6.3.2019

Terveisiä Sveitsin Engadinin laaksosta

Visma Ski Classics -sarjan kausi on jo pitkällä. Takana on monta kisaa ja lukemattomia kisapäiviä. Tammikuusta helmikuuhun vietin yhtäjaksoisen viiden viikon jakson Keski-Euroopassa, joka sisälsi yhteensä viisi toteutunutta kilpailua ja yhden perutun kilpailun. Paikkakunnat vaihtuivat tuon viiden viikon jakson aikana tiuhaan tahtiin. Treenattua tuli Itävallan Seefeldissä, Sveitsin Engadinin laaksossa (jossa parhaillaan jälleen olen), Itävallan Obertilliachissa, Italian Trentinossa, Lavazzessa sekä Toblachissa, Tsekin Orlickyssä ja Bedrichovissa. Vierivä kivi ei sammaloidu, mutta kyllä nuo matkustuspäivät helmikuun lopussa tuntuivat - erityisen paljon en välitä pitkistä ajomatkoista (takapuoli ei kestä eikä ne ole kovin hyviä tunteja lihaksistollekaan).

Mutta lyhyesti tammi-helmikuun kisoista..eli missä olin sekä sijoitus ja parilla sanalla omat tuntemukset:
1. Kaiser Maximillian Lauf 40km, Itävalta, 12.1.2019, sijoitus 11. 
Arvosana kisan onnistumiselle kouluarvosanoin 7,5. Itselleni oli hyvä päivä, sykkeet sain nousemaan hyvin. Tiimini kanssa oli puhetta, että valitsen hiihtotapani (perinteinen/tasatyöntö) hieman ennen starttia. Alustava suunnitelma oli, että kisaan perinteisellä jos pito saadaan toimimaan - tasatyönnöllä, jos perinteisen suksi on huono. Suksihuoltajani unohti kuitenkin tasatyöntösukseni huoltokoppiin ja kisasin kisan läpi toimimattomalla pitosuksella. Suksi oli huonopitoinen, mutta erittäin liukas ja nopea alamäessä - siitä olin jopa yllättynyt. Ennemmän hiihtäneet kuitenkin ymmärtävät huonon pidon enemmän haittaavan kisaamista, erityisesti tasatyöntäessä. Kisan aikainen huolto puolestaan toimi hyvin eikä energioiden kanssa ollut ongelmia. Kisassa suksena oli Rossignolin 03-loiva-profiilinen suksi, Jarkko Hokkasen V8T-hionnalla. Vaikka kisaan en tyytyväinen ollutkaan, tiimilleni sain hiihdettyä tärkeitä pisteitä.
2. La Diagonela 65km, Sveitsi, 19.1.2019, sijoitus 10.
La Diagonela kisattiin perinteisesti jäätävässä kelissä, rautatieladuilla. Pakkasta startissa oli -23astetta. Kisa lähti liikkeelle erittäin hitaalla vauhdilla eikä naisporukasta tuntunut halukkaita vauhdinpitäjiä löytymään ennen ensimmäistä kirimaalia n.20km:n tienoilla. Sprinttimaalin pisteet olivat todella lähellä, mutta kuten Suomen maajoukkueen valmentaja Mikko Virtanen Seefeldin MM-kisojen eräässä haastattelussa sanoi: ”Lähellä ei lasketa”. Kisa oli osaltani tyypillinen pakkaskisa - kun elimistö ei kestä pakkasta, on vain selviydyttävä (eikä kävelyvauhtinen alku helpottanut lainkaan tilannettani). En tyypillisesti ole herkkä kramppaamaan, mutta pakkasella tilanne on toinen. Onneksi kisan edetessä kohti loppuaan myös laakson lämpötila nousi, ja paleluni loppui, jonka johdosta kramppaaminen loppui ja hiihtoni alkoi muistuttamaan enemmän hiihtämistä (tai tässä tapauksessa tasatyöntöä) ja saavutin edellä kisaavia tyttöjä. Matka loppui kuitenkin kesken. Seuraavaan pakkaskisaan harkinnassa on startata paksussa pilkki- tai kelkkahaalarissa. Hyvistä haalareista otetaan mieluusti vinkkejä vastaan. Kisan aikainen huolto toimi jälleen hienosti ja tiimini huoltojoukolle annan hyvän arvosanan. Kisassa käytössä oli kovan alustan vuoksi Rossarin uuden mallin pertsan profiilin tasatyöntösuksi (tarkemmin 03-profiili). Hiontana oli LJ02. 
3. Marcialonga 70km, Italia, 27.1.2019, sijoitus 11.
Marcialongassa kisa lähti käytiin vauhdikkaasti, kuten tavallista. Alun kiihdytyksessä jäin pääporukasta, mutta tavoitin pääporukan reilusti ennen Canazein kääntöpistettä. Miesten saavutettua naiset en reagoinut riittävän tehokkaasti ja ajoissa ruuhkassa hiihtämiseen ja kovaan vauhdinlisäykseen, joten keulaan tuli annettua turhaan tasoitusta. Erot kisassa eivät olleet suuria, mutta oppia kisasta jäi jälleen mieleen. Marcialongassa tiimini käytti paljon aikaa suksi- ja voidetesteihin. Marcialongassa testaaminen on usein hieman haastavaa, sillä kisaa edeltävinä päivinä latua ei kunnosteta ja kisapäivänä lumen koostumus on usein aivan eri kuin testeissä. Uskon tästä huolimatta tiimini onnistuneen melko hyvin. Ainoa pieni miinus tiimille oli käsikuvion puuttuminen, siitä olisi ollut apua viimeisessa nousussa, jossa aurinko lämmittää latua koko kisan ajan. Viimeisessä nousussa sukseni selvästi imi, minkä olisi osin voinut käsikuvioinnilla välttää. Energiahuolto kisan aikana oli toimiva ja juottoja oli riittävästi. Suksena kisassa oli uusi Rossignolin 05/03-profiilin luistelusuksi, Vuokatti Ski Servicen RZ1,5-hionnalla.
4. Toblach-Cortina 50km, Italia 2.2.2019 PERUTTU
Toblach-Cortinan sijasta kisasin Tsekin Orlicky Ski Maratonissa. Kisasin kisan treenitemmolla ja voitto tuli helposti. Kisa on Tsekin Ski Tour-sarjaa, josta tiimit ja urheilijat voivat voittaa itsellensä tourin kokonaiskisassa hyvät rahapalkinnot. Tänä vuonna Ski Tour-sarjan voitti tiimini Vltava Fund Ski Team. 
5. Jizerska-Padesatka 50km, Tsekki, 10.2.2019, sijoitus 7.
Bedrichovin Jizerska Padesatka kuuluu suosikkikisoihini sen latuprofiilin vuoksi. Reitti sisältää paljon pitkiä nousuja, jotka sopivat minulle. Odotan aina Tsekin kisaa innolla. Tämän kauden Jizerska kuuluu yhteen suurimmista kauden pettymyksistä. Kuten varmasti kisaa seuranneet huomasivat, kisani alkoi todella hyvin. Olin päänousun päällä reilusti neljäntenä ja tunsin itseni todella vahvaksi. Ja vahva tunne jatkui läpi kisan. Kisaa ennen tosin tapahtui jotain, mitä en osannut odottaa ja tiesin sen vaikuttavan paljon kisan lopputulokseen. Moni huomasi minun jäävän laskuissa reilusti muille, joten tällä kertaa vika oli puhtaasti kalustopuolella. Minulla on todella hyvä suksi Jizerskan olosuhteisiin (olin sillä suksella 4. vuosi sitten) ja olisin myös tällä kertaa halunnut kisata sillä ja valitsin sen kisasuksekseni. Suksihuoltajani oli aamulla laskenut sukseni läpi ja vaihtanut minulta kysymättä kisasukseni. Vertailun vuoksi - hän painaa 20kg enemmän kuin minä ja sukset toimivat hänen allaan eri tavoin. Mutta kisapaikalle lähdettäessä ei ollut enää mitään tehtävissä, vaikka ilmaisin suksen peruskuvion olevan aivan väärä kyseisiin olosuhteisiin. 4.sija jäi minuutin päähän eikä loppukirissä huonolla suksella ollut tekemistä. Team Eiendomin Sofie Elebro luokitteli sukseni maalissa kisan huonoimmaksi. Sanomattakin lienee selvää, että tunnelmat kisan jälkeen eivät olleet mukavia. Asia käytiin kuitenkin suksihuollon kanssa läpi ja itse toivon, ettei vastaavaa tule enää eteeni. Energiahuollosta annan kuitenkin tiimilleni kiitettävän, se toimi moitteetta.


Eli maailmalla ehti sattua ja tapahtua. Kaiken kaikkiaan kauden matka tähän päivään mennessä on ollut antoisa. Mutta kauden loppuun matkaa on vielä ja kisoja kisattavana. Maaliskuun lopussa pääsen myös pukemaan päälleni hieman erilaista trikoota sm-kisojen merkeissä.
Yritän ehtiä ennen viikonloppua kirjoittamaan raportin Vasaloppetista.

Heli

4.6.2018

Mitä minulle kuuluu?

Kisakausi vierähti ohitse jo kauan aikaa sitten. Kisailujen jälkeen olen ehtinyt viettää Lapin hangilla hetken jos toisenkin, nauttia kiireettömistä aamuista, levätä sekä piipahtaa vaihteeksi opetushommissa. Lähinnä kuitenkin olen nauttinut kotona olemisesta ja valmistautunut uuteen. Kevät meni kehoa ja mieltä huoltaessa ja mikäs sen mahtavampaa, kuin huomata kaipaavansa jälleen treenien pariin. Se on yksi merkki siitä, että olen levännyt.

Treenit olen aloittanut jo jonkin aikaa sitten. Onneksi kevät ja kesäkelit saapuivat tänne pohjoiseen varsin aikaisin, mikä helpottaa treenien toteuttamista jos kelejä vertaa vuoden takaiseen, jolloin hiihdimme Posiolla vielä toukokuun vaihtuessa kesäkuuksi. Lämpimässä kelissä on ollut nautinto treenata ja ladata myös aurinkoenergiaa kehoonsa. Pääpaino toukokuussa ja näin kesäkuun alussa treenaamisen suhteen on ollut ylävartalon voiman hankinnassa. Tunteja on kertynyt Polariin ja harjoituspäiväkirjaan mukavasti ja monipuolisesti, ja ehkä välillä myös huomaamatta.

Visma Ski Classics- kausi päättyi osaltani kuudenteen sijaan. Sikäli harmittavaan kuudenteen sijaan, että vaikka kilpailun taso koveni viime kaudesta, olin kuudes myös viime vuonna. Toisaalta, jos La Sgambedassa en olisi pyörtynyt ja keskeyttänyt, olisin ollut loppusijoituksissa viides. Mutta tämä on vain pieni harmittava osa. Viime kauteen mahtui sentään paljon onnistumisia, kuten Jizerskan 4.sija, Toblach-Cortinan 6.sija sekä Vasaloppetin 6.sija. Kaikenkaikkiaan kuitenkin voin sanoa parantaneeni tasoani edelliskaudesta ja se antaa paljon motivaatiota tulevaan. Kiitos mukana olleille ja minua tukeneille. En pystyisi tähän ilman teitä.

Muutos tekee ajoittain hyvää ja tulevalle kaudelle on tulossa paljon muutoksia. Näistä muutoksista kirjoitan kesän aikana enemmän ja syvemmin. Näistä muutoksista johtuen olen toukokuun ollut hieman kiireinen (enkä blogiakaan ole ehtinyt kirjoittamaan), mutta pikku hiljaa asiat ovat selkiytyneet ja nimiä on saatu papereihin. Lapin Kansa avasi hieman kuulumisiani toukokuun alussa. Voit halutessasi lukea sen tästä. (Jos haluat lukea koko jutun, se vaatii kirjautumisen.) Mutta näistä asioista muutosten takana kirjoitan lisää ja tarkemmin kesän edetessä. Tuskin maltan odottaa. Kuulumiset ovat siis monin puolin hyviä ja voimaannuttavia. Mukavien asioiden ohella on helppo motivoitua ja nauttia tekemisestä.

Mukavaa kesää

Heli







26.2.2018

Jizerska Padesatka 2018

Keski-Euroopasta kotiuduin Posiolle vajaa viikko sitten, mutta kuten varmasti arvata saattaa kiireitä minulla on riittänyt. Toki tietysti olen myös laiskotellut, mutta kummasti oman aikansa myös kotiutuminen vie. Tietysti olen ehtinyt myös tehdä vähemmän tärkeitä asioita, kuten leipoa, mutta olen sen ottanut lähinnä rentoutumisen kannalta. Lisäksi reissussa ehti kaivata omatekoista mysliä ja siemennäkkileipää, mutta nyt nekin olen jo ehtinyt tehdä (ja osin myös syödä). Viime viikolla mietin pitkään osallistumista Finlandiahiihtoon ja eräässä vaiheessa olinkin jo lähdössä, kunnes tarkistin pakkastilanteen. En ole hyvä kestämään pakkasta ja se oikeastaan ratkaisi kisan kohtalon - en halunnut sairastuttaa itseani kisaamalla kylmässä ja tuulisessa säässä. Tällä kertaa oli ehkä muutoinkin hyvä jäädä kotiin lepäämään.

                                                 

                                           


Kuuden viikon kisareissuni päättyi siis reilu viikko sitten Jizerskan kisaan. Kisa on maastollisesti yksi mieluisimpia kisoja minulle, sen sisältämien nousujen vuoksi. Odotin siis kisaa innolla ja se on tietysti aina hyvä merkki. Lisäksi tällä kertaa kisa päättyi 4.sijaan, mikä on minulle tähänastisista Visma Ski Classics-kisoista paras sijoitukseni. Kisalla sain todistettua itselleni sen, että harjoituskaudella olemme tehneet oikeita asioita ja myös sen, minkä tiesin jo joulukuun treeneissä, vauhtia riittää kunhan sen saa ulosmitattua. Lisäksi kisa toi uskoa siihen, että nämä kovat tytöt ovat voitettavissa ja minä pystyn siihen.

Tiimini kanssa saavuimme Tsekkeihin ja Bedrichoviin torstai-iltana, pitkän ja tylsän ajomatkan päätteeksi. Ennen ajomatkaa tein vielä viimeisen kevyen treenin Italian Padolassa ja söin kevyen lounaan. Kevyen siksi, että jostain kumman syystä isäntäperheeni halusi juuri sinä päivänä salaattipainotteisen lounaan. Onneksi olin edellispäivänä varautunut ajomatkaan ostamalla paikallisesta ruokakaupasta repullisen evästä mukaani. On huomattavan paljon helpompi matkustaa vatsa täynnä kuin energiavajeessa.

Kisaa edeltävät päivät tiimini kanssa vietimme reittiin ja olosuhteisiin tutustuessa. Suksien testaamisen jätin lauantaille ja tarkoin yritin seurailla sääennustuksien muuttumista ja sitä, mihin sää olisi mahdollisesti muuttumassa. Ennustuksien ja oman kokemukseni perusteella valitsin suksitestiin kolme suksiparia. Jälleen kerran sain italialaisilta kysyviä katseita (tällä kertaa suksien vähyydestä), mutta olen niihin jo tottunut. Useimmiten totean pojille, että turha testata koko pakkaa - helpottaa, kun tuntee omat suksensa. Testissä minulla oli tällä kertaa ainoastaan Rossarin perinteisen profiilin tasatyöntösuksia. Testissä testasin lähinnä profiilit 02/03, 03 ja 03-loiva. Näistä testin paras oli 03-loivan profiilin suksi V8T7-kuviolla, joka oli paria viikkoa aikaisemmin hiottu Jarkko Hokkasen toimesta. Italialaisten kanssa jouduin hieman käymään sanallista kädenvääntöä siitä, voisinko hiihtää kyseisellä suksella (pojat eivät aiemmin olleet nähneet koko suksea), koska kuvio oli heille outo ja suksen hionta oli uusi. Itse kyllä tiesin, että suksea oli voideltu riittävästi.


                                        


Jizerskassa naisten lähtö on 15minuuttia ennen miesten eliitin lähtöä. Naisryhmä säntäsi kisaan vauhdikkaasti, joten eroja naisten välillä alkoi muodostua välittömästi. Ensimmäiset neljä kilometria kisassa sujui osaltani huonosti, pidin hieman liikaa kiirettä ja kiireestä johtuen tekniikkani ei ollut riittävän tehokas. Tässä vaiheessa jäin kärjen peesistä. Kärkiryhmässä oli kisan alussa neljä tyttöä, mutta tämäkin ryhmä hajosi Britta Johansson Nordgrenin ja Katerina Smutnan pitäessä vauhtia kärjessä. Ensimmäinen ylämäki Jizerskassa on noin 10,5 kilometrin mittainen ja tuon nousun aikana huomasin eräässä vaiheessa lähestyväni Silje Øyre Slindiä ja Sara Lindborgia. Tytöt tavoitinkin hieman myöhemmin ja jäin heidän kanssaan hiihtämään vetovuorojen vaihdellessa.

Kisan aikana hiihtoni tuntui kevyeltä eikä minulla ollut vaikeuksia hiihtää tyttöjen vauhtia. Sara Lindborgin nykäistessä eroa minuun ja Siljeen mietin hetken peesiin lähtemistä, mutta jostain syystä en tarttunut tilaisuuteen - tyhmä minä. En ollut tuossa hetkessä erityisemmin väsynyt, joten tilaisuuteen olisi kannattanut lähteä. Mutta turha jossitella. Ensi kerralla sitten. 

Tällä hetkellä pakkailen jo pikku hiljaa kamojani Vasaloppetia varten. Kyseessä tulee olemaan neljäs kertani Vasaloppetissa ja suorani näyttää seuraavalta: 13. (2015), 11. (2016) ja 7. (2017). Luvassa on kylmää keliä ja mahdollisesti tuulella höystettynä eli ei mikään lempikelini. Kisan suhteen toistaisesti suurin huolenaiheeni on, kuinka pidän varpaani lämpimänä kisan aikana. Perinteistä hiihtäessä tämä ei ole ongelma, mutta tasatyönnössä pakkanen puree varpaisiin tavallista napakammin. Pitänee pakata mukaan mononsuojat ja paksut villasukat, onneksi monoissani on tilaa paksummillekin sukille.

Vasaloppet käydään siis kuluvan viikon sunnuntaina. Mukana on varmasti paljon suomalaisia, joten TV:n äärellä kannattaa kannustaa ja katsoa, jos ruudussa vilahtaisi tuttujakin.

T. Heli


12.2.2018

Ajatuksia palautumisesta

Minulta kysytään usein, etenkin viime kevään ja valmentajan vaihtumisen jälkeen, kuinka varmistan palautumiseni kiireisen kisakauden aikana. Suuri salaisuus ei ole, sillä minut hyvin tuntevat ja tietävät, että toisinaan lepääminen on minulle hankalaa. Syntymälahjakseni olen saanut pienoisen levottomuuden ja lepopäivinä tunnen itseni jopa normaalia levottomammaksi. Olen kuitenkin oppinut ettei lepäämättä kehity eikä kehosta väsyneenä saa irti sitä, minkä kovalla harjoittelulla ja treenaamisella on rakentanut.


                                                    


Lehdistöstä ja internetistä voi toisinaan lukea urheilijoiden huikeista harjoitusmääristä, kovista treeniviikoista ja uusista ennätyksistä. Kaikki muistavat Mika Myllylän raastavat suotreenit ja tuskan Mikan kasvoilla hänen polvistuessaan Haapajärven Tervanevan pintaan. Tämä mielikuva on painunut syvälle urheilukansamme muistoihin. Suomalaisten mielissä tämä kuva kertoo paljon urheilijan elämästä, mutta se ei kuitenkaan kerro kaikkea. Urheilijan elämä ei ole pelkästään maitohapon sietämistä, se on elämän tasapainon hakemista - kehoa ei voi pelkästään rankaista, sitä on myös rakastettava. Sama pätee myös kuntoilijoihin, ei pelkästään urheilijoihin.


Tällä hetkellä elän kisakauden kiireisintä aikaa. Visma Ski Classics - sarja on saavuttanut puolivälinsä ja kisoja on ollut viikko toisensa perään eri maissa ja eri paikoissa. Kisojen lisäksi tämä ajanjakso sisältää lukemattomia kilometrejä matkustusta, mikä lisää kuormitusta entisestään. Kotoa lähdin kohti Keski-Eurooppaa loppiaisen tienoilla ja edessä on vielä pitkä aika ennen paluuta takaisin Posiolle, Suomeen. Ikävä kotiin on jo kova ja tämä luo omat haasteensa tähän viimeiseen Italian viikkoon. Tällä hetkellä lasken päiviä siihen, kun lentokone laskeutuu Suomeen. Olen viihtynyt täällä Italiassa hyvin, mutta tietysti paikallisessa kulttuurissa on paljon asioita, jotka tuntuvat näin pohjoismaalaisena ja suomalaisena kummallisilta. 


Mutta hieman sitten tästä meneillään olevasta ajanjaksosta. Visma Ski Classics- sarjassa kilpailut koostuvat pääasiassa yli 50km:n mittaisista matkoista, jotka haastavat meitä kisaajia niin henkisesti kuin fyysisesti. Viikot kuluvat nopeasti kisoista palauttelun, kilpailuihin valmistautumisen ja kisaamisen vuorotellessa. Tarkoituksenani onkin nyt hieman kertoa siitä, kuinka varmistan palautumiseni näinä viikkoina ja myös muina aikoina kilpailukauden ulkopuolella. Aina nämä asiat eivät ole olleet minulle selviä, vaan se on vaatinut myös minulta paljon oivaltamista, itsensä tuntemista ja armollisuutta itseäni kohtaan. Lisäksi myönnän kyllä, että urheilu-urani aikana melko moni ihminen (myös valmentaja) on kanssani keskustellut aiheesta - ja syystäkin. Toisinaan olen liian innokas, myönnetään.


                                                 


Kuten moni varmasti muistaa, olen siviiliammatiltani opettaja. Reilu puolitoista vuotta sitten jäin pois opettajan työstäni saadessani paikan italialaisesta hiihtotiimistä, Team Robinson Petshop Trainerista. Ennen tätä ratkaisuani tasapainoilin pitkään työn ja hiihdon välillä. Tuolloin kuvittelin pystyväni venyttämään vuorokautta ja jaksamistani jopa epäinhimillisen pitkälle - yöunen kärsiessä. Edellinen lukuvuosi, ennen ratkaisuani jäädä ammattilaiseksi, oli minulle äärimmäisen raskas. Vasta jäädessäni ammattilaishiihtäjäksi ymmärsin, kuinka tärkeästä asiasta olin yrittänyt säästää. Pyrkiessäni olemaan mahdollisimman hyvä opettaja, työntekijä ja urheilija ajauduin tilanteeseen, jossa uni ei enää palauttanut sillä sitä ei ollut riittävästi. Yritin saada vuorokauteeni lisää tunteja, mikä näin jälkikäteen sanottuna oli todella huono ratkaisu. En saanut lisää tunteja vuorokauteeni, sain vain lisää haasteita palautumiseeni.


Unen merkitys osana palautumista on yksi tärkeimmistä eikä tämä todellakaan päde ainoastaan urheilijoihin. Nykyisin pyrin ajoittamaan nukkumiseni siten, että totaalinen uniaikani yltää lähes joka yö kahdeksaan tuntiin. Tämä ei tarkoita kahdeksaa tuntia sängyssä, vaan usein pidempää aikaa. Viime viikolla keskimääräinen uniaikani oli hieman alle yhdeksän tuntia. Moni varmasti ihmettelee, miksi nukun niin paljon. Monelle toki riittää lyhyempikin yöuni ja kotona ollessani usein onkin niin, että Esalle riittää vähäisempi unimäärä. Pitkillä yöunilla varmistan riittävän syvän unen saannin, joka on tärkeää erityisesti lihasten rakentumisen ja palautumisen kannalta. (Syvää unta ihminen nukkuu alkuyöstä.) Lisäksi nukkumalla pitkään varmistan myös mahdollisimman pitkän REM- unen (Rapid Eye Movement) saannin, joka on keskeisessä roolissa mm. autonomisen hermoston aktivoimisessa. (Tätä unen vaihetta puolestaan ihminen näkee loppuyöstä.)


                                                    

                                          


Nykyisin unen laadun ja keston seuraamiseen on olemassa erilaisia laitteita, joiden hintakaan ei nykyaikana ole päätä huimaava. Itselläni on käytössä Oulun seudulta lähtöisin oleva Ōura-sormus, jonka antamasta datasta ylläolevat kuvat ovat. Sormuksen avulla pystyn kätevästi seuraamaan rasituksen ja unen välistä suhdetta. Ohimennen kuitenkin mainitsen, ettei kyseessä ole suinkaan sponsorini, vaan olen itse pitänyt varsin kätevänä tapana pitää kädessä sormusta, jonka läsnäoloa arjessa, kisoissa ja treeneissä en edes huomaa. Sormuksen sovellus ilmoittaa myös minulle, jos unen ja rasituksen taso ei ole tasapainossa. Tätä tasapainoa tavoitellessa pyrin erityisesti näin kiireimpänä kisakautena nukkumaan niin paljon kuin se vain on mahdollista. Sormuksen lisäksi seuraan myös sykemittarin antamia tietoja ja vertailen näiden kahden mittarin antamia arvoja.


Unen seuraamisen lisäksi olen oppinut useamman kerran viikossa mittaamaan ortostaattisen sykkeen Polar V800-mittarilla, joka ohjastaa mittaamisen automaattisesti ja mittaa samalla myös sykevälivaihteluarvoja, RMSSD-arvoja. Valmentajani, Jarmo Riski, seuraa suurimmaksi osaksi näitä sykevälivaihteluarvoja, mutta ortostaattinen sykekäyrä kertoo myös hänelle kehoni kokonaisrasituksen tilasta. Vaikka matemaattisena ihmisenä rakastan erilaisia testejä, tämä ortostaattinen testi toimii minulle pääasiassa vain tuntemusten varmistajana. Yksin testin perusteella emme valmentajani kanssa tee valmennuksellisia ratkaisuja, vaan tärkeimpänä ohjenuorana toimii aina oma tunteeni. Jos tunnen väsymystä, on parempi levätä vaikka testit kertoisivat muuta. 


Näinä Italian viikkoina olen syönyt kilotolkulla pastaa ja erään pitsankin. Minulta usein kysytäänkin, voinko syödä pitsaa tai ylipäätänsä epäterveellistä ruokaa. Tähän kysymykseen törmään usein niin kisa- kuin treenikauden aikana. Sinänsä kysymys on hassu, mutta toisaalta sama kysymys sisältää ehkä myös vääränlaista mielikuvaa urheilijan ravitsemuksesta. Tyypillisin vastaukseni tähän lienee kevyt naurahdus, jonka jälkeen totean voivani syödä lähes mitä tahansa kunhan pääasiassa noudatan hyvää, terveellistä ruokavaliota. Joskus rasvainenkin ruoka voi olla hyvä vaihtoehto, varsinkin jos keho sitä tarvitsee. Tärkeintä on pitää isot linjat selkeinä eli syödä pääasiassa terveellisesti, mutta toisinaan voi itselleen sallia lipsahdukset tai mieliteot ilman huonoa omaatuntoa.


                                                             


Näin kisakauden aikana pyrin pitämään ruokavalioni mahdollisimman monipuolisena. Kotona olessani syön suomalaisittain ja myönnänkin, että tämä kuuden viikon pastakuuri alkaa tuntua jo hieman ahdistavalta. Tällä hetkellä nautin päivittäin useina pieninä annoksina proteiinilisää, varmistaakseni riittävän proteiinin saannin. Italiassa toisinaan tuntuu ettei proteiinia pastapainotteisessa ruokavaliossa ole riittävästi. Salaattia täällä kyllä syödään paljon, mutta lihan määrä on toisinaan vähäinen. Pienillä proteiinilisillä yritän myös vaikuttaa siihen, ettei lihasmassani pienene kisakaudella ja jos mahdollista, sairastumisriskini pienentämiseen. 


Viime kausi oli ensimmäinen kauteni Visma Ski Classics -sarjassa ja kevään aikana viime vuonna huomasin, että en ollut kauden mittaan syönyt niin paljon kuin ehkä olisin tarvinnut. Söin samalla tavalla kuin muinakin kisakausina, mutta en osannut ottaa huomioon maratonmatkojen mukanaan tuomaa energian tarvetta. Tänä vuonna olen paneutunut asiaan hieman tarkemmin ja tällä hetkellä syön myös enemmän kuin vuosi sitten. Tämä kaikki sen vuoksi, että palautuisin paremmin, pysyisin terveenä ja kehittyisin kisojen myötä. Keho antaa paremmin tulosta, kun sitä pitää hyvänä.


                                                                    


Miten sitten ruokavalioni normaalisti koostan? Tärkeä tekijä terveellisen ja hyvän ruokavalion koostamisessa on säännöllinen ruokailurytmi ja sama tekijä on myös tärkeää kehon palautumisen kannalta niin arjen kuin urheilunkin kannalta. Tällöin keholla on aina käytössään rakennusaineita. Aamiaiskaurapuuro kulkeutuu mukanani kaikkialle, minne matkustan, mutta muutoin noudatan aina paikallisia ruokailutottumuksia. Italialaisilta olen kuullut käyttäväni todella vähän sokeria, mutta tämän luulen vain johtuvan siitä, etten aamiaisella syö koskaan mitään makeaa. Myöhemmin päivällä makea kyllä maistuu ja toisinaan maistuu myös karkki, mutta ei jokainen päivä. Mitään en nykyisin kiellä itseltäni vaan syön mitä kulloinkin haluan, mutta en rajattomasti. Kieltämällä itseltään asioita voi vain lisätä itselleen mielitekoja. Sallivalla asenteella ”kielletyn omenan” merkitys laimenee.


Useaa kunto - ja penkkiurheilijaa varmasti kiinnostaa, kuinka treenaan tiiviin kisakauden aikana. Tällä viikolla olen pystynyt hieman tekemään pidempiä harjoituksia, koska Visma Ski Classics- sarjassa on meneillään yhden viikonlopun kisapaussi ennen Tsekin Jizerska Padesatkaa. Mutta pääasiassa viime viikot kisojen jälkeen olen kuluttanut lepäilemällä ja liikkumalla todella kevyesti alkuviikot ja loppuviikosta vasta olen tehnyt hieman nopeutta ja voimaa. Juurikaan kehittäviä harjoituksia en ole viimeisen kuukauden aikana tehnyt, sillä se ei varmasti olisi ollut järkevää. Kisat itse toimivat kehittävinä, jos palautuminen onnistuu. Kehoa on turha rasittaa ja loputtomasti vaatia sen tarvitessa huoltoa ja hoitoa. Uskaltamalla levätä riittävästi ja ehkä hieman ylikin saavuttaa varmasti paremman tuloksen kuin tiukkapipoisella asenteella treenaamalla. ”Kehoa ei voi pelkästään rangaista - sitä on rakastettava” - asenteella kokonaisolotila on varmasti jokaisella parempi.


Palautumisesta aiheena voisin kirjoittaa todella pitkästi, mutta omalla kirjoituksellani halusin avata ja korostaa hieman sitä puolta, jonka moni kilpa- ja kuntourheilija unohtaa. Palautuminen on myös kokonaisuus ja tämä kokonaisuus on tärkeä osa jaksamisessa ja kehittymisessä. Pelkästään kovaa treenaamalla kukaan ei jaksa eikä kehity. Energiaa on jätettävä myös muista arjen haasteista selvitymiseen. Kehon kohtaaman stressin tai rasituksen ei aina tarvitse olla fyysistä, koska myös henkinen hyvinvointi ratkaisee sen, voiko keho hyvin. Elimistö ei erittele, tuleeko ylikuormitus pelkästään fyysisestä vai henkisestä puolesta. Jokainen on varmasti pitkän koulu- tai työpäivän jälkeen ollut väsynyt ja tunnistaa tilanteen. Joskus on yksinkertaisesti vain parempi levätä. Tietysti liikkeelle lähteminen ja liikkuminen on joskus hyvä vaihtoehto, mutta ei aina. Oikean ratkaisun tekeminen liikkumisen, treenaamisen ja lepäämisen välillä ei aina ole helppoa, mutta omiin tuntemuksiinsa kannattaa luottaa. Keho kyllä kertoo, mitä se tarvitsee, kunhan sille antaa mahdollisuuden kertoa. Lepääminen ja rennosti ottaminen ei aina ole laiskuutta, se on joskus myös viisautta. Joskus on vain parempi vaihtoehto juoda kupillinen kaakaota, syödä pari keksiä ja ihmetellä maailman menoa.

 Näillä mietteillä Italiasta kirjoittelee 

Heli 

                                                                           






5.2.2018

Toblach-Cortina

Keski-Euroopan reissu alkaa olla jo voiton puolella, neljä viikkoa takana ja kaksi vielä edessä ennen matkustamista takaisin Suomeen. Ikävä vaivaa jo hieman, mikä lienee ymmärrettävää. Kovinkaan monta sanaa suomea en näinä päivinä ole päässyt puhumaan, mutta onneksi internetissä julkaistut lehdet ja puhelut Suomeen helpottavat ikävää melkoisesti. Viikot ovat pääosin täyttyneet kisareissuista ja lepäilystä eli niin kiirettä kuin leppoisaa (välillä jopa liiankin leppoisaa aikaa) on ollut. Mutta siitä, miten palautumista kisoista seurataan ja miten se varmistetaan, kerron myöhemmin ennen Jizerskaa blogissani. Tässä blogikirjoituksessa on tarkoitus syventyä Visma-kauden 6.osakilpailuun, Italian Toblach-Cortinaan.

Toblach-Cortinaan valmistauduin ajatuksella vähemmän on enemmän eli kisaa kohti valmennuksellisesti mentiin levon ja hermotuksen kautta. Tästä huolimatta, ilmeisesti stressistä tai jostain allergisesta reaktiosta, torstai-iltapäivän olin kuumeessa ilman muita oireita. Illaksi kuume onneksi laski itsekseen, silllä yleensä en kuumetta lääkitse mitenkään. Kuume oli minulla vain muutaman tunnin ja sen syytä en tiedä. Samoin minulle kävi vuosi sitten ennen Jizerskaa.

Kuten aiemmin jo kerroinkin, Italiassa väliviikot olen Padolassa. Padolasta on matkaa Toblachiin reilu 25km joten tämän viikon matkustusmäärä ja autossaistumisaika oli minimaalista. Toblach on yksi lempipaikoistani kisata ja hiihtää, joten odotin kisaa innolla. Saavuimme kisapaikkakunnalle torstaiaamuna tutustumaan reittiin. Reitti oli hieman muuttunut viime vuodesta, mutta pääosin se oli joukkueemme jäsenille tuttu. Alla hieman profiilia ja karttaa kisareitistä. Kuvista voi todeta, että nousua riitti.

                                                               

                                               

Kisaa varten testasin sukseni perjantaina aamulla. Testiin valitsin viisi eri suksiparia, jotka aiemmin viikolla olin valmistellut testikuntoon. Voitelua minun ei välttämättä itse tarvitsisi tehdä, mutta tällä kertaa halusin tehdä sen itse. Testiä varten valitsin Rossarin pakastani lähinnä suksia 02-, 03- ja 02/03-profiilisina, niin luistelu- kuin pertsanrunkoisiakin. Toblachiin oli aiemmin viikolla satanut paljon lunta, joten latu oli paikoin todella pehmeä, mutta kisaa ajatellen latu varmasti hieman kovettuisi. Laskin suksia testissä niin kennoon kuin pareittain Veronica Brollin kanssa ja sainkin eroa eri suksien välille. Kisaa varten lopulta valitsin 02/03-tyyppisen perinteisen rungolla olevan suksen. Varmistin valintani tarkistamalla sääennusteen ja lopulta olin varma valinnastani. Tässä suksessa peruskuviona minulla oli Vuokatti Ski Servicen RZ0-kuvio.

Kisa alkoi eliittiryhmän naisten osalta lauantaina kello 8.30, puoli tuntia ennen miesten starttia. Lähtö tapahtui alun paikkojen hakemisen jälkeen melko rauhallisissa tunnelmissa, eikä naisten välille tullut isoja eroja. Tiiviissä ryhmässä hiihtäminen tietää aina hieman välineiden kolahtelua ja suksien päälle hiihtoa ja sitä se oli myös tälläkin kertaa jokaisen naisen tavoitellessa mahdollisimman hyvää asemaa letkassa. Onneksi nasiporukka hieman hajosi Toblachin maailmancup-ladun nousujen alkaessa, noin 13 kilometrin kohdalla. Tuolloin naisporukasta erottui 6-7 naisen ryhmä, josta Venäjän Soboleva jojoili letkamme hännillä. Lopulta Soboleva tippui letkastamme reitin aloittaessa pitkän nousun ja suunnan kohti Cortinaa.

Toblach-Cortinan kisa oli melko nykivää vauhtia. Välillä Britta Nordgrenin, Katerina Smutnan, Nina Korsgrenin, Sara Lindborin ja Astrid Oeyre Slindin kanssa seisoimme ja neuvottelimme vetovuoroista ja välillä taas kukin nainen vuorollaan yritti hajoittaa porukkaa, siinä onnistumatta. Onneksi tiimimme voitelu ja oma suksivalintani oli osunut nappiin, joten iskuyrityksiin vastaaminen oli tällä kertaa mahdollista. Samoin tietysti matkavauhdin pitäminen oli tällä kertaa tietysti liukkaalla suksella helpompaa. Kisan aikaisesta hiihtotapavalvonnasta näin ohimennen mainitsen sen olleen ensiluokkaista. Jokaisessa terävämmässä ylämäessä oli mies kuvaamassa hiihtäjien nousutapaa. Näin sen kuuluisikin olla. Iso peukku järjestäjille, tästä tavasta jokaisen kisajärjestäjän tulisi ottaa mallia.

Porukka hajosi lopullisesti noin 5km ennen maalia Fiemmen stadionilla Britan aloittaessa voitokkaan loppuvetonsa. Taistelin loppuun saakka, mutta paremmilleni en voinut mitään. Naistenvälistä kamppailua hieman sattui häiritsemään miesten yhtäaikainen maaliin saapuminen, jota kisajärjestestäjät eivät olleet suunnitelleet. Järjestys saatiin kuitenkin niin naisten kuin miestenkin välillä ratkottua. Kisasta jäi hieman itselleni harmiteltavaa. Tulos (6.)oli kyllä hyvä kovassa seurassa, mutta lopun oma hätäilyni ja ehkä kiireen tuoma tekniikan pieni hajoaminen vei tasatyönnöstäni liikaa tehoa pois. Kova frekvenssi ei ole aina se paras tapa edetä lujaa. Mutta siinä itselleni seuraava kehitysaskel jota tavoitella.

Viikonlopun kisailuni ei kuitenkaan viime vuotiseen tapaan loppunut lauantain kisaan. Kisajärjestäjien ja tiimini toiveesta kisasin myös sunnuntaina 32km, Cortinasta kohti Toblachia. Kisasta ei paljoakaan jäänyt käteen. Edellisen päivän kisa painoi jaloissani erityisesti ensimmäiset 12km ja kisa meni hiihtelyksi. Tämä tarkoitti sitä että viime vuotinen voittoni himmentyi 4.sijaan, mutta tämä varmisti kuitenkin koko viikonlopun yhdistelmäkisan voiton.

Tällä hetkellä olo on hieman väsynyt, mutta onneksi tiedossa on lepoa. Seuraava kisa on edessä sunnuntaina 18.2. Tsekin Bedrichovissa. Sitä ennen pyrin lataamaan täällä Italiassa hieman aurinkoenergiaa, lepäämään ja myös tekemään muutamia hyviä treenejä.

Heli



30.1.2018

45. Marcialonga 2018

Ensimmäinen täysimittainen Marcialonga takana. Viime vuonna kisan pituus oli 57km ja tänä vuonna onnekseni parin vuoden tauon jälkeen lumitilanne salli koko reitin hiihtämisen. Viime kesänä olin jo päässyt tutustumaan reitin alkupään alueisiin Val di Fassan laaksossa, joten vaikka ennen kisaa luulin, että tuo 13 kilometrin lisä on minulle tuntematonta - huomasin alueen ja osin reitinkin olevan minulle tuttuja. Viime syksynä vietin Soragassa viikon verran ja siinä ajassa Moena ja muut lähialueet tulivat tutuiksi. Jalan ja rullilla (ja miksei myös suksillakin) on kyllä paras tapa tutustua uusiin alueisiin.

45. Marcialongan reitti koostui pääosin tykkilumesta, johon talven aikana oli enemmän ja vähemmän sekoittunut luonnon lunta. Vähään aikaan Val di Fiemmen tai Val di Fassan laaksoihin ei ollut lunta tullut, joten pääosin lumi oli sangen likaista. Lunta oli kuitenkin ihan hyvin varsinkin kun muistelen viime vuotta viettäessäni seudulla tammikuun aikoihin kuukauden verran. Tuolloin latu oli tehokkaasti merkitty lumella. Kisan ajaksi sääennusteet lupasivat reilusti lämpenevää säätä. Huomioitavaa kuitenkin kisassa on se, että Marcialongan reitti kulkee laakson puolta, joka on pitkään aamupäivästä varjon puolella. Aurinko ei siis pääse lämmittämään ladun pintaa kovinkaan tehokkaasti kuin vasta Predazzossa, 46kilometrin jälkeen. Tämän huomasi myös tänä vuonna tuntiessani lämmön lähes paahtavana hiihtäessäni läpi Predazzon sotilaiden kasarmialueen. Reitti kulkee kyllä avoimilla alueilla Pozzan ja Canazein tienoilla, mutta 1300-1400 metrin korkeus tekee ilmasta viileämmän kuin 400 metriä alempana Predazzossa.


                                                                     


Kisaa edeltävänä päivänä teimme tapamme mukaan suksitestit. Perinteisesti suksitestit alkavat samoihin aikoihin kisan starttiajan kanssa, jotta olosuhteet olisivat mahdollisimman samanlaiset. Testiaamuna eli lauantaina huomasin kuitenkin, ettei rataa oltu ajettu edellisenä iltana, joten se toisi testaamiseen omat haasteensa. Ennen kisaa latu ajetaan aina yötä vasten, joten mielestäni olosuhteet eivät olisi vertailtavissa. Tietysti sukset kuitenkin testissä järjestykseen saa, mutta silloin on hieman yritettävä enemmän pohtia tulevia olosuhteita. Koska testien aikana latu oli kova ja jäinen, testissä parhaimmiksi osoittautuivat Rossignolin 03-profiilin pertsan rungolla oleva tasurisuksi ja 05/03-profiililla oleva luistelusuksi. Tovin aikaa mietin mahdollista suksivalintaani ja soitin myös Tom Jakobsenille Suomeen apuja valinnalleni sekä kysyäkseni muutamia pieniä eroja eri profiilien välillä. Ennustajana oleminen aina ennen kisaa on hankalaa, mutta täytyy aina yrittää kun testiolosuhteet eivät vastaa seuraavan päivän kisaolosuhteita. Yritin udella ja pyytää tiimiäni laittamaan nimenomaan olosuhteiden muuttumisen vuoksi kaksi hieman erilaista suksiparia, mutta he näkivät sen turhana. Suomalaisnaisena ei aina italialaismiesten keskuudessa ole ihan helppo huudella omia toiveitaan ja näkemyksiään.

Kisaan lähdin pitkän pohdinnan jälkeen 05/03-profiilin luistelusuksella. Jo starttipistoolin pamahtamisen jälkeen ja ensimmäisen ylämäen taittuessa pikku hiljaa laskuun, olisi tehnyt mieleni huutaa. Tiedossa olisi pitkä kisa, enkä suksen luistossa todellakaan saanut apuja. Kisan aikana huomasin tämän useampaan otteeseen. Ylämäessä saatoin olla vahva tyttöjä ohittaessani, mutta ongelmaksi muodostuivat alamäet, joissa luistolla en ollut edes kilpailukykyinen - vaan surkea. En pysynyt kenenkään peesissä -EDES PUKKAAMALLA!!! Enempää en jaksa itkeä luiston tilannetta, mutta paljon kuvaa tilannetta se, kun managerimme kisan jälkeen totesi (Bruno hiihtää itsekin kaikki osakilpailut) Lukas Bauerille luistomme epäonnistuneen joka kisassa. Mikä sitten on syynä, on vaikea arvioida. Syynä voi olla väärät voiteet tai vääränlainen pulverointi - vaikea sanoa. Viides sija olisi tällä kertaa edes kohtuullisella suksella ollut otettavissa. Ennen pitkää alamäkiosuutta olin parhaimmillani alle minuutin päässä siitä (olin kokoajan tavoittanut), mutta tällä kertaa se jäi saavuttamatta. Viime vuodesta 11. sijasta 8:een sijaan parantunut sijoitus ei mieltäni lämmittänyt, mutta ehkä myöhemmin. Harmittaa ja ehkä hieman myös suututtaa. Mutta tämäkin kuuluu urheilun ihanuuteen, täytyy vain toivoa tuurin kääntyvän jossain vaiheessa kautta. Voitelumiehet lupasivat joka tapauksessa kuluvan viikon miettiä osumatarkkuuttamme luistovoitelun onnistumisessa. Kelkka on saatava kääntymään. 


                                                        

Seuraava kisa on edessä Italian Toblachissa tulevana lauantaina. Tiedossa on 50km tasatyöntöä yhdessä lempimaastoistani. Tämän viikon treenit tähän mennessä olen mennyt periaatteella ”vähemmän on enemmän”. Onpahan aikaa touhuta perheen keittiössä ja loitsia hieman suomalaisille tuttuja leivoksia. Onneksi de Zoltit mielellään maistelevat. 

Italian auringosta terkkuja Suomeen. Pitäkää peukkuja seuraavaan kisaan.

Heli