta.






Sunnuntain yhteislähdössä oma hiihtämiseni oli huomattavasti parempaa kuin se viestin aloitusosuudella oli ollut edellisenä päivänä. Aloitin kisan rennosti, varoen. Vaikka Kontiolahden maasto ei ole kovinkaan rankka, on pitkissä nousuissa jaksettava työskennellä jokaisella kierroksella. Valmentajani mielestä olisin voinut paremmin käyttää vahvuuttani, hyvää alkuvauhtia, jolloin olisin päässyt jo heti alussa parempiin hiihtoväleihin. Sykkeellisesti minulla ei ollut vaikeuksia pitää vauhtia, joten tämänkin vuoksi valmentaja peräänkuulutti uskallusta, rohkeutta. Itse kisan aikana tein mielestäni hyvin töitä enkä tyytynyt ryhmähiihdossa peesaamaan muita hiihtäjiä. Toki yksin en veturina toiminut vaan apuna oli mm. Anni Kainulainen.


Viikonloppuna elimistön toiminnan suhteen ei ollut ongelmia. Keho ei tuntunut väsyneeltä. Pientä tukkoisuutta oli havaittavissa käsissä, mikä on ymmärrettävää edellisviikon rankasta Årefjällsloppetin maastosta. Hengityksen suhteen puolestaan minulla oli erityisen vaikeaa lauantain viestissä ja vaiva jatkui myös sunnuntaina. Birkebeinerrennetin jälkeen rintarankani alkoi tehdä lukkoa, joka vaikutti viikonloppuna siihen, että hengitys teki rintarangassa todella kipeää. Vaiva on harmiton, mutta todella kivulias. Tämän en usko kuitenkaan tuloksiin vaikuttavan, kisoissa kun usein keskittyy itse suoritukseen niin intensiivisesti ettei jokaiselle kehon signaalille anna huomiota.




Kontiolahden SM-hiihtojen jälkeen kävin nopeasti kotona pyykkäämässä ja tiistaina suuntasinkin jo Levin ja Ylläksen lumille. Tulevana viikonloppuna ratkeaa Visma Ski Classics-maailmamestaruussarjan sijoitukset ja viikonloppuna lähden puolustamaan tämänhetkistä 6. sijaa. Tiedossa on huikea kilpailu mahtavissa maastoissa. Toivottavasti mahdollisimman moni pääsee paikalle, suksilla tai ilman.




30.3.2017

Årefjällsloppet

Norjan Birkebeinerrennetistä, tai tarkemmin sanottuna Renasta, matka jatkui kohti Ruotsia ja Vålådalenia. Vålådalen on paikka, josta Årefjällsloppet kulkisi myöhemmin viikolla. Pienen tunturikylän miljöö oli viihtyisän oloinen ja lisäksi ladut ja kuntosalit olivat lyhyen kävelymatkan sisällä. Vålådalenissa majoituin vaellushotellin huoneessa eli en majoittunut joukkueeni kanssa samassa mökissä kuin alunperin oli tarkoitus. Syynä tähän oli mökin sisäilma, joka sai ääneni katoamaan vajaan puolen tunnin oleskelun jälkeen. Majoituksen tarjoaja oli todella ystävällinen ja tarjosi minulle oman huoneen ilman erillistä veloitusta, mihin olin todella tyytyväinen. Mökin sisäilma oli aiemmin tutkittu eikä sieltä mitään ole tutkimuksissa löytynyt, mutta minulle kerrottiin herkimpien reagoivan. Mihin sitten reagoin, jäi mysteeriksi, mutta homeeseen reagoin yleensä herkästi.






Etukäteistiedon mukaan tiesin Årefjällsloppetin olevan raskas. Tiedossa olisi reilusti nousua sekä tuiskua ja tuiverrusta. Alla hieman reittiprofiilia ja latukarttaa.







Mutta sitten kisaan. Årefjällsloppetissa oli säidenhaltija päättänyt luoda haastavat olosuhteet tuulen ja lumisateen suhteen. Edellisen päivän joukkueenjohtajien kokouksessa puhuttiin jopa kisareitin muutoksesta, jolloin kisa olisi käyty Vålådalenissa, lähtöpaikan tuntumassa.  Olosuhteet loppujen lopuksi vaikuttivat vain siihen, että kisa lyhennettiin alkuperäisestä 55 kilometristä 50 kilometriin.

Sääennustusten lupaillessa hankalaa säätä pakkasin perinteisen sukset takaisin suksipussiin ja tein päätöksen edetä tasatyönnöllä, vaikka itse rata perinteistä olisi suosinutkin. Rata oli rankka jyrkkine nousuineen ja aika ajoin latu-ura oli todella epätasainen. Oman hankaluutensa kisaan hiihtäjille toi myös latu-uran pehmeys jolloin sauvat upposivat todella syvälle lumeen huolimatta isoista sommista.

Hieman jännitystä omaan kisaani sään lisäksi teki myös se, että juuri kisassa olevan kelin sukset katkesivat kuljetuksessa Norjasta Ruotsiin. Tapauksen johdosta kisasin kisan nollakelin suksen sijasta kuivemman kelin suksella. Ihan optimaalisinta suksea ei siis ollut kisaan valita, mutta kisassa suksi toimi kuitenkin olosuhteisiin nähden hyvin. Kisassa allani oli Rossignolin 02/03-profiilin luistelusuksi.

Startissa en uskaltanut lähteä ylivauhtiseen alkuvauhtiin ja totesin Emilia Lindstedin ja Sara Lindborin vauhdin minulle sopivaksi. Alun jälkeen saavutettuani johtoryhmän noin 10 kilometrin kohdalla pysyin kärjen mukana helposti. Meno oli aika ajoin ryhmässä vauhdin suhteen nykivää; vuoroin todella hiljaista menoa ja vuoroin vauhdikkaampaa hiihtoa, jolla ryhmää pyrittiin rikkomaan. Pysyin pääjoukossa 30 kilometriin saakka, jonka jälkeen Team Serneken Sara Lindborgin kanssa kävimme taistelua 9. sijasta. Taistelu päättyi kuitenkin Saran hyväksi. Pahimmillaan olin Sarasta jäljessä ehkä 40 sekuntia, mutta viimeisillä kilometreillä supistin eron 8 sekuntiin. Lopulliseksi sijoituksekseni tuli siis 10.sija ja kärkeen eroa jäi noin 5 minuuttia. 

Kisan jälkeen jatkoin pohdiskelua, jota olin jo tehnyt Birkebeinerretin jälkeen; kisaisinko Visma Ski Classicsin seuraavassa kisassa Reistadsløppetissa vai Suomenmestaruuskisoissa Kontiolahdella. Seuralleni Oulun Hiihtoseuralle ja valmentajalleni Veikko Anttoselle olin aiemmin viikolla ilmoittanut tulostani Kontiolahdelle, mutta Visma Ski Classics 24kk- rankingin 10.sija olisi vain 19 pisteen päässä. Puntaroin ja mietin, eikä ratkaisu ollut helppo. Tämän vuoden tuloslistassa pysyisin 6.sijalla vaikka jättäisin kisan välistä eli siihen ratkaisuni ei vaikuttaisi. 

Tällä hetkellä istun autossa ja tasatyöntösukset on jätetty kotiin. Päätös on tehty. 
Nähdään Kontiolahdella.


Vitostieltä kirjoittelee

Heli

23.3.2017

Parilla sanalla Birkebeinerrennetistä

Niin sitä tuli legendaarinen Birkebeinerrennet koluttua läpi, tosin vaatimattomin tuloksin. Kaikesta huolimatta matkaan tarttui rutkasti kokemusta ja myös nautintoa, sillä juuri sitä reitti Norjan Renasta Lillehammeriin tarjosi hiihtäjille.


Kuva: Roberto De Zolt




Renaan eli Birkebeinerrennetin lähtöpaikalle saavuin yhdessä tiimini Team Robinson Petshop Trainerin kanssa keskiviikkona 15.3. Tarkoituksenamme oli ehtiä tutustua latuun ja reittiin huvissä ajoin, sekä tietysti saada mahdollisimman hyvin aikaa suksien testaamiselle. Miehillä suksien testaus on usein näissä karkeloissa helpompaa, koska juuri kukaan eliittiryhmän mies ei enää nykyisin kisaa Visma Ski Classics- kisoja pidoilla. Omassa suksipakassani riitti tällä kertaa testattavaa, sillä mukana oli niin tasatyönnön kuin perinteisen hiihtotavan suksipakka.

Birkebeinerrennetin kisareittiä ei nainen ole koskaan voittanut pidoitta, joten sekin puolusti pitosuksen valintaa. Itse arkailin pitosuksien ja tasatyöntösuksien välillä, koska minun annettiin ymmärtää ettei toimivaa pitoa olisi koko kisareitille mahdollista saada. Rata ei olisi mahdoton tasatyöntää, vaikka se sisältääkin pitkiä ylämäkipätkiä.

Tällä kertaa kisaan lähdin kuitenkin pidoilla. En tiedä teinkö valinnassani väärin, koska uskon voineeni suoriutua kisasta paremmin pidoitta... näin jälkiviisaana. Pito oli kisassa katastrofi. Suksi piti alun nousussa ehkä reilun kilometrin, jonka jälkeen pito heikkeni entisestään. Tilannetta ei kuitenkaan helpottanut se, että suksien pohjassa ollut pito (vaikka se ei toiminut) hidasti menoani tasatyöntöosuuksilla. Ohimennen kerrottakoon, että jos kotioloissa treenisukseni toimisi niin huonosti kuin se kisassa teki, vaihtaisin sukset toisiin. Kisassa se ei kuitenkaan ole mahdollista. Keskeyttäminen kävi mielessäni ensimmäisen kerran kuuden kilometrin kohdalla, mutta päätin taistella ajatusta vastaan. Jälkikäteen keskeyttäminen harmittaisi liikaa. 

Käytännössä kisani oli kisattu ensimmäiseen 14 kilometriin eli ensimmäisen nousun päätyttyä. Suksi ei pitänyt edes haarajuoksussa joten ns. "evääni" oli jo syöty varsin aikaisessa vaiheessa. Selässä kuljetettava 3,5 kilon reppu, joka lähdössä käytännössä oli juomineen 5 kiloa ei todellakaan helpottanut etenemistäni. Tämä on kuitenkin osa urheilua ja myös sen suola, halusi sitä tai ei.

Kisan hyviin puoliin kauniiden maisemien (joita nyt en kuitenkaan ehtinyt katselemaan) lisäksi, kuului ehdottomasti se, että loppupuolella kisaa ohittelin tyttöjä ja sain lopun tasaiselle "apinanraivolla" hyvän menobuustin. Paha on kuitenkin sanoa, että positiivisin puoli kisassa oli se, että en keskeyttänyt ja loputtomalta tuntunut kisa loppui joskus. Ensi vuonna uskon kisaavani saman reitin pidoitta. Tällä hetkellä mielikuvani siitä vahvistuu entisestään.

Miksi suksi sitten ei toiminut? Tätä selvitettyämme tulimme siihen lopputulokseen, että ensinnäkin pidon määrä oli liian vähäinen ja pohjatyö oli tehty ei niin ammattilaisen ottein. Pohjavoiteen ja pohjaliisterin olisi voinut kuumentaa suksen pohjaan, eikä paljaalla kämmenellä tasoittaa. Kyseiset virheet harmittavat suuresti, varsinkin kun itse ei niihin voi vaikuttaa. Tilanne on nyt kuitenkin nollattu. Lihaksiston palautuminen tällä kertaa otti ymmärrettävästi enemmän aikaa, mutta pikkuhiljaa olo alkaa normalisoitumaan. Kyllä Nutellacrepseillä energiatasot ainakin saadaan kohdalleen.




Norjan Renasta olemme siirtyneet jo Ruotsin Vålådaleniin Årefjällsloppetin maisemiin. Seuraava kisa on jo ylihuomenna eli lauantaina ja  valmistautuminen on jo hyvässä vauhdissa.





9.3.2017

Vasaloppet ja Jizerska

Toblach-Cortinan jälkeen olen ehtinyt kisata kaksi Visma Ski Classics- kisaa. Yhden kisan Tsekin Jizerska Padesatkassa ja yhden Ruotsin legendaarisessa Vasaloppetissa. Jizerskan kisa oli osaltani lähellä peruuntua kahdestakin syystä; tiimini olisi halunnut minun jäävän kisaamaan Italiaan, jotta paikallinen näkyvyys olisi taattua ja toinen syy taas oli se, että hieman ennen Jizerskaa olin yhden yön kuumeessa johtuen allergisesta reaktiosta.

Kuume onneksi laski yhtä nopeasti kuin oli tullutkin eikä olooni jäänyt juuri muuta tuntemusta kuin pieni väsymyksen tunne. Mistä allerginen reaktio sitten tuli, jäi minulle arvoitukseksi. Hankalampi paini oli saada tiimini managerilta lupa kisata Jizerskassa, mutta sain kuin sainkin luvan pitkän neuvottelun tuloksena. Mielestäni neuvottelu oli turha, sillä minut oli nimenomaan hankittu tiimiin kisaamaan Visma Ski Classics-kisoja eikä kiertelemään Italian paikallisia pikkukisoja.


Kyllä vielä ennen Vasaloppettia hymyilytti. Kuva: Andrea Buttaboni



JIZERSKA-PADESATKA

Jizerskan kisoihin meitä lopulta lähti pieni ryhmä. Lisäkseni kisareissulle osallistui Bormolinin kaksoisveljekset Nicolas ja Thomas sekä huoltajana matkalla oli Roberto De Zolt. Tsekissä varauduin kisaamaan kisan pidoilla, mutta melko pian reittiin ja latuun tutustumisen jälkeen huomasin korkeuden muutoksen tekevän merkittävän muutoksen lumiolosuhteisiin. Hyvän ja läpi koko kisan toimivan pidon saaminen olisi liian haastavaa. Vaikka radalla oli paljon nousuja niin se sisälsi myös pitkiä ja vauhdikkaita laskuja. Luistolla olisi siis suuri merkitys. Tästä syystä uskaltauduin kisaamaan tasatyönnöllä.

Suksen valinta kisaan ei Jizerskassa ollut helpoin mahdollinen. Valinnan suksesta tein vasta kisa-aamuna. Vertailuun olin valinnut kaksi erityyppistä suksea, joista valinnan tein yksinomaan vallitsevien olosuhteiden mukaan. Lisäksi pohdin myös, millaisia ominaisuuksia sukseltani tarvitsen lopun kostuvaan latuun. Mielestäni onnistuin valinnassani, luisto suksissani oli hyvä. Hiihdin kisan Rossignolin 05/03-tyyppisellä luistelusuksella ja voin valehtelematta sanoa etten alamäissä ainakaan luistolla hävinnyt.

Jizerkassa lopullinen sijoitus oli 6., mihin olen suhteellisen tyytyväinen. Samalla vahvistin sijoitustani kuudentena tämän kauden 2016-2017 yhteistuloksissa.



VASALOPPET

Jizerskan jälkeen matkustin reiluksi viikoksi kotiin valmistautumaan Vasaloppetiin. Tarkoituksenani oli tehdä hyvä peruskuntojakso, mutta olosuhteiden ollessa kylmät ja todella hitaat, muutimme valmentajani kanssa suunnitelmia. Vallitsevissa olosuhteissa määrän jauhaminen olisi ollut itsemurha. No, suunnitelmista laskimme määriä alemmas ja keskityimme laatuun. Tuntui muuten kummalliselta olla pitkästä aikaa kotona. Tammikuun alun jälkeen olen ehtinyt käydä kotona lähinnä vain kääntymässä ja pyykkäämässä.

Vasaloppet-reissuni oli tänä vuonna hieman normaalia pidempi (kolme päivää pidempi), mutta niin myös matkasuunnitelmani poikkesi edellisvuosista. Yleensä olen lentänyt suoraan Vaasasta Moraan, mutta tänä vuonna matkustin oman tiimini mukana. Tämä tarkoitti sitä, että minun piti matkustaa Vasaloppetiin Tukholman kautta. Mutta kaikki toimi hienosti ja ajallaan. 

Sääennusteet Vasaloppetiin näyttivät monta päivää kylmää keliä ja siihen keliin tiimini kanssa aluksi testasimme suksia. Ja tähän testaamiseen käytimme aikaa todella paljon (varma tapa muuten sekoittaa itsensä suksien suhteen). Jossain vaiheessa nostin kuitenkin testauksen suhteen käteni pystyyn ja jäin odottamaan säätilan muuttumista. Ennustukset muuttuivat pikkuhiljaa lämpimämpää ja lauhempaa keliä kohden, joten jätin testauksen todella viime tippaan. Jos olisin valinnut sen suksen joka ensimmäisissä testeissä oli liukkain, valinta mitä suuremmalla todennäköisyydellä olisi mennyt pieleen. Ja taisi se joillakin tiimimme pojilla mennäkin...

Tänä vuonna edessäni oli kolmas kertani Vasaloppetissa. Kaksi edellistä kertaa olen kisannut pidoilla ihan kohtuullisella menestyksellä (2015: 13. ja  2016: 9.). Tänä vuonna pitoja en edes harkinnut, mutta ilmeisesti niitä ei minulle olisi myöskään laitettu ;) . Näin ainakin ymmärsin. Pahin vaiheha Vasaloppetin radalla on ensimmäinen nousu, joka päättyy radan korkeimpaan kohtaan. Tämän korkeimman kohdan jälkeen on enemmän ja vähemmän loivaa alamäkeä. Mieluummin pukkaisin loivaan vastamäkeen, mutta kaikki radat on selvittävä. Loivan alamäen tasatyöntäminen on minulle vielä haastavaa.

Kisaa varten tankkasin tiistaista perjantaihin hiilihydraattipitoisella Squeezyn tankkausjuomalla sekä laadukkaalla ruoalla. Energiat kisassa riittivät hyvin ja suksi pelasi mainiosti. Juotot toimivat hienosti, siitä kiitos Göran Holmin porukoille sekä oman tiimini jäsenille. Hiihdin kisan Rossignolin 02/03-tyyppisellä vapaan suksella, jonka pohjahiontana oli Jarkko Hokkasen hioma M7. Käsikuviota suksissani ei ollut, vaikka sunnuntain olosuhteissa se olisi ollut jopa suotavaa ladun liippautuessa. No, tehtävänäni on hiihtää ja muut hoitavat voitelupuolen. Roolinjako on selvä.

Kisassa minulla ei ollut jaksamisen tai voimien kanssa ongelmia. Mutta vuosien kokemuksella voin sanoa Vasaloppetin olevan omaa luokkaansa kisassa käyttäytymisen suhteen, eikä niin hyvässä mielessä. Nainen miesjoukossa ei jokaiselle miehelle ole se toivottu osapuoli, sen sain tänä vuonna todeta pariinkin otteeseen. Nuo kaatumiset eivät lopulliseen sijoitukseeni varmasti merkinneet tai vaikuttaneet mitään, mutta silti toivoisin toisen hiihtäjän kunnioittamista. Vahinkoja tietysti sattuu, mutta turha kontaktien ottaminen on kyllä sellainen jonka kyllä erottaa. Kerran minut kaadettiin sivusta lujasti tönäisemällä ja toisella kerralla suksieni päälle hiihdettiin niin, että kaaduin suoraan selälleen. Ehkä tämä kuuluu urheiluun, mutta itse henkilökohtaisesti vältän turhia kontakteja ja tahallisesti toisen hiihdon häiritsemistä. Selvää on kuitenkin se, että Vasaloppetin ihmismassaan mahtuu mitä erilaisempia hiihtäjiä ja se on hyväksyttävä.

Lopullinen sijoitukseni Vasaloppetissa oli tänä vuonna 7. sija. Ja voin todeta reissun olleen kevein tähän astisista Vasaloppeteista. Koskaan en maalissa ole ollut rättiväsynyt enkä ollut tänäkään vuonna. Tänä vuonna viimeisillä 30 kilometrillä taisin ohitella enemmän muita hiihtäjiä kuin koskaan aikaisemmin. Kädet toimivat hyvin loppuun saakka, eivätkä voimat loppuneet vaikka sitä ennen kisaa pelkäsin. Sen verran kuitenkin kunnioitin 90 kilometrin matkaa.

Tällä hetkellä nautin olostani kotona Suomessa. Seuraava kisa on Norjan Birkebeinerrennetissä maaliskuun 18. päivänä. Sitä ennen on kuitenkin opeteltava hiihtämään kisan vaatima 3,5 kilogramman painoisen repun kanssa. Tähän kun vielä lisää kisassa tarvittava nestehuolto, voi olla että repun paino lähentelee jopa 5,5 kilogrammaa. Ei ihan helppo nakki, kun harvoin vastaavia kilomääriä kisoissa tulee kannettua.