26.2.2018

Jizerska Padesatka 2018

Keski-Euroopasta kotiuduin Posiolle vajaa viikko sitten, mutta kuten varmasti arvata saattaa kiireitä minulla on riittänyt. Toki tietysti olen myös laiskotellut, mutta kummasti oman aikansa myös kotiutuminen vie. Tietysti olen ehtinyt myös tehdä vähemmän tärkeitä asioita, kuten leipoa, mutta olen sen ottanut lähinnä rentoutumisen kannalta. Lisäksi reissussa ehti kaivata omatekoista mysliä ja siemennäkkileipää, mutta nyt nekin olen jo ehtinyt tehdä (ja osin myös syödä). Viime viikolla mietin pitkään osallistumista Finlandiahiihtoon ja eräässä vaiheessa olinkin jo lähdössä, kunnes tarkistin pakkastilanteen. En ole hyvä kestämään pakkasta ja se oikeastaan ratkaisi kisan kohtalon - en halunnut sairastuttaa itseani kisaamalla kylmässä ja tuulisessa säässä. Tällä kertaa oli ehkä muutoinkin hyvä jäädä kotiin lepäämään.

                                                 

                                           


Kuuden viikon kisareissuni päättyi siis reilu viikko sitten Jizerskan kisaan. Kisa on maastollisesti yksi mieluisimpia kisoja minulle, sen sisältämien nousujen vuoksi. Odotin siis kisaa innolla ja se on tietysti aina hyvä merkki. Lisäksi tällä kertaa kisa päättyi 4.sijaan, mikä on minulle tähänastisista Visma Ski Classics-kisoista paras sijoitukseni. Kisalla sain todistettua itselleni sen, että harjoituskaudella olemme tehneet oikeita asioita ja myös sen, minkä tiesin jo joulukuun treeneissä, vauhtia riittää kunhan sen saa ulosmitattua. Lisäksi kisa toi uskoa siihen, että nämä kovat tytöt ovat voitettavissa ja minä pystyn siihen.

Tiimini kanssa saavuimme Tsekkeihin ja Bedrichoviin torstai-iltana, pitkän ja tylsän ajomatkan päätteeksi. Ennen ajomatkaa tein vielä viimeisen kevyen treenin Italian Padolassa ja söin kevyen lounaan. Kevyen siksi, että jostain kumman syystä isäntäperheeni halusi juuri sinä päivänä salaattipainotteisen lounaan. Onneksi olin edellispäivänä varautunut ajomatkaan ostamalla paikallisesta ruokakaupasta repullisen evästä mukaani. On huomattavan paljon helpompi matkustaa vatsa täynnä kuin energiavajeessa.

Kisaa edeltävät päivät tiimini kanssa vietimme reittiin ja olosuhteisiin tutustuessa. Suksien testaamisen jätin lauantaille ja tarkoin yritin seurailla sääennustuksien muuttumista ja sitä, mihin sää olisi mahdollisesti muuttumassa. Ennustuksien ja oman kokemukseni perusteella valitsin suksitestiin kolme suksiparia. Jälleen kerran sain italialaisilta kysyviä katseita (tällä kertaa suksien vähyydestä), mutta olen niihin jo tottunut. Useimmiten totean pojille, että turha testata koko pakkaa - helpottaa, kun tuntee omat suksensa. Testissä minulla oli tällä kertaa ainoastaan Rossarin perinteisen profiilin tasatyöntösuksia. Testissä testasin lähinnä profiilit 02/03, 03 ja 03-loiva. Näistä testin paras oli 03-loivan profiilin suksi V8T7-kuviolla, joka oli paria viikkoa aikaisemmin hiottu Jarkko Hokkasen toimesta. Italialaisten kanssa jouduin hieman käymään sanallista kädenvääntöä siitä, voisinko hiihtää kyseisellä suksella (pojat eivät aiemmin olleet nähneet koko suksea), koska kuvio oli heille outo ja suksen hionta oli uusi. Itse kyllä tiesin, että suksea oli voideltu riittävästi.


                                        


Jizerskassa naisten lähtö on 15minuuttia ennen miesten eliitin lähtöä. Naisryhmä säntäsi kisaan vauhdikkaasti, joten eroja naisten välillä alkoi muodostua välittömästi. Ensimmäiset neljä kilometria kisassa sujui osaltani huonosti, pidin hieman liikaa kiirettä ja kiireestä johtuen tekniikkani ei ollut riittävän tehokas. Tässä vaiheessa jäin kärjen peesistä. Kärkiryhmässä oli kisan alussa neljä tyttöä, mutta tämäkin ryhmä hajosi Britta Johansson Nordgrenin ja Katerina Smutnan pitäessä vauhtia kärjessä. Ensimmäinen ylämäki Jizerskassa on noin 10,5 kilometrin mittainen ja tuon nousun aikana huomasin eräässä vaiheessa lähestyväni Silje Øyre Slindiä ja Sara Lindborgia. Tytöt tavoitinkin hieman myöhemmin ja jäin heidän kanssaan hiihtämään vetovuorojen vaihdellessa.

Kisan aikana hiihtoni tuntui kevyeltä eikä minulla ollut vaikeuksia hiihtää tyttöjen vauhtia. Sara Lindborgin nykäistessä eroa minuun ja Siljeen mietin hetken peesiin lähtemistä, mutta jostain syystä en tarttunut tilaisuuteen - tyhmä minä. En ollut tuossa hetkessä erityisemmin väsynyt, joten tilaisuuteen olisi kannattanut lähteä. Mutta turha jossitella. Ensi kerralla sitten. 

Tällä hetkellä pakkailen jo pikku hiljaa kamojani Vasaloppetia varten. Kyseessä tulee olemaan neljäs kertani Vasaloppetissa ja suorani näyttää seuraavalta: 13. (2015), 11. (2016) ja 7. (2017). Luvassa on kylmää keliä ja mahdollisesti tuulella höystettynä eli ei mikään lempikelini. Kisan suhteen toistaisesti suurin huolenaiheeni on, kuinka pidän varpaani lämpimänä kisan aikana. Perinteistä hiihtäessä tämä ei ole ongelma, mutta tasatyönnössä pakkanen puree varpaisiin tavallista napakammin. Pitänee pakata mukaan mononsuojat ja paksut villasukat, onneksi monoissani on tilaa paksummillekin sukille.

Vasaloppet käydään siis kuluvan viikon sunnuntaina. Mukana on varmasti paljon suomalaisia, joten TV:n äärellä kannattaa kannustaa ja katsoa, jos ruudussa vilahtaisi tuttujakin.

T. Heli


12.2.2018

Ajatuksia palautumisesta

Minulta kysytään usein, etenkin viime kevään ja valmentajan vaihtumisen jälkeen, kuinka varmistan palautumiseni kiireisen kisakauden aikana. Suuri salaisuus ei ole, sillä minut hyvin tuntevat ja tietävät, että toisinaan lepääminen on minulle hankalaa. Syntymälahjakseni olen saanut pienoisen levottomuuden ja lepopäivinä tunnen itseni jopa normaalia levottomammaksi. Olen kuitenkin oppinut ettei lepäämättä kehity eikä kehosta väsyneenä saa irti sitä, minkä kovalla harjoittelulla ja treenaamisella on rakentanut.


                                                    


Lehdistöstä ja internetistä voi toisinaan lukea urheilijoiden huikeista harjoitusmääristä, kovista treeniviikoista ja uusista ennätyksistä. Kaikki muistavat Mika Myllylän raastavat suotreenit ja tuskan Mikan kasvoilla hänen polvistuessaan Haapajärven Tervanevan pintaan. Tämä mielikuva on painunut syvälle urheilukansamme muistoihin. Suomalaisten mielissä tämä kuva kertoo paljon urheilijan elämästä, mutta se ei kuitenkaan kerro kaikkea. Urheilijan elämä ei ole pelkästään maitohapon sietämistä, se on elämän tasapainon hakemista - kehoa ei voi pelkästään rankaista, sitä on myös rakastettava. Sama pätee myös kuntoilijoihin, ei pelkästään urheilijoihin.


Tällä hetkellä elän kisakauden kiireisintä aikaa. Visma Ski Classics - sarja on saavuttanut puolivälinsä ja kisoja on ollut viikko toisensa perään eri maissa ja eri paikoissa. Kisojen lisäksi tämä ajanjakso sisältää lukemattomia kilometrejä matkustusta, mikä lisää kuormitusta entisestään. Kotoa lähdin kohti Keski-Eurooppaa loppiaisen tienoilla ja edessä on vielä pitkä aika ennen paluuta takaisin Posiolle, Suomeen. Ikävä kotiin on jo kova ja tämä luo omat haasteensa tähän viimeiseen Italian viikkoon. Tällä hetkellä lasken päiviä siihen, kun lentokone laskeutuu Suomeen. Olen viihtynyt täällä Italiassa hyvin, mutta tietysti paikallisessa kulttuurissa on paljon asioita, jotka tuntuvat näin pohjoismaalaisena ja suomalaisena kummallisilta. 


Mutta hieman sitten tästä meneillään olevasta ajanjaksosta. Visma Ski Classics- sarjassa kilpailut koostuvat pääasiassa yli 50km:n mittaisista matkoista, jotka haastavat meitä kisaajia niin henkisesti kuin fyysisesti. Viikot kuluvat nopeasti kisoista palauttelun, kilpailuihin valmistautumisen ja kisaamisen vuorotellessa. Tarkoituksenani onkin nyt hieman kertoa siitä, kuinka varmistan palautumiseni näinä viikkoina ja myös muina aikoina kilpailukauden ulkopuolella. Aina nämä asiat eivät ole olleet minulle selviä, vaan se on vaatinut myös minulta paljon oivaltamista, itsensä tuntemista ja armollisuutta itseäni kohtaan. Lisäksi myönnän kyllä, että urheilu-urani aikana melko moni ihminen (myös valmentaja) on kanssani keskustellut aiheesta - ja syystäkin. Toisinaan olen liian innokas, myönnetään.


                                                 


Kuten moni varmasti muistaa, olen siviiliammatiltani opettaja. Reilu puolitoista vuotta sitten jäin pois opettajan työstäni saadessani paikan italialaisesta hiihtotiimistä, Team Robinson Petshop Trainerista. Ennen tätä ratkaisuani tasapainoilin pitkään työn ja hiihdon välillä. Tuolloin kuvittelin pystyväni venyttämään vuorokautta ja jaksamistani jopa epäinhimillisen pitkälle - yöunen kärsiessä. Edellinen lukuvuosi, ennen ratkaisuani jäädä ammattilaiseksi, oli minulle äärimmäisen raskas. Vasta jäädessäni ammattilaishiihtäjäksi ymmärsin, kuinka tärkeästä asiasta olin yrittänyt säästää. Pyrkiessäni olemaan mahdollisimman hyvä opettaja, työntekijä ja urheilija ajauduin tilanteeseen, jossa uni ei enää palauttanut sillä sitä ei ollut riittävästi. Yritin saada vuorokauteeni lisää tunteja, mikä näin jälkikäteen sanottuna oli todella huono ratkaisu. En saanut lisää tunteja vuorokauteeni, sain vain lisää haasteita palautumiseeni.


Unen merkitys osana palautumista on yksi tärkeimmistä eikä tämä todellakaan päde ainoastaan urheilijoihin. Nykyisin pyrin ajoittamaan nukkumiseni siten, että totaalinen uniaikani yltää lähes joka yö kahdeksaan tuntiin. Tämä ei tarkoita kahdeksaa tuntia sängyssä, vaan usein pidempää aikaa. Viime viikolla keskimääräinen uniaikani oli hieman alle yhdeksän tuntia. Moni varmasti ihmettelee, miksi nukun niin paljon. Monelle toki riittää lyhyempikin yöuni ja kotona ollessani usein onkin niin, että Esalle riittää vähäisempi unimäärä. Pitkillä yöunilla varmistan riittävän syvän unen saannin, joka on tärkeää erityisesti lihasten rakentumisen ja palautumisen kannalta. (Syvää unta ihminen nukkuu alkuyöstä.) Lisäksi nukkumalla pitkään varmistan myös mahdollisimman pitkän REM- unen (Rapid Eye Movement) saannin, joka on keskeisessä roolissa mm. autonomisen hermoston aktivoimisessa. (Tätä unen vaihetta puolestaan ihminen näkee loppuyöstä.)


                                                    

                                          


Nykyisin unen laadun ja keston seuraamiseen on olemassa erilaisia laitteita, joiden hintakaan ei nykyaikana ole päätä huimaava. Itselläni on käytössä Oulun seudulta lähtöisin oleva Ōura-sormus, jonka antamasta datasta ylläolevat kuvat ovat. Sormuksen avulla pystyn kätevästi seuraamaan rasituksen ja unen välistä suhdetta. Ohimennen kuitenkin mainitsen, ettei kyseessä ole suinkaan sponsorini, vaan olen itse pitänyt varsin kätevänä tapana pitää kädessä sormusta, jonka läsnäoloa arjessa, kisoissa ja treeneissä en edes huomaa. Sormuksen sovellus ilmoittaa myös minulle, jos unen ja rasituksen taso ei ole tasapainossa. Tätä tasapainoa tavoitellessa pyrin erityisesti näin kiireimpänä kisakautena nukkumaan niin paljon kuin se vain on mahdollista. Sormuksen lisäksi seuraan myös sykemittarin antamia tietoja ja vertailen näiden kahden mittarin antamia arvoja.


Unen seuraamisen lisäksi olen oppinut useamman kerran viikossa mittaamaan ortostaattisen sykkeen Polar V800-mittarilla, joka ohjastaa mittaamisen automaattisesti ja mittaa samalla myös sykevälivaihteluarvoja, RMSSD-arvoja. Valmentajani, Jarmo Riski, seuraa suurimmaksi osaksi näitä sykevälivaihteluarvoja, mutta ortostaattinen sykekäyrä kertoo myös hänelle kehoni kokonaisrasituksen tilasta. Vaikka matemaattisena ihmisenä rakastan erilaisia testejä, tämä ortostaattinen testi toimii minulle pääasiassa vain tuntemusten varmistajana. Yksin testin perusteella emme valmentajani kanssa tee valmennuksellisia ratkaisuja, vaan tärkeimpänä ohjenuorana toimii aina oma tunteeni. Jos tunnen väsymystä, on parempi levätä vaikka testit kertoisivat muuta. 


Näinä Italian viikkoina olen syönyt kilotolkulla pastaa ja erään pitsankin. Minulta usein kysytäänkin, voinko syödä pitsaa tai ylipäätänsä epäterveellistä ruokaa. Tähän kysymykseen törmään usein niin kisa- kuin treenikauden aikana. Sinänsä kysymys on hassu, mutta toisaalta sama kysymys sisältää ehkä myös vääränlaista mielikuvaa urheilijan ravitsemuksesta. Tyypillisin vastaukseni tähän lienee kevyt naurahdus, jonka jälkeen totean voivani syödä lähes mitä tahansa kunhan pääasiassa noudatan hyvää, terveellistä ruokavaliota. Joskus rasvainenkin ruoka voi olla hyvä vaihtoehto, varsinkin jos keho sitä tarvitsee. Tärkeintä on pitää isot linjat selkeinä eli syödä pääasiassa terveellisesti, mutta toisinaan voi itselleen sallia lipsahdukset tai mieliteot ilman huonoa omaatuntoa.


                                                             


Näin kisakauden aikana pyrin pitämään ruokavalioni mahdollisimman monipuolisena. Kotona olessani syön suomalaisittain ja myönnänkin, että tämä kuuden viikon pastakuuri alkaa tuntua jo hieman ahdistavalta. Tällä hetkellä nautin päivittäin useina pieninä annoksina proteiinilisää, varmistaakseni riittävän proteiinin saannin. Italiassa toisinaan tuntuu ettei proteiinia pastapainotteisessa ruokavaliossa ole riittävästi. Salaattia täällä kyllä syödään paljon, mutta lihan määrä on toisinaan vähäinen. Pienillä proteiinilisillä yritän myös vaikuttaa siihen, ettei lihasmassani pienene kisakaudella ja jos mahdollista, sairastumisriskini pienentämiseen. 


Viime kausi oli ensimmäinen kauteni Visma Ski Classics -sarjassa ja kevään aikana viime vuonna huomasin, että en ollut kauden mittaan syönyt niin paljon kuin ehkä olisin tarvinnut. Söin samalla tavalla kuin muinakin kisakausina, mutta en osannut ottaa huomioon maratonmatkojen mukanaan tuomaa energian tarvetta. Tänä vuonna olen paneutunut asiaan hieman tarkemmin ja tällä hetkellä syön myös enemmän kuin vuosi sitten. Tämä kaikki sen vuoksi, että palautuisin paremmin, pysyisin terveenä ja kehittyisin kisojen myötä. Keho antaa paremmin tulosta, kun sitä pitää hyvänä.


                                                                    


Miten sitten ruokavalioni normaalisti koostan? Tärkeä tekijä terveellisen ja hyvän ruokavalion koostamisessa on säännöllinen ruokailurytmi ja sama tekijä on myös tärkeää kehon palautumisen kannalta niin arjen kuin urheilunkin kannalta. Tällöin keholla on aina käytössään rakennusaineita. Aamiaiskaurapuuro kulkeutuu mukanani kaikkialle, minne matkustan, mutta muutoin noudatan aina paikallisia ruokailutottumuksia. Italialaisilta olen kuullut käyttäväni todella vähän sokeria, mutta tämän luulen vain johtuvan siitä, etten aamiaisella syö koskaan mitään makeaa. Myöhemmin päivällä makea kyllä maistuu ja toisinaan maistuu myös karkki, mutta ei jokainen päivä. Mitään en nykyisin kiellä itseltäni vaan syön mitä kulloinkin haluan, mutta en rajattomasti. Kieltämällä itseltään asioita voi vain lisätä itselleen mielitekoja. Sallivalla asenteella ”kielletyn omenan” merkitys laimenee.


Useaa kunto - ja penkkiurheilijaa varmasti kiinnostaa, kuinka treenaan tiiviin kisakauden aikana. Tällä viikolla olen pystynyt hieman tekemään pidempiä harjoituksia, koska Visma Ski Classics- sarjassa on meneillään yhden viikonlopun kisapaussi ennen Tsekin Jizerska Padesatkaa. Mutta pääasiassa viime viikot kisojen jälkeen olen kuluttanut lepäilemällä ja liikkumalla todella kevyesti alkuviikot ja loppuviikosta vasta olen tehnyt hieman nopeutta ja voimaa. Juurikaan kehittäviä harjoituksia en ole viimeisen kuukauden aikana tehnyt, sillä se ei varmasti olisi ollut järkevää. Kisat itse toimivat kehittävinä, jos palautuminen onnistuu. Kehoa on turha rasittaa ja loputtomasti vaatia sen tarvitessa huoltoa ja hoitoa. Uskaltamalla levätä riittävästi ja ehkä hieman ylikin saavuttaa varmasti paremman tuloksen kuin tiukkapipoisella asenteella treenaamalla. ”Kehoa ei voi pelkästään rangaista - sitä on rakastettava” - asenteella kokonaisolotila on varmasti jokaisella parempi.


Palautumisesta aiheena voisin kirjoittaa todella pitkästi, mutta omalla kirjoituksellani halusin avata ja korostaa hieman sitä puolta, jonka moni kilpa- ja kuntourheilija unohtaa. Palautuminen on myös kokonaisuus ja tämä kokonaisuus on tärkeä osa jaksamisessa ja kehittymisessä. Pelkästään kovaa treenaamalla kukaan ei jaksa eikä kehity. Energiaa on jätettävä myös muista arjen haasteista selvitymiseen. Kehon kohtaaman stressin tai rasituksen ei aina tarvitse olla fyysistä, koska myös henkinen hyvinvointi ratkaisee sen, voiko keho hyvin. Elimistö ei erittele, tuleeko ylikuormitus pelkästään fyysisestä vai henkisestä puolesta. Jokainen on varmasti pitkän koulu- tai työpäivän jälkeen ollut väsynyt ja tunnistaa tilanteen. Joskus on yksinkertaisesti vain parempi levätä. Tietysti liikkeelle lähteminen ja liikkuminen on joskus hyvä vaihtoehto, mutta ei aina. Oikean ratkaisun tekeminen liikkumisen, treenaamisen ja lepäämisen välillä ei aina ole helppoa, mutta omiin tuntemuksiinsa kannattaa luottaa. Keho kyllä kertoo, mitä se tarvitsee, kunhan sille antaa mahdollisuuden kertoa. Lepääminen ja rennosti ottaminen ei aina ole laiskuutta, se on joskus myös viisautta. Joskus on vain parempi vaihtoehto juoda kupillinen kaakaota, syödä pari keksiä ja ihmetellä maailman menoa.

 Näillä mietteillä Italiasta kirjoittelee 

Heli 

                                                                           






5.2.2018

Toblach-Cortina

Keski-Euroopan reissu alkaa olla jo voiton puolella, neljä viikkoa takana ja kaksi vielä edessä ennen matkustamista takaisin Suomeen. Ikävä vaivaa jo hieman, mikä lienee ymmärrettävää. Kovinkaan monta sanaa suomea en näinä päivinä ole päässyt puhumaan, mutta onneksi internetissä julkaistut lehdet ja puhelut Suomeen helpottavat ikävää melkoisesti. Viikot ovat pääosin täyttyneet kisareissuista ja lepäilystä eli niin kiirettä kuin leppoisaa (välillä jopa liiankin leppoisaa aikaa) on ollut. Mutta siitä, miten palautumista kisoista seurataan ja miten se varmistetaan, kerron myöhemmin ennen Jizerskaa blogissani. Tässä blogikirjoituksessa on tarkoitus syventyä Visma-kauden 6.osakilpailuun, Italian Toblach-Cortinaan.

Toblach-Cortinaan valmistauduin ajatuksella vähemmän on enemmän eli kisaa kohti valmennuksellisesti mentiin levon ja hermotuksen kautta. Tästä huolimatta, ilmeisesti stressistä tai jostain allergisesta reaktiosta, torstai-iltapäivän olin kuumeessa ilman muita oireita. Illaksi kuume onneksi laski itsekseen, silllä yleensä en kuumetta lääkitse mitenkään. Kuume oli minulla vain muutaman tunnin ja sen syytä en tiedä. Samoin minulle kävi vuosi sitten ennen Jizerskaa.

Kuten aiemmin jo kerroinkin, Italiassa väliviikot olen Padolassa. Padolasta on matkaa Toblachiin reilu 25km joten tämän viikon matkustusmäärä ja autossaistumisaika oli minimaalista. Toblach on yksi lempipaikoistani kisata ja hiihtää, joten odotin kisaa innolla. Saavuimme kisapaikkakunnalle torstaiaamuna tutustumaan reittiin. Reitti oli hieman muuttunut viime vuodesta, mutta pääosin se oli joukkueemme jäsenille tuttu. Alla hieman profiilia ja karttaa kisareitistä. Kuvista voi todeta, että nousua riitti.

                                                               

                                               

Kisaa varten testasin sukseni perjantaina aamulla. Testiin valitsin viisi eri suksiparia, jotka aiemmin viikolla olin valmistellut testikuntoon. Voitelua minun ei välttämättä itse tarvitsisi tehdä, mutta tällä kertaa halusin tehdä sen itse. Testiä varten valitsin Rossarin pakastani lähinnä suksia 02-, 03- ja 02/03-profiilisina, niin luistelu- kuin pertsanrunkoisiakin. Toblachiin oli aiemmin viikolla satanut paljon lunta, joten latu oli paikoin todella pehmeä, mutta kisaa ajatellen latu varmasti hieman kovettuisi. Laskin suksia testissä niin kennoon kuin pareittain Veronica Brollin kanssa ja sainkin eroa eri suksien välille. Kisaa varten lopulta valitsin 02/03-tyyppisen perinteisen rungolla olevan suksen. Varmistin valintani tarkistamalla sääennusteen ja lopulta olin varma valinnastani. Tässä suksessa peruskuviona minulla oli Vuokatti Ski Servicen RZ0-kuvio.

Kisa alkoi eliittiryhmän naisten osalta lauantaina kello 8.30, puoli tuntia ennen miesten starttia. Lähtö tapahtui alun paikkojen hakemisen jälkeen melko rauhallisissa tunnelmissa, eikä naisten välille tullut isoja eroja. Tiiviissä ryhmässä hiihtäminen tietää aina hieman välineiden kolahtelua ja suksien päälle hiihtoa ja sitä se oli myös tälläkin kertaa jokaisen naisen tavoitellessa mahdollisimman hyvää asemaa letkassa. Onneksi nasiporukka hieman hajosi Toblachin maailmancup-ladun nousujen alkaessa, noin 13 kilometrin kohdalla. Tuolloin naisporukasta erottui 6-7 naisen ryhmä, josta Venäjän Soboleva jojoili letkamme hännillä. Lopulta Soboleva tippui letkastamme reitin aloittaessa pitkän nousun ja suunnan kohti Cortinaa.

Toblach-Cortinan kisa oli melko nykivää vauhtia. Välillä Britta Nordgrenin, Katerina Smutnan, Nina Korsgrenin, Sara Lindborin ja Astrid Oeyre Slindin kanssa seisoimme ja neuvottelimme vetovuoroista ja välillä taas kukin nainen vuorollaan yritti hajoittaa porukkaa, siinä onnistumatta. Onneksi tiimimme voitelu ja oma suksivalintani oli osunut nappiin, joten iskuyrityksiin vastaaminen oli tällä kertaa mahdollista. Samoin tietysti matkavauhdin pitäminen oli tällä kertaa tietysti liukkaalla suksella helpompaa. Kisan aikaisesta hiihtotapavalvonnasta näin ohimennen mainitsen sen olleen ensiluokkaista. Jokaisessa terävämmässä ylämäessä oli mies kuvaamassa hiihtäjien nousutapaa. Näin sen kuuluisikin olla. Iso peukku järjestäjille, tästä tavasta jokaisen kisajärjestäjän tulisi ottaa mallia.

Porukka hajosi lopullisesti noin 5km ennen maalia Fiemmen stadionilla Britan aloittaessa voitokkaan loppuvetonsa. Taistelin loppuun saakka, mutta paremmilleni en voinut mitään. Naistenvälistä kamppailua hieman sattui häiritsemään miesten yhtäaikainen maaliin saapuminen, jota kisajärjestestäjät eivät olleet suunnitelleet. Järjestys saatiin kuitenkin niin naisten kuin miestenkin välillä ratkottua. Kisasta jäi hieman itselleni harmiteltavaa. Tulos (6.)oli kyllä hyvä kovassa seurassa, mutta lopun oma hätäilyni ja ehkä kiireen tuoma tekniikan pieni hajoaminen vei tasatyönnöstäni liikaa tehoa pois. Kova frekvenssi ei ole aina se paras tapa edetä lujaa. Mutta siinä itselleni seuraava kehitysaskel jota tavoitella.

Viikonlopun kisailuni ei kuitenkaan viime vuotiseen tapaan loppunut lauantain kisaan. Kisajärjestäjien ja tiimini toiveesta kisasin myös sunnuntaina 32km, Cortinasta kohti Toblachia. Kisasta ei paljoakaan jäänyt käteen. Edellisen päivän kisa painoi jaloissani erityisesti ensimmäiset 12km ja kisa meni hiihtelyksi. Tämä tarkoitti sitä että viime vuotinen voittoni himmentyi 4.sijaan, mutta tämä varmisti kuitenkin koko viikonlopun yhdistelmäkisan voiton.

Tällä hetkellä olo on hieman väsynyt, mutta onneksi tiedossa on lepoa. Seuraava kisa on edessä sunnuntaina 18.2. Tsekin Bedrichovissa. Sitä ennen pyrin lataamaan täällä Italiassa hieman aurinkoenergiaa, lepäämään ja myös tekemään muutamia hyviä treenejä.

Heli



30.1.2018

45. Marcialonga 2018

Ensimmäinen täysimittainen Marcialonga takana. Viime vuonna kisan pituus oli 57km ja tänä vuonna onnekseni parin vuoden tauon jälkeen lumitilanne salli koko reitin hiihtämisen. Viime kesänä olin jo päässyt tutustumaan reitin alkupään alueisiin Val di Fassan laaksossa, joten vaikka ennen kisaa luulin, että tuo 13 kilometrin lisä on minulle tuntematonta - huomasin alueen ja osin reitinkin olevan minulle tuttuja. Viime syksynä vietin Soragassa viikon verran ja siinä ajassa Moena ja muut lähialueet tulivat tutuiksi. Jalan ja rullilla (ja miksei myös suksillakin) on kyllä paras tapa tutustua uusiin alueisiin.

45. Marcialongan reitti koostui pääosin tykkilumesta, johon talven aikana oli enemmän ja vähemmän sekoittunut luonnon lunta. Vähään aikaan Val di Fiemmen tai Val di Fassan laaksoihin ei ollut lunta tullut, joten pääosin lumi oli sangen likaista. Lunta oli kuitenkin ihan hyvin varsinkin kun muistelen viime vuotta viettäessäni seudulla tammikuun aikoihin kuukauden verran. Tuolloin latu oli tehokkaasti merkitty lumella. Kisan ajaksi sääennusteet lupasivat reilusti lämpenevää säätä. Huomioitavaa kuitenkin kisassa on se, että Marcialongan reitti kulkee laakson puolta, joka on pitkään aamupäivästä varjon puolella. Aurinko ei siis pääse lämmittämään ladun pintaa kovinkaan tehokkaasti kuin vasta Predazzossa, 46kilometrin jälkeen. Tämän huomasi myös tänä vuonna tuntiessani lämmön lähes paahtavana hiihtäessäni läpi Predazzon sotilaiden kasarmialueen. Reitti kulkee kyllä avoimilla alueilla Pozzan ja Canazein tienoilla, mutta 1300-1400 metrin korkeus tekee ilmasta viileämmän kuin 400 metriä alempana Predazzossa.


                                                                     


Kisaa edeltävänä päivänä teimme tapamme mukaan suksitestit. Perinteisesti suksitestit alkavat samoihin aikoihin kisan starttiajan kanssa, jotta olosuhteet olisivat mahdollisimman samanlaiset. Testiaamuna eli lauantaina huomasin kuitenkin, ettei rataa oltu ajettu edellisenä iltana, joten se toisi testaamiseen omat haasteensa. Ennen kisaa latu ajetaan aina yötä vasten, joten mielestäni olosuhteet eivät olisi vertailtavissa. Tietysti sukset kuitenkin testissä järjestykseen saa, mutta silloin on hieman yritettävä enemmän pohtia tulevia olosuhteita. Koska testien aikana latu oli kova ja jäinen, testissä parhaimmiksi osoittautuivat Rossignolin 03-profiilin pertsan rungolla oleva tasurisuksi ja 05/03-profiililla oleva luistelusuksi. Tovin aikaa mietin mahdollista suksivalintaani ja soitin myös Tom Jakobsenille Suomeen apuja valinnalleni sekä kysyäkseni muutamia pieniä eroja eri profiilien välillä. Ennustajana oleminen aina ennen kisaa on hankalaa, mutta täytyy aina yrittää kun testiolosuhteet eivät vastaa seuraavan päivän kisaolosuhteita. Yritin udella ja pyytää tiimiäni laittamaan nimenomaan olosuhteiden muuttumisen vuoksi kaksi hieman erilaista suksiparia, mutta he näkivät sen turhana. Suomalaisnaisena ei aina italialaismiesten keskuudessa ole ihan helppo huudella omia toiveitaan ja näkemyksiään.

Kisaan lähdin pitkän pohdinnan jälkeen 05/03-profiilin luistelusuksella. Jo starttipistoolin pamahtamisen jälkeen ja ensimmäisen ylämäen taittuessa pikku hiljaa laskuun, olisi tehnyt mieleni huutaa. Tiedossa olisi pitkä kisa, enkä suksen luistossa todellakaan saanut apuja. Kisan aikana huomasin tämän useampaan otteeseen. Ylämäessä saatoin olla vahva tyttöjä ohittaessani, mutta ongelmaksi muodostuivat alamäet, joissa luistolla en ollut edes kilpailukykyinen - vaan surkea. En pysynyt kenenkään peesissä -EDES PUKKAAMALLA!!! Enempää en jaksa itkeä luiston tilannetta, mutta paljon kuvaa tilannetta se, kun managerimme kisan jälkeen totesi (Bruno hiihtää itsekin kaikki osakilpailut) Lukas Bauerille luistomme epäonnistuneen joka kisassa. Mikä sitten on syynä, on vaikea arvioida. Syynä voi olla väärät voiteet tai vääränlainen pulverointi - vaikea sanoa. Viides sija olisi tällä kertaa edes kohtuullisella suksella ollut otettavissa. Ennen pitkää alamäkiosuutta olin parhaimmillani alle minuutin päässä siitä (olin kokoajan tavoittanut), mutta tällä kertaa se jäi saavuttamatta. Viime vuodesta 11. sijasta 8:een sijaan parantunut sijoitus ei mieltäni lämmittänyt, mutta ehkä myöhemmin. Harmittaa ja ehkä hieman myös suututtaa. Mutta tämäkin kuuluu urheilun ihanuuteen, täytyy vain toivoa tuurin kääntyvän jossain vaiheessa kautta. Voitelumiehet lupasivat joka tapauksessa kuluvan viikon miettiä osumatarkkuuttamme luistovoitelun onnistumisessa. Kelkka on saatava kääntymään. 


                                                        

Seuraava kisa on edessä Italian Toblachissa tulevana lauantaina. Tiedossa on 50km tasatyöntöä yhdessä lempimaastoistani. Tämän viikon treenit tähän mennessä olen mennyt periaatteella ”vähemmän on enemmän”. Onpahan aikaa touhuta perheen keittiössä ja loitsia hieman suomalaisille tuttuja leivoksia. Onneksi de Zoltit mielellään maistelevat. 

Italian auringosta terkkuja Suomeen. Pitäkää peukkuja seuraavaan kisaan.

Heli

22.1.2018

Raporttia Sveitsin La Diagonelasta

La Diagonelasta palasin takaisin Italian Padolaan lähes heti kisan jälkeen lauantaina. Tällä hetkellä on menossa palauttelu 65 kilometrin koitoksesta kevyen liikkumisen merkeissä. Lepääminen ja palauttelu on aina tuntunut minulle vaikealta, mutta maltan tehdä sen etenkin kun tiedän elimistön tarvitsevan sitä palautumiseen. Tärkein työ on kuitenkin jo tehty kesän, syksyn ja alkutalven aikana.

Kisa käytiin viileässä pakkasilmassa ja nahkeassa kelissä. Kisaladut oli kisaa varten kunnostettu kisaa edeltävänä yönä, mutta yöllä satanut parin sentin pakkaslumikerros varmisti sen, ettei tiedossa ollut nopeaa keliä. Oman haasteensa kisaan tietysti toi myös 1800 metrin korkeus, mutta onneksi kuluneen treenikauden aikana olen sen verran paljon treenannut ja oleskellut korkealla, että sopeutumiseni ohueen ilmaan käy suhteellisen helposti. Tällä kertaa muutin energiatankkaustani viimeviikkoisesta. En tankannut samoilla juomilla enkä lähellekään yhtä paljon. Join hieman laimeaa hiilihydraattipitoista juomaa, mutta pääasiassa hiilihydraattitankkaus tapahtui pastatankkauksena, mikä tietysti italialaisseurassa käy helposti.

Suksitestauksen teimme perjantaina, kisaa edeltävänä päivänä useassa eri kohdassa reittiä. Tiimini kanssa suksitestaus on aina oma operaationsa ja jo viime vuonna opin valmistautumaan testaukseen huolella - pakkaamalla eväät mukaan. Testaaminen ei itsessään ole rankkaa, mutta usein poikien kanssa se saattaa kestää. Tällä kertaa testaamiseen meni hieman alle neljä tuntia. Pojat olivat suksilla lähes koko tuon ajan, mutta itse pyrin aina yhden paikan testin päädyttyä vetäytymään auton lämpöön. Ei ole järkeä kuluttaa kaikkea energiaansa ennen kisaa. Totaalista hiihtoaikaa sisältäen latuun tutustumista tuli vain 1,5 tuntia. Lisähuomautuksena totean vielä, että minun lopettaessa testini pojat jatkoivat omia testejään vielä puolen tunnin ajan. Tuolloin lämpötila oli jo lähellä nollaa, eikä se enää vastannut kisapäivälle luvattua keliä.

Omassa suksitestissäni pyrin huomioimaan myös kisan aikana tulevat olosuhteet. Kuten edellä sanoin, kisan aikana pakkasmittari näytti melko viileää ilmaa. Startissa pakkanen vaihteli -15 ja -17 asteen välillä. Mukanani on täällä myös omat testikennot, joita tarvittaessa voin hyödyntää. Perjantain testissä kolme suksiparia erottui muista testattavista. Noista kolmesta parista suljin yhden pois isomman pohjakuvion ja erilaisen profiilin ansiosta. Jäljelle jäi perinteisen 02/03-profiilin tasatyöntösuksi ja 02/05-profiilin luistelusuksi. Alamäkitestissä luistelusuksi oli hieman herkempi ja hitusen ehkä liukkaampi. La Diagonelan reitti sisältää kuitenkin paljon tasaisen reitin tasatyöntöä sekä muutamia teräviä nousuja ja pari haarajuoksunousua. Ylämäkeen työntäminen ja haarajuoksu käy helpommin matalammalla suksella eikä matala suksi haarajuoksussa ole yhtä herkkä liukumaan (jolloin diskaamisen vaara pienenee). Lisäksi matalampi profiili on pitkässä matkassa jaloille ystävällisempi, se ei rasita etureisiä läheskään niin paljon kuin luistelusuksella pukkaaminen. Näin ollen kisaan valitsin Rossignolin perinteisen 02/03-profiilin tasatyöntösuksen eli perinteisen suksen jonka pohja on luistoaluetta, ilman karhennuksia. Pohjakuviona suksessani oli RZ0.

Kisan aikaisen juomahuollo juomat valmistin tällä kertaa itse, aiemmin totutulla tavalla. Tällä kertaa vatsa ei oireillut ja juomat imeytyivät. Melko pitkän keskustelun ja hyvät perustelut sai tehdä saadakseen haluamansa läpi, mutta kaikki oli myös sen arvoista. Ensi kerralla voin luottaa siihen, että kaikki toimii kuten pitääkin - ilman kompromisseja. Tällä on myös iso merkitys tulevien kisojen kulkuun. Jatkossa voin huoletta uskaltaa tehdä rohkeampia kisanaikaisia ratkaisuja ja luottaa siihen, että saan sen energian mitä tarvitsen ja olen suunnitellut.

Kisa naisporukalla lähti alun paikkojen hakemisen jälkeen liikkeelle verkkaisesti. Porukka pysyi tiiviisti kasassa, mikä tietysti tiesi pientä välineiden kolistelua. Santanderin Marthe Bjørnsgaard kaatoi alkukilometreillä paikkaa hakiessaan Team Synfjellin Berthe Annette Svenkerudin, mutta näiltä ei massalähdöissä voi aina valitettavasti välttyä. Itse pyrin pysymään hyvissä asetelmissa nimenomaan välttääkseni turhia kontakteja. 

Suuri naisporukka alkoi harvenemaan vasta ensimmäisen sprinttimaalin lähestyessä, noin 12 kilometrin kohdalla, vain tiivistyäkseen osin jälleen ennen St. Moritzin kovaa nousua. Ennen nousuosuutta Laila Kveli puikkasi nopeasti varikolle suksenvaihtoon, mikä on sallittua vain jos sukset rikkoutuvat, mutta en osaa sanoa mitä oli taustalla. Joka tapauksessa kärki karkasi ja porukka alkoi harvenemaan reilummin juuri tuossa St. Morizin nousussa. Kärjen kiskaisuun en kyennyt tai uskaltanut vastata vaan jäin hiihtämään Santanderin Bjørnsgaardin kanssa. Bjørnsgaard oli liikkeellä pidoilla ja yhdessä hiihtäminen oli tämän vuoksi hieman vaikeaa. Ylämäkiä hän ei tuossa hiihtänyt minua lujempaakaan, välillä tuntui jopa olevan tiellä kantojen nostelujen vuoksi. Tätä kissa-hiiri-leikkiä jatkuikin sitten lähes koko kisan loppuun saakka. Kyseisellä ylämäkiosuudella Bjørnsgaardista ja minusta tippui Russian Marathon Teamin Viktoria Melina. Viktoria tavoitti meidän kuitenkin myöhemmin liukkailla suksillaan alamäkivoittoisen osuuden loputtua, jolloin naisletkassamme oli kolme hiihtäjää jotka olivat tuolloin sijoilla 7.-9.

Pontresinan tietämiltä alkoi ilmeisesti energioiden säästämistaistelu. Yritin tytöille ehdottaa yhteistyötä, mutta he olisivat halunneet lähinnä peesailla. Olin jo aiemmin vetänyt pitkän pätkän, joten päätin ns. ”laittaa liinat kiinni”, koska pitkällä tasaisella osuudella ja pakkaskelillä peesaamisen merkitys suurenee. Tämä osin johti siihen, että tehot tippuivat hiihdossa todella paljon. Melkein hävettää katsoa kisan sykekäyrää, sykkeen ollessa tästä syystä pitkään pk-tasolla. Myös tästä syystä ero kärkeen eli Britta Johansson Nordgreeniin kasvoi niin suuresti. Energiaa ja voimaa minulla olisi ollut, mutta noissa olosuhteissa yksin karkaaminen olisi ollut vaikeaa. Jälkiviisaana minun olisi kannattanut sitä kyllä yrittää, vaikka riskillä. Olin kuitenkin jo kisan aikana huomannut, ihan kisan alkumetreistä alkaen, etten saanut suksistani juurikaan apuja. Jäin jokaisessa pienimmässäkin laskussa. Syynä tähän oli joukkueemme voitelun epäonnistuminen. Sama vika oli myös tiimimme pojilla. Viktorialla puolestaan oli minua huomattavasti liukkaampi suksi. Niinpä karkaaminen yksin olisi ollut hankalaa.

Kuten aiemmin kerroin, Bjørnsgaard oli liikkeellä pidoilla. La Diagonelan loppu on nousuvoittoista, joten hän pääsi nousuissa karkaamaan. Lisäksi kun en pidottomalla suksellani saanut alamäestä hyötyä, minun oli tyydyttävä tilanteeseen. Periksi en tosin antanut, vaan jatkoin taistelua. Lopussa voi sattua mitä tahansa. Taistelu Viktoria Melinan kanssa kääntyi minun hyväkseni. Karkasin Viktorialta ylämäessä, 5 kilometriä ennen maalia. Eroa maaliin tullessa oli tullut jo 2.24 min.

Kisan yhteenvetoa: 

  • positiivisena asiana on juottojen toiminen ja alun kisan käsien kramppien loppuminen
  • ehjä kisasuoritus, ilman suurempia ongelmia
  • jatkossa toiveena onnistunut voitelu
  • enemmän uskallusta ja luottoa omaan tekemiseen
  • parempaa teknistä suoritusta kuin Kaiserissa
  • sijoitus ja suoritus ei tyydytä
  • kovien treenien perusteella mahdollisuuksia kovempaankin vauhtiin
  • tasaisilla osuuksilla Onewayn lyhempi sauva toimi hyvin
  • 1800m korkeus ei aiheuttanut ongelmia
  • Maanantaina 22.1. palautumisarvot hyvät eli palautuminen alkanut normaalisti

Näillä mietteillä. Seuraava kisa käydään Italian Val di Fiemmen ja Val di Fassan laaksossa sunnuntaina 28.1.2018.

Mukavaa viikkoa.


16.1.2018

Raporttia Kaiser Maximilliam Laufista ja hieman tulevaa

Tammikuun ensimmäinen Visma Ski Classicin osakilpailu kisattiin viime viiikonloppuna kauniissa Itävallan Seefeldin maisemissa. Tänä vuonna kisaajat saivat nauttia hyvästä hiihtosäästä ilman ollessa hivenen pakkasen puolella. Pakkasta taisi naisten lähdön aikaan, klo 8:45, olla -5 astetta. Lumi oli tyypillistä, hieman nihkeää pakkaslunta. Kisan aikana latu pysyi hyvänä ja suurimman osan matkasta sanonta ”ladut kuin rautatiet” kuvasi hyvin olosuhteita. Oma olotila ennen kisaa oli hyvä, ei lainkaan väsynyt, ja odotin innolla kisaa. Kuten alkuperäisraportissani kirjoitin, lähdin kisaan Rossignolin luistelusuksella, jossa oli pakkaskelin hionta ja jonka profili oli pakkaskelin profiili. Kisan alkuverryttely jäi mielestäni hieman liian lyhyeksi, mutta ehdin kuitenkin verrytellä. Tällä kertaa verryttelin hiihtämällä perinteistä, josta suurimman osan tein kuitenkin tasatyöntäen.


                                                                           


Mutta ennen varsinaista kisaraporttiani, kerron hieman taustoja suksivalintani takana. Edellisenä päivänä ennen kisaa arvoin hieman perinteisen profiilin tasatyöntösuksen kanssa, kumman ottaisin. Ennakolta olin jo todennut reitin sisältävän paljon vauhdikkaita laskuja, josta luistelusuksesta olisi paljon hyötyä. Toisaalta perinteisen profiilin tasatyöntösuksi on hieman helpompi ylämäissä. Ero ei kuitenkaan laskuissa suksen käsittelyn kannalta ole kovinkaan suuri, lisäksi maraton hiihdot kisaan yleensä pursuit-monolla niiden antaman tuen vuoksi. Pieni tuen tunne antaa kuitenkin varmuutta suksen käsittelyyn eikä vauhdikkaissa kisoissa aina voi välttää kontakteja. Tällä kertaa kuitenkin siis valitsin kisasuksekseni vapaan suksen.


                                                                 


Kisastartti oli siis kello 8.45 ja aamiaiseksi nautin kuuden aikaan normaalin suomalaisen aamiaisen puuroineen, leipineen ja kahvineen (tosin italialaisella kahvilla). Toisinaan kuulen italialaisilta joukkuetovereiltani kuittauksia siitä, kuinka aamiaiseni poikkeaa reilusti italialaisten tottumasta keksi-sokerimysli-nutella-kroissantti-linjasta. Mutta pienestä ”painostuksesta” huolimatta pitäydyn linjassani. Ihan sama kuinka paljon nyrpistävät kasvojaan valinnalleni - tiedän ainakin syöväni itselleni sopivaa ja ennenkaikkea terveellistä ruokaa. Nutellat ja kroissantit syön sitten, kun minusta siltä tuntuu.

Sitten itse kisaan. Kisaan lähdin noudattaen omaa suunnitelmaani. Tiesin ennakolta reitin raskaaksi, vaikka suurin osa ladusta menikin helppoja Seefeldin peltomaisemia mukaillen. Tarkoituksenani oli ottaa sopivan kova (ei liian) aloitus ja pitää hiihtoni koko kisan ajan hyvällä tasolla, hyvänä tekemisenä. Mielestäni alku lähti hyvin. Tankkauksen ansiosta kehossa tuntui olevan sopivasti energiaa ja aineenvaihdunta toimi. Tällä kertaa en uskaltanut lähteä kärkinaisten mukaan, sillä tiesin kärjen menevän kovaa. Luotin siihen, että omalla suunnitelmallani homma toimii.

Aina ei kuitenkaan pelkästään oma, tarkalla ajatuksella tehty suunnitelma riitä. Edellisenä iltana joukkueeni kanssa teimme suunnitelman kisan aikana tapahtuvista juotoista sekä siitä, mitä missäkin kohdassa annetaan ja kenellekin. Luotin siihen, että juomat tehdään sovittujen ohjeiden mukaan, mutta jo ensimmäisessä juotossa huomasin saavani jotain minulle outoa. Urheilijuoman sijasta sain suolaista vettä, jossa oli pieni liisterimäinen maku. Join suola-malto-seosta. Sama linja jatkui muissakin juotoissa ja aloin huolestua. Edellisiltana antamiani geelejä en juotoissani saanut, yhtä lukuunottamatta. Pelkällä ns. hitaalla sokerilla ei ole mahdollista tehokkaasti kisata 60 kilometriä. Lisäksi koskaan aiemmin en ollut juonut kisan aikana puhdasta maltoa. Mukanani oli kyllä juomavyö, mutta en ollut varautunut siihen, että muista juotoista en saisikaan sitä, mitä luulin saavani. Juottopaikkoja tiimillämme oli kuitenkin kymmenen eli sen olisi pitänyt riittää.

Jo ensimmäisen juottopaikan kohdalla huomasin, ettei neste imeytynyt. Juoma nousi kurkkuuni eikä tilannetta helpottanut lainkaan se, että samaa juomaa sain jokaikiseltä huollolta. Lopulta kävi se, mitä en ikinä ole kisassa muistaakseni kokenut - vatsani laittoi juomaa vastaan. Oksensin kisan aikana yhteensä kolme kertaa ja kärsin pahoista vatsaväänteistä. Tuosta voi helposti todeta, että kisan aikana en siis saanut lähimainkaan riittävästi nesteitä tai edes energiaa. 35 kilometriin pärjäsin tankkaamallani energialla kohtuullisesti, mutta sen jälkeen aloin huomata oireita energian vähyydestä. Jokaiselta juotolta toivoin saavani lisää energiaa (geeliä), mutta turhaan. Lopulta menoni hyytyi lähes säälittävälle tasolle. Kun veressä ei ole riittävästi sokeria, näin voi käydä - valitettavasti. Erityisesti kisan viimeiset 10 kilometriä olivat minulle erityisen vaikeita. Ainoan geelini sain 12km ennen maalia, mutta en voi sanoa hyötyneeni enää siitä juuri lainkaan. Ei se ainakaan vauhdissa näkynyt. Onnekseni en kisan aikana kärsinyt juurikaan krampeista. Vasen ojentaja taisi kerran krampata ja vatsalihakset hieman useammin, mutta kouristukset eivät olleet kivuliaita. Nesteen imeytymättämyydestä kertoo myös sekin, että hikoiluni kisan aikana oli lähes minimaalista. Puseroni oli lähes kokonaan kuiva.

Kuten aiemmin kerroin, kisa sisälsi paljon vauhdikkaita laskuja. Harvoin kisoissa tulee kaaduttua, mutta Seefeldissä sekin tuli koettua. Kovavauhtisessa laskussa, reitin kaartaessa oikealle ja minun ”sladittaessa” lumen alla olikin jäätä ja se tiesi ilmalentoa. Lähellä oli, etten lentänyt puuhun, mutta onnekseni selviydyin pelkällä isolla polven ja takapuolen mustelmalla. Kyseessä taisi olla sama lasku, jossa Santanderin Kari Vikhagen Gjeitnes laski puuhun ja mursi vasemman nilkkansa. Epäonnisessa kisassa oli mukana siis onneakin etten loukannut itseäni pahemmin.  Kisan sijoitukseksi tuli lopulta kymmenes sija, johon en voi olla tyytyväinen. Sukset toimivat kisassa hyvin eikä sen suhteen jäänyt jossiteltavaa. Kisassa tällä kertaa alamäet olivat vahvoja, vaikka kerran kaaduinkin. Teknisillä osuuksilla tuskin niissä jäin.

Kisan jälkeen palasin takaisin Italian Padolaan. Teemana treeneissä on palautuminen ja muutamien teknisten asioiden kertaaminen. Isoja asioita viikon aikana ei voi tehdä. Torstaina, varhain aamulla, tiimini siirtyy Sveitsin Zuoziin valmistautumaan La Diagonelaan. Luvassa on pakkaskeliä ja 1800m korkeutta.


Heli





12.1.2018

Kuuden viikon pastakuuri

Joululoma Suomessa on jo eräät päivät sitten lusittu. Loppiaisen maissa suuntasin lyhyelle kisareissulle Ruotsin Skandinavia cupiin kisaamaan hyvää valmistavaa harjoitusta Keski-Euroopan ja Visma Ski Classics-kisan kovaa turneeta ajatellen. Ruotsista käteen jäi 20km:n kisasta kohtuulliset 10 kilometriä, jonka jälkeen energiatasot laskivat yllättäen. Mutta maaliin kuitenkin kairasin itseni, vaikkakaan en kaikkea antaneena. Näin jälkiviisaana hieman kipeällä ja löysällä vatsalla kisaaminen ei ehkä ollut se paras ratkaisu. Joululomalta kuitenkin päällimmäisenä mieleen jäi hyvät, onnistuneet tasuritehot ja ennenkaikkea tasurin sykemaksimiennätys. Lisäksi Posion Kaamoshiihdoissa sain tehtyä hyvän kisa, joten Ruotsin kisassa tapahtunut epäonnistuminen ei mieltä paljon paina. Joskus onnistuu ja joskus ei, tärkeintä on hakea hyvää mieltä ja varmuutta onnistuneista harjoituksista ja kisoista.

Skandinavia cupin jälkeen tein nopean siirtymisen Rovaniemen lentokentälle suuren tavaramääräni kanssa. Saavuin Keski-Eurooppaan varhain maanantaiaamuna (8.1.), lyhen Vantaalla vietetyn yön jälkeen. Neljän tunnin yöunista lentokenttähotellissa ei paljon apua ollut, mutta sainpahan silmiäni hieman ummistettua. (Lentokentän unimunat olen kesällä jo kokeillut, enkä niihin rahojani enää tuhlaa. Vastaavanlaiset unet voin nukkua vaikka lentokentän sohvalla. ) Tällä kertaa edessä on hieman pidempi kisaturnee, joka kestänee kuusi viikkoa. Pidän itselläni mahdollisuuden piipahtaa Suomessa helmikuun alussa, mutta teemana on nyt nimenomaan matkustuksen minimoiminen eikä lyhyt kotivisiitti tätä suunnitelmaa tukisi. Toivottavasti Esa pääsee jonkun kisan kisaamaan samoissa maisemissa, niin näkeminen ei jäisi pelkästään kuviin ja Facetime-puheluihin.

Vaikka tämänkertainen kisareissu on pitkä, se ei sisällä pelkästään siirtymistä kisapaikasta toiseen. Niin sanottu majoituskeskittymäni, josta Visman eri kisoihin matkustan, sijaitsee Italian Padolassa, 25-28km:n päässä Toblachista. Padolassa, samoin kuin viime kesänä, majoitun jälleen kerran De Zoltien perheessä. Ratkaisu on varmasti paras mahdollinen jos ajattelee suksien huoltoa, ruokaa, hyvää seuraa ja ennenkaikkea henkistä hyvinvointia. Yksin oleminen on toisinaan mukavaa, mutta kuusi viikkoa on sen verran pitkä aika etten halua kokea hotellikuolemaa ja tämän tiimini oli halunnut ratkaisussaan huomioida. Padola sijaitsee 1200 metrin korkeudessa ja mikä parasta, ladut lähtevät suoraan De Zoltien pihasta ja punttisali löytyy perheellä ihan omasta takaa. Lisäksi perhe on minulle ennestään tuttu - minua pidetään heillä lähes perheen jäsenenä. Tosin suomalaista ruokaa on turha uneksia, tähän varauduin ennen reissua pakkaamalla reppuuni reilusti suomalaista puuroa ja siemennäkkileipää.

Huomenna on edessä kisaturneeni ensimmäinen kisa, Itävallan Seefeldin Kaiser Maximilliam Lauf. Matkaa kisalla on 60km rankahkossa maastossa. Reitin suurimmat ylämäet ja vauhdikkaimmat alamäet ovat löytyvät reitin alusta ja lopusta, muutoin kisareitti on loivaa ylä- ja alamäkeä paikallisilla pelloilla. Lumen koostumus reitillä vaihtelee reitin eri kohdissa. Maalin ja lähdön tietämillä, yhteensä noin 10km matkalla, tykkilumeen on sekoittunut luonnonlunta - muutoin reitti on kokonaisuudessaan hienorakenteisempaa luonnonlunta. Tänään testasin kisaa ajatellen niin pidollisia suksia kuin tasatyöntö- ja luistelusuksia. Valinta ei ollut ihan helppo, mutta päädyin valinnassani Rossignolin 05/02-profiilin luistelusukseen. Huomiseksi keliksi on luvattu pientä pakkasta, joka vaihtelee aamun -8 asteesta keskipäivän -2 asteeseen. Huomattavaa on kuitenkin, että aurinko hieman lämmittää ladun pintaa, minkä se teki tänäkin päivänä. Sukseni 05/02-profiili on kylmän kelin profiili, mutta korkealla kisattaessa ei voi yksin tuijottaa pakkasmittaria ja profiilia. On myös huomioitava korkeuden vaikutus lumen rakenteeseen sekä lumen kosteusprosentti.

Kisaraporttia tulossa sitten kisan jälkeen.

Heli